Forssan
Lehti
30.12.2011
Urjalan kulmilta
Myrsky opettaa
Ei tullut
maailmanloppua, mutta elämä pysähtyi myrskyn seurauksena
joillakin muutamaksi tunniksi ja monilla muutamaksi vuorokaudeksi. Urjala
on yksi pahimpia myrskytuhoalueita, koska reilusti yli puolet talouksista
on joutunut elämään sähköttä jo pitkään.
Maailmanloppua
on ennustettu aina ja ennustetaan tulevaisuudessakin. Kun sitä ei
tule huomataan, että laskelmissa on virheitä. Eipä sitä
kukaan taida osata laskeakaan. Nykyihmisen elämä on sähkön
varassa melko kokonaisvaltaisesti. Kaikkeen tarvitaan sähköä.
Onneksi maalla on vielä niitä taloja, joita pysytään
lämmittämään puilla.
Meillä,
kuten useimmilla muillakin katkos alkoi tapaninpäivän aamuna.
Samalla olivat poikki niin lankapuhelin kuin kännykkä ja tietenkin
piuhan varassa oleva internet-yhteys. Radiosta puuttuivat sopivankokoiset
patterit, joten sieltäkään ei saanut tietoa yleistilanteesta.
Sitten keksi mennä kuuntelemaan uutisia autoradiosta. Siellä
kerrottiin 300 000 talouden olevan ilman sähköä. Siitä
saattoi päätellä, että katkos saattaa kestää
pidempään.
Asumme vain
reilun kolmen kilometrin päässä keskustasta. Kävin
puolita päivin katsomassa siellä ja havaitsin, että sähköt
keskustaajamassa toimivat. Tosin valtatien länsipuoli oli ilman sähköä.
Ajattelin, että eiköhän ne sittenkin aika pian saada. Tiistai-aamun
saakka kesti. Meillä katkos kesti siis "vain" vuorokauden.
Kävin
muuallakin katsomassa tiistaina tilannetta ja kuulin eri puolita pitäjää
olevilta ihmisiltä, millainen tilanne missäkin päin on.
Sähköttä olivat monet kylät ja kulmakunnat. S-market
oli joutunut tyhjentämään kaikki kylmähyllyt lihoista,
leikeleistä, makkaroista, juustoista ja pakasteista. Tuotteita ei
saanut myydä. K-marketin tilanne oli parempi, koska siellä sähkö
oli poissa vain hetken.
Kun Urjalassa
pidettiin kunnan johdon valmiusharjoitus viime vuonna, havaittiin, ettei
sairaalassa ja vanhainkodissa ole varauduttu pitkään sähkökatkokseen.
Niinpä sinne hankittiin varavoimakone. Taajaman monen kiinteistön
lämpöhuollosta vastaavassa hakkeenpolttolaitoksessa on myös
varajärjestelmä, joka käynnistyy muutamassa sekunnissa,
kun sähkökatkos tulee.
Aggregaatit
loppuivat kaikista myymälöistä hetkessä. Eräs
tuttavani kertoi, että hän ei päässyt kotoa kännykällä
mihinkään, mutta joutui menemään varhain töihin
ja onnistui hankkimaan laitteen netin välityksellä. Nettikauppa
oli avautunut seitsemältä ja silloin oli jäljellä
kolme laitetta. Maksu piti suorittaa heti. Muutoin laitetta ei luvattu
toimittaa. Näin hän sai pelastettua pakastimen sisällön.
Urjalalaisilla
maatiloilla on edellisten myrskyjen kokemusten perusteella varauduttu
ainakin osittain siihen, että sähkökatkoksen tulessa voidaan
huolehtia eläinten hyvinvoinnista. Tehoja pitää tietenkin
olla paljon, jotta eläimet voidaan ruokkia ja lehmät lypsää.
Vettä kuluu paljon ja sen saaminen on turvattava.
Luulen, että
heille, jotka olivat kesämökeillä joulua viettämässä,
oli aikamoinen kokemus, kun kaikkialla oli pimeää. Mistään
ei tullut valonkajoa. Se on kaupunkien asukkaille varmasti hyvin outo
tilanne.
Tämän
myrskyn selvittelyn sankareita ovat ne ammattilaiset ja vapaaehtoiset,
jotka ovat olleet selvittämässä myrskytuhoja, putsaamassa
puita teiltä ja linjoilta ja nostamassa lankoja ylös pimeässä
ja yömyöhään ja vielä toisen myrskyn painaessa
päälle. He ovat tehneet parhaansa, mutta luonnon tuhovoimat
ovat olleet mittavat. Metsätuhoja päästään vasta
nyt selvittämään.
Opiksi pitää
ottaa ainakin siinä, että puhelinyhteydet saadaan toimimaan
kaikissa tilanteissa. Tietoyhteiskunta on rakennettu kännykän
ja internetin varaan. Niiden tulee toimia myös poikkeusoloissa. Tehtävää
siis on siinä ja sähkön toimitusvarmuudessa.
Koska tämä
on kuluvan vuoden viimeinen Urjalan kulmilta, haluan kiittää
kaikkia lukijoitani mielenkiinnosta ja runsaasta kannustavasta palautteesta.
Hyvää uutta vuotta 2012!
Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi
___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
23.12.2011
Urjalan kulmilta
Waldamiehestä käskynhaltijaan (lehdessä väärä
otsikko Kyläpussin kyydillä)
Valmistautuessani
lukemaan jouluevankeliumia koulun joulujuhlassa kivisakastilla Urjalankylässä,
kiinnittyi huomioni yhteen kohtaan tekstissä. Vuoden 1938 Raamatun
käännöksessä puhuttiin Kyreniuksesta, joka oli Syyrian
maaherrana. Tässä nykyisessä vuodesta 1992 käytössä
olleessa Luukkaan evankeliumin kohdassa puhutaan Qiriniuksesta, joka oli
Syyrian käskynhaltijana. Tästä johtui mieleen, että
varmaan seuraavassa käännöksessä, joka valmistunee
joskus 2040 tienoilla, samassa kohdassa lukenee Qiriniuksen olleen Syyrian
aluehallintoviraston päällikkönä.
Ensimmäinen
suomenkielinen Uusi Testamentti ilmestyi 1548. Sen suomensi Mikael Agricola.
Mainittu kirja on muistaakseni Urjalan seurakunnan halussa. Siinä
käännöksessä edellä mainittu kohta kuuluu: "Kyrenius
oli Waldamies ylitze Syrian maan".
Koko Raamattua
piti odotella seuraavalle vuosisadalle eli vuoteen 1642. Muutaman vuosikymmenen
päästä sitä uudistettiin, mutta isompi uudistus oli
1776. Tätäkin versiota uudistettiin 1800-luvulla ja sitten 1938
ja viimeksi siis 1992.
Kun koulussa
uskonnossa on joskus myös Raamatusta kotitehtäviä, sanovat
jotkut, ettei heillä ole kirjaa kotona. Näppärimmät
ovat hoksanneet, että kätevimmin tekstit löytää
Raamatun nettiversiosta. Arvaatte varmaan, mikä on seuraava selitys.
Sanotaan tietenkin, että meillä ei ole nettiä tai se ei
pelaa juuri nyt. Vieläkin löytyy opettajan keinovalikoimasta
yksi vaihtoehto. Gideon-järjestö on Urjalassa jakanut Uuden
Testamentin jokaiselle kolmannesta luokasta alkaen. Ja viimeisenä
vaihtoehtona on, että tehtävän voi tehdä myös
koulussa.
Täytyy
ihailla pappeja, jotka jo lähes parin tuhannen vuoden aikana ovat
joka joulu löytäneet sanottavaa näistä tutuista teksteistä.
Joskus he onnistuvat löytämään kiinnostavia näkökulmia.
Joskus he eivät aina onnistu.
Joku saattoi
loukkaantua alussa mainitsemastani viittauksesta tulevasta käännösmuodosta.
Huumori ei aina näihin yhteyksiin sovi. Tosin väittävät
he, jotka Raamattunsa paremmin tuntevat, että siellä on paljonkin
huumoria. Teologi Jaakko Heinimäki julkaisi aiheesta kirjankin kymenkunta
vuotta sitten. Sen nimi oli "Pyhä nauru, kirjoituksia huumorista
ja uskonnosta.
Jotkut lukijat
saattavat muistaa vielä kirjasarjan, joka kuvasi roomalaiskatolisen
papin Isä Camillon seurakunnan elämää sodanjälkeisessä
italialaisessa pikkukylässä. Hänen vastapelurinaan oli
kommunistinen pormestari Peppone. Näiden kahden välille syntyi
monia kilpailutilanteita, joihin pappi haki apua ylhäältä.
Kirjoista on tehty myös useita elokuvia, joita on esitetty myös
televisiossa. Jotenkin pidin näiden kirjojen huumorista.
Telkkarissa
on esitetty kolmatta tuotantokautta Karjalan kunnailla, jossa kuvataan
pienen pohjoiskarjalaisen kylän elämää. Siinä
ortodoksinen pappi joutuu välillä selvittelemään kyläläisten
ja joskus omiakin asioitaan aika inhimillisesti.
Papeilla
on aina oma persoonaa pelissä. Pienellä paikkakunnalla ei ole
aina helppoa olla pappina. Ihmiset tuntevat ja ovat herkkiä kommentoimaan
pappien elämäntapoja. Toisaalta pienen paikkakunnan etu on se,
että pitempään virassa olut pappi tuntee väkensä,
tietää, mikä sopii ja mikä ei. Tuttuus luo läheisyyttä.
Joulu luo
kysyntää myös papeille ja muille kirkonmiehille ja -naisille.
Jouluna ihmiset käyvät laulamassa kauneimpia joululauluja. Tänä
vuonna sain televisiosta tietää, että idean isä oli
meille silloisille urjalalaisille seurakuntanuorille lähetyskurssia
pitänyt Matti Kauppinen.
Aattona ihmiset
menevät aaton hartauteen ja vievät kynttilöitä läheistensä
haudalle. Myös aattoillan jouluyön messu on saanut lisää
osallistujia. Sen sijaan joulupäivän aamukirkko ei vedä
väkeä kuten ennen oli tapana.
Joulu on
lapsen ja lasten juhla. Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi saa kokea
aidon joulun tunnelman ja sanoman. Hyvää joulua kaikille!
Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi
_____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
16.12.2011
Urjalan kulmilta
Voiton päivä
Itäblokin
maissa oli aikanaan suuri juhlapäivä toukokuussa. Päivän
nimi oli Voiton päivä. Silloin he juhlivat fasismin kukistamista.
Joku irvileuka keksi, että kyllä noissa maissa aikanaan oli
muulloinkin voiton päivä. Tällä viitattiin tyhjiin
kaupan hyllyihin.
Viime aikoina
me suomalaiset olemme saaneet todeta, että meilläkin on voiton
päivä, jopa useampiakin, kun kaupasta ei saa voita. Näin
joulun alla varsinkin naisväki kaipaa leipomuksiin ja jouluruokiin
voita. Jos ei ole olut ajoissa liikkeellä, saattaa jäädä
ilman voita.
Sanotaan,
että voipulaan on syynä hyvät vientikaupat, joita voinvalmistajat
ovat tehneet. Vientivoista saadaan hyvä hinta. Kun samanaikaisesti
voin kulutus on kasvanut Suomessa, eivät meijerit ole osanneet varautua
kasvaneeseen kysyntään riittävän ajoissa.
Historiasta
sen verran, että Urjalan Osuusmeijerin voi oli hyvälaatuista
ja sen tekijöitä palkittiin aikanaan. Taso säilyi vielä
meijerin yhdistyttyä Valkeakoskelle, kun valmistus säilyi Urjalassa.
Kun ennen meijeri oli joka pitäjässä ja jopa isommissa
kylissä, niin nyt maakunnasta löytyy hädin tuskin yksi
meijeri.
Maidontuotannon
painopiste on siirtynyt täältä etelästä pohjoisemmaksi.
Urjalassakaan ei ole enää kovin monta maidontuottajaa. Maidontuottajan
osuus myynnissä olevasta maitopurkista on kaiken aikaa supistunut.
Kauppa on onnistunut kasvattamaan omaa osuuttaan kuten muissakin elintarvikkeissa.
Voipulaan
ei siis ole kotikonsteinkaan ratkaisua, sillä myös tinkimaidon
eli suoraan tilalta myytävän maidon saanti on tulossa entistä
hankalammaksi. Voita ei pysty valmistamaan kaupan maidosta. Edellisen
kerran Suomessa taidettiin tehdä voita kotona merkittävämmin
vuoden 1956 maataloustuotteiden luovutuslakon aikana. Separaattorit hyrisivät.
Eipä taida joulumarkkinoilla olla niitä myynnissä.
Voi oli yhteen
aikaan Suomessa ongelma. Oli voivuoria ja sitä seurasivat peltopaketit
1960-luvun lopulla. Sitten voista tuli hyljeksitty ravintorasva ja tilalle
suositeltiin pehmeitä rasvoja ja öljyjä. Tosin toisenlaisiakin
ravintoväittämiä esitettiin. Minusta tuntuu, että
Arvo Ylppö, tunnettu lastenlääkäri, oli oikeassa.
Hän oli sitä mieltä, että kaikkea voi syödä,
kunhan syö kohtuullisesti.
Jossakin
joululaulussa lauletaan, että "jospa ihmisellä ois joulu
ainainen". Tällä viikolla Urjalan kouluissa tarjottiin
jouluateria. Siihen kuului rosollia, herneitä, joulukinkkua, imellettyä
perunalaatikkoa, lanttu-, maksa- ja porkkanalaatikkoa sekä joulusilliä
ja vielä jälkiruokaakin. Juomana oli myös kotikaljaa ja
tietenkin leipää ja levitettä oli tarjolla.
Oppilaat
kysyivät, että "onks pakko kaikkia ottaa". Olemme
aina suositelleet, että kaikkia pitää ainakin vähän
maistaa. Kun on maistanut voi itse päättää hakeeko
sitten lisää, jos ruuasta pitää. Eniten kysymyksiä
herätti joulusillin maistaminen.
Kerroin oppilaille,
että joskus aikanaan arkisin suomalaisessa ruokapöydässä
ei monessa paikassa ollut muuta kuin perunaa, suolasilakkaa ja leipää.
Silloin jouluna herkuttelu tuntui erilaiselta kuin meistä nyt, kun
vanhaan aikaan verrattuna syödään joka päivä
suhteellisen hyvin. Voi siis sanoa, että ruuan suhteen suurimmalla
osalla suomalaisista on laulussa toivottu ainainen joulu.
Selvästi
huomasi, että osa koululaisista oli tottunut syömän laatikoita.
Osa taas vain vähän maistoi. Jotkut hakivat ruokaa useammankin
kerran lisää. Ruokailuun oli varattu tavallista enemmän
aikaa.
Suomalainen
joulupöytä on aikalailla kasvisvoittoinen. Juurekset saatiin
aikanaan omasta maasta. Lihana oli oikeastaan vain kinkku. Nykyisin joulupöytään
tulee vähitellen uusia aineksia ja kansainvälisiäkin makuja.
Toisaalta jouluna voi pitää myös kotimaisia raaka-aineita
ja ruokia arvossa. Suomalainen ruokalajisto ei ole niin köyhää
kuin helposti ajatellaan. Siksi on hyvä, että jouluruokien valmistusta
harjoitellaan kotitaloustunneilla. Maistamalla voi löytää
uusia makuelämyksiä myös Suomesta voilla tai ilman voita.
Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi
___________________________________________________________________
Forssan Lehti
9.12.2011
Urjalan kulmilta
Rakennusmestari kierroksella
Kun espoolainen
rakennusmestari Janne Eskola saapuu Hongiston pitäjään,
hän lähtee etsimään majoituspaikkaa. Sellainen löytyy
parin paikallisen opastuksella keloista rakennetusta motellista. Eskola
on tullut valvomaan konehallin rakennustyötä suuressa kartanossa.
Saatuaan
huoneen hän tutkii päivän lehden ja miettii, miten saisi
tietoa tulevan työkohteen rakennuttajasta paikallisesta suuresta
kartanosta. Oppineena miehenä hän oivaltaa, että kirjastostahan
sitä saa ja suunnistaa seuraavaksi sinne ja saa selville, että
kartano on ollut saman suvun halussa yli kaksisataa vuottaa. Vieläkin
se on pitäjän suurimpia, vaikka siitä on lohkottu maata
rintamiestiloja varten.
Nelikymppinen
poikamies on jo itse asiassa aikaisemmin pelastanut kartanossa kesää
viettävän Sonjan Lumijoen tien poskesta, kun jeeppi teki tenän,
eikä suostunut käynnistymään. Tietäähän
sen, että romanssin poikanen siitä myöhemmin seuraa, kun
kartanoin lähellä on järven rannalla tanssilava, jolla
paikallinen voimahahmo, naisihminen, järjestää tansseja.
Arvaatte
varmaan, että tämmöisiä kirjoittaneen täytyy
olla ollut tekemisissä Urjalan kanssa. Kirjoittaja on Reijo Pohjonen
ja alussa mainitut asiat löytyvät hänen ensimmäisestä
romaanistaan "Rakennusmestarin kierros" Aiemmin hän on
julkaissut omaelämäkerrallisen kirjan Heinämies.
Kirjasta
löytyy kyllä monia muitakin mielenkiintoisia havaintoja pitäjän
elämästä ja eläjistä niin torin viereisellä
mäellä nuotiolla viettävistä kuin karatonherra Hjelmistä.
Onpa mukaan päässyt paikallinen kirjakieltä puhuva rakennusmestarikin.
No nämä
jutut eivät välttämättä avaudu kaikille, mutta
paikkakuntaa tuntevalle löytyy monia tuttuja vaikkapa matonpesupaikalta
tai tanssilavan tappelussa, jonka Janne saa rahoitettua. Romaanin tapahtumat
liikkuvat Hongiston pitäjän lisäksi rakennustyömailla
Helsingissä, Toijalassa, Tampereella ja Virroilla, jossa asusta Jannen
sisko tyttärineen ja hänen äitinsä.
Reijon kirja
on omakustanne ja painosmäärä lienee pieni. Hankin sen
jo kesällä, mutta ehdin lukemaan vasta syksymmällä.
Kyllä tarinointi kulkee kirjassa ihan mukavasti ja juohevasti. Tietenkään
tässä ei voi koko juonta paljastaa. Monenlaisiin ihmisiin sen
aikana ehditään kuitenkin tutustua ja paljon rakennusmestarille
tapahtuu parinsadan sivun aikana.
Kirjoittajia
neuvotaan kirjoittamaan itselle tutusta ja läheisestä aiheesta.
Useat kirjailijat ovat todenneet, että tuttuun maisemaan on helpompi
sijoittaa, kuin rakentaa ihan kokonaan uusi. Toisaalta tuttuun ympäristöön
sijoittamisessa tulee se ongelma, että lukijat alkavat etsiä
sellaisia yhtymäkohtia, joita ei ole olemassakaan Kuviteltu ja todellisuus
sekoittuvat.
Kun kirjoittaa
kokemastaan, tulee mukaan myös henkilöhahmoja, joiden kanssa
on ollut tekemisissä tai joista on kuullut. Jos joku onnistuu itsensä
jostakin kirjasta tunnistamaan, saattaa seurauksena olla vähintään
kahdenlaisia reaktioita. Joku saattaa olla otettu, varsinkin, jos hänet
kuvataan myönteisessä valossa. Joku saattaa närkästyä,
jos kuva ei olekaan mairitteleva. Viholaisen Asko sanoikin kerran, että
sen verran on muutettava nimiä ja paikkoja, ettei käräjille
joudu.
Urjala on
tietenkin tunnettu Väinö Linnan luomasta Pentinkulmasta. Muutama
muukin kirjailija on sijoittanut tapahtumia tänne. Jos oikein muistan,
niin Aino-Inkeri Niemistö piti aikanaan esityksen,
jossa näitä yhteyksiä tarkasteltiin. Varmaan ainakin Ojasen
Simon teksteistä löytyy palanen Urjalaa. Simo on mies, joka
loi Pelle Hermannin hahmon, joka tuli tutuksi kaikille pikkukakkosen katselijoille.
Aino-Inkeri Niemistö kirjoitti myös itse Urjalasta, mutta myös
synnyinseudustaan Pohjanmaasta.
Jouluksi
hankitaan paljon kirjalahjoja. Suuret kustantajat markkinoivat tuttuja
kirjailijanimiä ja heidän teoksiaan. Osa niistä jää
elämään, mutta suurin osa elää vain tämän
sesongin. Joskus mukavaa luettavaa löytyy pienemmiltä kustantajilta
tai ihan omakustanteina kuten Reijon Rakennusmestarin kierros. Urjalassa
kirjoja voi ostaa omasta kirjakaupasta. Ja aina voi kysyä myös
lainaksi omasta kirjastostamme tai kirjastoautosta. Luettavaa jouluaikaa!
Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi
____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
2.12.2011
Urjalan kulmilta
Kalenterin luukkuja ja joululehtiä
Parhaimmillaan
niitä oli seinällä jonossa kuusi. Nyt jono on lyhentynyt,
kun väki on vähentynyt. Kysymys on tietenkin joulukalenterista.
Eilen oli ensimmäisen luukun avauspäivä. Kalenteri on lasten
juttu ja sellaisten aikuisten juttu, joilla on leikkimieltä.
Tarkistin
tätä kirjoittaessani, että olen saanut yhden kalenterin
postissa. Sähköpostissa oli ainakin kahden yrityksen mainos,
jossa tarjottiin joulukalenteria markkinointikeinona. Joka päivä
voi avata luukun ja saa "edullisen tarjouksen päivän tuotteesta".
Yksi kustu
tuli Facebookissa. Siinä kehotettiin tekemään joku onnelliseksi
tänään soittamalla, kirjoittamalla kirje, lähettämällä
kortti tai lausumaan kaunis sana tai runo tai laulamaan laulu tai vain
hymyilemään vastaantulevalle. Tarkoitus on piristää
tutun tai tuntemattoman päivää.
Ensimmäinen
joulukalenteri lienee tehty Saksassa jo reilut sata vuotta sitten. Suomeen
se rantautui vasta sotien jälkeen. Partiolaiset ryhtyivät niitä
myymään toimintansa rahoittamiseksi. Nykyisin joulukalentereita
on paljon muillakin järjestöillä. Pankit ja yritykset myös
niitä suosivat ja jakavat mainoksena asiakkailleen. Joihinkin sisältyy
pieniä arvottavia palkintoja.
Puhutaan
sekä joulu- että adventtikalenterista. Adventtikalenteri alkaa
ensimmäisestä adventista, joka usein osuu marraskuun puolelle.
Kaupalliset joulukalenterit päättyvät jouluaattoon. Olen
nähnyt vain muutaman, joka päättyy joulupäivään.
Lapset suosivat
sellaisia joulukalentereita, joissa on joku makeinen. Nykyisin suosituksi
ovat tulleet myös lelusarjojen hahmot ja niihin liittyvät oheisesineet.
Joissakin on perinteiseen tapaan joku ajankohtainen kuva esimerkiksi joulukuun
kuudentena Suomen lippu.
Jouluun kuuluvat
myös järjestöjen kustantamat joululehdet. Lounais-Hämeen
joulu on esitelty jo tässä lehdessä. Eilen koululaiset
aloittivat Urjalan joulun myynnin. Sitä kustantaa paikallinen Rotary-klubi.
Lehden tuotolla kustannetaan vaihto-oppilastoimintaa. Urjalassa on tällä
hetkellä vaihto-oppilas Yhdysvalloista ja Saksasta. Urjalasta on
vastaavasti pari oppilasta samoissa maissa.
Luin hiljattain
lehdestä, että verottaja oli puuttunut Pirkanmaalla sotaveteraanien
joululehden myyntiin. Lehden julkaiseminen ja myyminen katsottiin elinkeinotoiminnaksi
ja edellisestä vuodesta tuli kovat veromätkyt. Kerrassaan pöyristyttävää!
Kirjoitin
aiemmin järjestöjen vaikeutuvasta varainhankinnasta, kun verottaja
on muuttanut linjaansa ja on ryhtynyt verottomaan elinkeinotoimintansa
järjestöjen perinteisiä varainhankintakeinoja. Tästä
syytä Urjalassa esimerkiksi Etelä-Pirkanmaan kiekko ei julkaise
tutuksi tullutta seinäkalenteria. Verotuksen kohteeksi on joutunut
myös tuotemyynti kuten vessa- ja talouspapereiden myynti.
Kouluni oppilaat
olivat niin innokkaita myymään Urjalan joulua, ettei minulle
jäänyt yhtään kappaletta, jotta olisin voinut lehden
sisältöä tässä paremmin esitellä. Mäkisen
Pentti entisenä opettajana on tätä koulumarkkinointia hoitanut
jo monet vuodet. Pieni osuus lehden hinnasta jää koululle ja
myyjälle. Lehti vaikutti yhtä paksulta kuin aiempinakin vuosina.
Vakiokirjoittajien ohella on joitakin uusia. Mielenkiintoista sisältöä
näytti olevan ensiplaraamisella.
Minultakin
pyydetään silloin tällöin eri joululehtiin artikkelia.
Lounais-Hämeen jouluunkin tuli pyyntö hyvissä ajoin, mutta
niin vain kävi, että määräaika tuli täyteen
ja juttu jäi tekemättä tällä kertaa.
Eräs
hyvä ystäväni hankkii ilmoituksia joululehteen ja sanoo,
että se vähän kiusallista hommaa. Yrityksiltä paljon
kysytään ilmoituksia kaikenmaailman julkaisuihin. Onneksi monet
ymmärtävät asiaa järjestöjenkin näkökulmasta
ja antavat ilmoituksen. Nostan hattua kaikille näitä ilmoituksia
hankkiville ja antaville.
Joulu tulla
jollottaa kovaa vauhtia. lapsille se on odotuksen aikaa. Vanhemmilla tuntuu
olevan kiirettä. Lasten odotusta helpottaa joulukalenteri ja toivottavasti
aikuisetkin löytävät aikaa tutustua vaikkapa paikallisiin
joululehtiin. Iloista jouluaikaa!
Seppo Pirhonen
__________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
25.11.2011
Urjalan kulmilta
Hätiköity lausunto
Urjalan kunnanhallituksen
enemmistö teki maanantaina hätiköidyn päätöksen,
jossa se päätti luopua omasta vuodeosastostamme. Enemmistö
on valmis, esittelijän kannasta poiketen, muuttamaan vuodeosaston
vanhainkodiksi ja muistisairaiden hoito-osastoksi.
Lausunto
annettiin Akaan kaupungille, joka sopimuspohjalta hoitaa isäntäkuntana
Urjalan terveydenhuoltoa ja vanhushuoltoa. Kaupungin asettama työryhmä
esitti mallia, jota kunnanhallitus maanantaina puolsi.
Jos päätös
toteutuisi, hoidettaisiin urjalalaiset potilaat Toijalan vuodeosastolla.
Vuodeosaston lakkaamisella on vaikutusta paitsi potilaisiin, omaisin myös
lääkärikunnan ja hoitohenkilöstön rekrytointiin.
sekä terveysaseman palvelutasoon, Urjalan työpaikkarakenteeseen
ja muuttohaluun paikkakunnalle.
On totta,
että vuodeosastolla hoidetaan paljon iäkkäitä potilaita,
jotka eivät nykyisillä tukipalveluilla pärjää
kotona. Muistaakseni työryhmä esitti, että yhteistoiminta-alueelle
palkattaisiin lisää kotisairaanhoidon henkilöstöä
yli parikymmentä. Mistähän nämä rahat löytyvät?
Koti- ja avohoidon tukeminen on sinällään oikea linja.
Kaiken tämän
taustalla on se, että Toijalaan halutaan rakentaa joko uusi tai peruskorjata
nykyinen terveyskeskus. Jotta siihen olisi mahdollista saada valtionosuutta,
pitää tehdä tällaisia suunnitelmia, joilla osoitetaan
tarve rakentamiselle. Tarvetta saadaan sillä, että muista alueen
paikkakunnilta vuodeosastot suljetaan.
Urjalassa
vuodeosastolla ei ole välittömiä korjaus- ja muutostarpeita.
Kuitenkin mainitussa selvityksessä todetaan, että vuoteen 2020
mennessä tarvittaisiin 3,5 miljoonaa korjaukseen.
Urjalan vuodeosaston
paikkamäärä supistettiin pari vuotta sitten, mutta se palautettiin
entiseksi. On aika kummallista, että osa nykyisistä kunnanhallituksen
jäsenistä oli viime vuonna lisäämässä paikkamäärää
entiselleen ja nyt vuotta myöhemmin on sitä mieltä, ettei
Urjalassa tarvita vuodeosastoa lainkaan.
Urjalassa
tehtiin aikanaan perusteellinen vanhustenhoidon suunnitelma. Sen pohjalta
käynnistyi Reikonlinnan rakentaminen ja vanhainkodin uudistaminen
ja palvelurakenteen muuttaminen vastaamaan kasvaneen vanhusväestön
tarpeita.
Vanhainkotia
on peruskorjattu jatkuvasti ja sen mitoitus tehtiin vastamaan säädöksiä.
Nyt vedotaan uusiin säännöksiin, joiden mukaan paikkamäärä
pitää vielä vähentää, koska huonekoot eivät
vastaa viimeisimpiä mitoituskriteereitä. Useimmat nykyiset vanhainkodin
asukit ovat tyytyväisiä uusittuihin tiloihin.
Jonkinlaista
homeongelmaakin on tiettävästi. Sitähän on usein paikoissa,
joissa on koneellinen ilmanvaihto.
Toivoisin,
että valtuusto omalta osaltaan miettisi vielä omissa kananotoissaan
kunnanhallituksen linjanvetoa. Ymmärrän, että välittömästi
sellaisen valtuustoseminaarin jälkeen, jossa kuultiin vain
Toijalan
asianomaisia virkamiehiä, syntyi mainitunlainen hallituksen päätös.
Valtuusto voi näihin asioihin ottaa kantaa esimerkiksi budjettiperusteluissa.
Sitä ennen kannattaisi miettiä asiaa myös siitä näkökulmasta,
mitä urjalalaisille merkitsee se, ettei omalla paikkakunnalla ole
vuodeosastoa ja miten sen puuttuminen vaikuttaa muihin väestön
terveyspalveluihin sekä suoraan että välillisesti. Myös
muut vaihtoehdot vaikeasti muistisairaiden hoidon järjestämiseksi
Urjalassa tulee selvittää. Mitään kustannusvertailuja
ei tältä osin ole olemassa.
Viime perjantaisesta
jutustani oli painossa jäänyt pari kappaletta pois. Toisessa
kerroin apteekin tulosta paikkakunnalle ja toisessa kerroin miten kunnanlääkärijärjestelmästä
siirryttiin terveyskeskuksiin ja nykyiseen isäntäkuntamalliin.
Mainitsin lopussa, että jotkut lääkärit ovat tehneet
elämäntyönsä Urjalassa ja toiset vain piipahtaneet.
Lääkäriin pitää voida luottaa. Urjalassa luottamus
rakentuu hitaasti.
Toivottavasti
joku puolustaa urjalalaisiakin. Kaikkea ei tarvitse, eikä pidä
viedä muualle.
Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi
_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
18.11.2011
Urjalan kulmilta
Oikeita lääkäreitä
Urjala oli aikanaan ensimmäisten kuntien joukossa, joka palkkasi
oman kunnanlääkärin. Jotkut väittävät, että
tämä olisi tapahtunut ihan ensimmäisenä Suomessa.
Joka tapauksessa ensimmäinen kunnanlääkäri oli Aleksi
Arvelin vuonna 1889.
Sitä ennen oli täällä toiminut erilaisia kansanparantajia
ja muita asiantuntijoita. Yksi heistä oli Kaarlo Ojanen, joka ensin
asui Punkalaitumen puolella Tuorreen talossa. Sieltä hän muutti
kauppiaaksi Laukeelaan ja Kankaanpään kylään. Hän
oli käynyt opettajaseminaariakin, mutta veri veti liikealalle. Lopulta
hän päätyi maanviljelijäksi.
Ojanen järjesti Urjalassa kymmenkunta sairaspaikkaa, jossa hän
kunnan kustannuksella hoiti kunnan varattomia sairastuneita henkilöitä.
Vuonna 1874 hän pyysi kunnallislautakunnalta todistusta. Nykyistä
kunnanhallitusta vastaava elin antoi seuraavan lausunnon: "Lautakunta
on nähnyt ja havainnut, että varsin enin osa on parantunut mainitun
Kalle Ojasen Lääkkeitten ja hoidon avulla: Lautakunta ei taida
muuta Kuin Siitä mitä havainnut ovat, antaa Kiittävän
todistuksensa:"
Kaarlo Ojanen ei siis olut "valelääkäri", mutta
ei hänellä mitään koulutustakaan tehtävään
ollut. Urjalassa haettiin apua myös Honkolan kartanosta, jossa Honkolan
amiraali hoiteli silmäsairauksia ja jossain määrin "sisäisiä
kipuja". Verihaavaan hän ei tiettävästi koskenut,
mutta hänen tyttärensä, jota pitäjäläiset
kutsuivat "Anni-pröökynäksi" auttoi näissä
tapauksissa.
Kunnassa terveysasiat edistyivät hitaasti, mutta toisaalta oltiin
käytännöllisiäkin. Kätilön virkaan haluttiin
yhdistää "rokonistuttajan" toimi. Kuvernööri
ei suostunut, mutta piirilääkäri piti urjalalaisten esitystä
järkevänä, Ja rahastahan tässä oli kysymys.
Kätilö lähti 1878 pois ja kuntakokous päätti,
ettei virkaa täytetä. Kuntalaisten vaatimuksesta asia tuli uudelleen
esille ja siitä äänestettiin ja esitys hävisi, vuoden
päästä oli uusi yritys ja niin Urjala sai kätilön
Tampereelta tehtaantyöntekijätär Edla Karolina Helenistä.
Rokotuksista vastasi nyt urkuri Emmanuel Leander.
Seuraava nimeltä tunnettu kunnanlääkäri oli Väinö
Dahlberg. Rymättylästä tullut lääkäri sai
2500 markkaa palkkaa kuukaudessa ja toimi myös piirilääkärinä
ja kesäisin reservikomppanian lääkärinä. Hän
ryhtyi nopeasti uudistamaan paikallista terveydenhuoltoa ja niinpä
pitäjään valittiin 40 tarkastusmiestä terveydenhuollon
valvomiseksi. Hän vaati myös seitsemää sairashuonetta
ja jonkun naishenkilön lähettämistä sairaanhoito-oppiin.
Kunta suostui ja suostui pitkin hampain vielä maksamaan lääkärin
tarkastusmatkojen kulut.
Sen sijaan kunnansairaalan perustaminen oli johtaa kunnan hajoamiseen.
Kokkolaiset vastustivat ja valittivat lääninhallitukseen perustellen
valitustaan sillä, että Nuutajärvi ja Honkola olivat äänestäneet
liian suurella äänimäärällä. Lisäksi
uhkasivat erolla seurakunnasta ja kunnasta.
Valitus ei johtanut tulokseen ja niin J Uotilan aiemmin omistamalle Muntterinmäelle
kohosi kunnansairaala, jossa on nykyäänkin. Piirustukset teki
paikallinen rakentaja Ledig. Sairaala puuhasi tarmokkaasti kunnanlääkäri
Partanen, mutta hän kuoli 1908 ja taas tarvittiin uusi lääkäri
A.M. Skogström Ikaalisista.
(Allaoleva
teksti jäi pois Forssan Lehdestä)
Merkittävä tapahtuma urjalalaisten lääkehuollon kannalta
oli apteekin saaminen pitäjään. Apteekki avasi ovensa 27.2.1893.
Apteekki piti Johan August Nylander siinä paikalla, jossa on nykyisin
Rohtolana tunnettu liikerakennus vanhaa Marin liikerakennusta vastapäätä.
Nylanderista tuli Urjalassa monen toimen mies.
Urjalassa on toiminut sittemmin monia kunnanlääkäreitä.
Legendaarisin heistä lienee Uuno Einola, josta on jäänyt
elämään monenlaisia juttuja ja kaskuja. Kuusikymmenluvulle
saakka pärjättiin yhdellä lääkärillä.
Seitsemänkymmenluvulla siirryttiin terveyskeskusjärjestelmään
ja tällä vuosituhannella isäntäkuntamalliin. Valelääkäreiltä
lienemme välttyneet. Joku on ollut tykätympi kuin toinen. Jotkut
ovat tehneet elämäntyönsä Urjalassa ja toiset ovat
vain piipahtaneet. Lääkäriin pitää voida luottaa.
Urjalalaisten luottamus rakentuu hitaasti.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.11.2011
Urjalan kulmilta
Isyyden parhaita hetkiä
Tänään
on ykkösten päivä eli lyhyesti päivämäärä
11.11.11. saattaa olla, että se on normaalia syyspäivää
suositumpi kihlajais- tai hääpäivä. Ja on tänään
myös syntymäpäiväsankareita. Isistäkin on tehty
muutama vuosikymmen sankareita ja nimikkopäivää vietetään
sunnuntaina.
Koulussa
isänpäivään valmistaudutaan tekemällä isänpäiväkortti.
Älkää nyt kuitenkaan kertoko tästä kenellekään
isälle etukäteen. Omalla luokallani annoin kirjoitelman aiheeksi
ensin sen perinteisen "Minun isäni". Toiseksi aiheeksi
anoin viides- ja kuudesluokkalaisille pojille ja tytöille "Minä
isänä" Pyrin tällä houkuttelemaan heitä
kirjoittamaan siitä, millaisia he olisivat isinä. Ehkä
siinä samalla tulisi selville ihanneisän piirteitä. Tätä
kirjoittaessani en ole vielä lukenut kirjoitelmia, joten en tiedä
kumpi aihe kiinnosti enemmän ja, mitä he niistä saivat
irti.
Yksi sanoi
ensimmäisen lauseen kirjoitettuaan, ettei keksi enempää.
Kehotin kuitenkin jatkamaan ja hetken päästä hän pääsi
vauhtiin. Jotkut saivat tekstiä useamman sivun ja jotkut tyytyivät
vähempään. Joku pyysi vielä lupaa saada viimeistellä
kotona, koska täytyy tarkistaa muutama asiakohta. Odotan mielenkiinnolla
edessä olevia lukuhetkiä.
Isä
on niin tuttu ja läheinen, että hänestä on kieltämättä
vaikea kirjoittaa. Oma isäni olisi nyt yli 92-vuotias, mutta hän
kuoli puoli vuotta ennen 70 ikävuottaan. Oman isänsä isäni
menetti jo ollessaan pieni poika. Mummoni aina kertoi, miten silloin 1920-luvulla
kotona kuollut laitettiin aittaan ruumislaudalle. Lapset kävivät
katsomassa omaa isäänsä aitassa ja tulivat sieltä
ja sanoivat, ettei isä puhu meille mitään. Lasten oli vaikea
käsittää sitä, miksi isä ei puhunut.
Kun muutama
vuosi sitten tuli papaksi, mietin sitä, millainen on hyvä pappa.
Itselläni, kun ei ollut koskaan pappaa. Isäni isä kuoli
siis jo varhain ja äitini isä ehti kuolla pari kuukautta aiemmin,
kun minä synnyin. En siis ehtinyt häntäkään nähdä.
Vain valokuvista ja vanhempien kertomuksista olen saanut papoistani jonkinlaisen
käsityksen.
Miespuolisen
elämässä on siis ainakin kolmenlaisia vaiheita isä-suhteessa.
Ensin on lapsuusvaihe, jolloin meidän isä tietää parhaiten
ainakin, jos naapurin lasten kanssa kilpaillaan. Vähän vanhempana
saatetaan omalle isälle sanoa, että jätä tähän,
ei tarvitse ihan perille viedä. Tässä vaiheessa oma isä
ei tunnu sankarilta, vaan häntä saatetaan vähän häpeillä.
Isäksi
tuleminen on suuri asia ja hieno kokemus. En ole varma liittyykö
tähän vaiheeseen sellaisia tuntemuksia, että haluaa olla
parempi kuin oma isä oli. Tosin joissakin kohdissa huomaa varmaankin,
että tekee juuri niin kuin oma isäkin teki. Hyvähän
se on, jos näin toimii oikein. Mutta voivathan ne huonotkin tavat
tai tottumukset periytyä, vaikka niitä pyrkisi karttamaan.
Aikuisena
oma suhde isään muuttuu. Muutos riippuu sekä isästä
että pojasta. Keskinäiset välit voivat olla hyvät,
mutta ne voivat jäädä myös etäisiksi.
Kolmas vaihe
on pappa-ikä. Sekin tuntuu hienolta vaiheelta. Monet isovanhemmat
antavat paljon aikaa lapsenlapsilleen. usein se on vapaaehtoista, joskus
käytännön sanelemaa, kun työelämä aiheuttaa
omat vaateensa nuorille vanhemmille. Toisaalta nykyiset papat ja mummot
ovat niin nuoria itsekin, että ovat mukana työelämässä,
joten yhteistä aikaa ei aina löydy.
Joku viisas
on joskus sanonut, että ihmisen pitäisi elää aina
elää kulloinkin käsillä olevaa aikaa täysillä.
Ei kannata haikailla taaksepäin, eikä ajatella, että siiten,
kun pääsen siihen ja siihen, teen sitä ja tätä.
Minusta tämä ajatus sopii hyvin kaikille isille.
Isyyden parhaat
hetket ovat yhteisiä hetkiä lasten ja perheen kanssa. Ainakin
omista muistilokeroista tulee ensimmäisenä esiin pieniä
ja lyhyitä arkipäivän hetkiä. Oikeastaan samanlaisia
asioita nousee mieleen myös omalta isyysajalta. Isyys on ikuista,
mutta siinä on monenlaisia mielenkiintoisia vaiheita. Hyviä
hetkiä kaikille isille!
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.11.2011
Urjalan
kulmilta
Pyhäinpäivää, kekriä ja haloweenia
Näihin
aikoihin vietetään pyhäinpäivää, kekriä
ja halloweenia. Huomenna on pyhäinpäivä, jota ennen kutsuttiin
pyhäinmiesten päiväksi tai vainajien päiväksi.
Monet suomalaiset vievät tuolloin läheistensä haudoille
kynttilöitä. Haudat on silloin myös havutettu ja koristeltu
vaikkapa kanervilla talvea varten. Pimeänä syksyiltana Urjalan
hautausmaan kynttilämeri näkyy hienosti myös valtatiellä
ohikulkeville.
Vanha suomalainen
juhla, joka tähän ajankohtaan ajoittuu, on kekri. Sitä
vietettiin aikanaan sadonkorjuukauden päätteeksi. Pelloilta
sato oli saatu korjattua, viljat aittoihin ja perunat kuoppaan. Tähän
aikaan teurastettiin myös karjaa ja lihaa säilöttiin voimakkaassa
suolaliemessä. Juhlaa varten saatiin näin paljon syötävää
ja myös juotavaa niin miedompaa kuin väkevämpääkin
omatekoista.
Vanhassa
maatalousyhteisössä oli monenlaista väkeä. Oli itsenäisiä
talonpoikia, oli torppareita ja palkollisia. Kekrin vieton aikaan oli
palveluväellä, piioilla ja rengeillä mahdollisuus vierailla
sukulaisissa, koska heillä oli tuolloin noin viikon loma. Tähän
aikaan saattoi myös vaihtaa palveluspaikkaa myös talosta toiseen.
Kekrinä
siis syötiin hyvin ja suomalaiset tuntien myös juotiin. joillakin
seuduilla oli myös kekrinä pukki, joka oli karvaiseen eläimen
taljaan puettu pelottavan näköinen otus. Sanotaan, että
kekrin pukki siirtyi sitten aikanaan suomalaiseksi joulupukiksi. Nuuttipukki
muistutti vielä enemmän kekrin ajan pukkia. Toisena kekripäivänä
siis ilmeisesti kuljeskeltiin talosta talon.
Kirkko suitsi
tehokkailla kielloilla kekrin viettoa. Olihan itse Mikael Agricolakin
pitänyt kekriä sadon määrään vaikuttaneena
muinaissuomalaisten jumalhahmona. Vanhat tavat säilyvät pitkään
ja niinpä suomalaiset saattoivat juhlia kekriä salaa.
Tässäkin
kävi niin, että kun vanhoja tapoja ei saatu karsittua pois,
annettiin ajankohdalle uusi sisältö. Niinpä kekrin paikalle
tuli kirkollinen pyhimysten muistopäivä. Kun suomalaiset aikanaan
vaihtoivat uskontonsa luterilaiseen versioon, ei pyhimysten juhliminen
sopinut oikein kuvaan. Tavalliselle kansalle pyhäinmiesten päivästä
tulikin vainajien muistamisen päivä. Samoja piirteitä saattoi
olla vanhassa kekrissäkin, jossa vainajille saatettiin varata ruokaa.
Halloweeen
on alun perin irlantilainen tai kelttiläinen juhla. Nimi on lyhenne
englannin sanoista "All Hallows' Eve" eli pyhäinpäivän
aatto. Suomessa tunnemme sen enemmän amerikkalaisessa muodossa. Kelteillä
tähän liittyi uskomus, että vainajien henget houkuttelivat
eläviä tuonpuoleiseen erityisesti tänä ajankohtana,
jolloin luonnonkin kuihtuessa elämän ja kuoleman raja läheni
toisiaan.
Amerikassa
juhlaan liittyvät kurpitsalyhdyt. Irlantilaisen tarun mukaan jokin
juoppo sai pirulta lupauksen, ettei joutuisi helvettiin. Taivaaseenkaan
hän ei päässyt, jolloin piru heitti majapaikastaan kekäleen,
joka valaisee tämän Jackin lyhtyä, joka oli alun perin
nauris, mutta vaihtui Amerikoissa kurpitsaksi. Kun juhlan rekvisiittaan
kuuluvat noidat, luurangot, aaveet ja vampyyrit, yrittävät kristilliset
kirkon hillitä tämän juhlan leviämistä. Amerikoissa
lapset pukeutuvat edellä mainittuihin mustiin asuihin ja kulkevat
talosta taloon kysellen kumman oven avaaja haluaa karkin vai kepposen.
Pikkujoulukausi
alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin ja siinäkin on vanhan kekrin piirteitä.
Syödään
ja juodaan hyvin. Kun ruokapöytämme on nykyisin monipuolisempi
kuin vuosikymmeniä tai
vuosisatoja
sitten, ei juhlaruoka erotu aina tavallisesta. Nykyisin suuri osa suomalaisista
syö joka päivä liikaa. Toki on heitäkin, joilla asiat
eivät ole niin hyvin. Tiukkaa on monella perheellä.
Mainoksissa
kauppiaat toivottavat hyvää pyhäinpäivää.
Tuli vain mieleeni, että pitäisiköhän nyt kristillisestä
katsantokannasta käsin toivottaa pyhää pyhäinpäivää.
Käsitys pyhästä saattaa arjessa hämärtyä.
Surun keskellä kulkeville se saattaa olla valonsäde pyhien iankaikkisuuteen.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________
Forssan Lehti
28.10.2011
Urjalan kulmilta
Verolappujen aikaa
Verolaput
tulivat. Puolet meistä kuulunee ryhmään, joka maksaa lisää
ja puolet ryhmään, joka saa takaisin. Tälläkin kertaa
kävi niin, että maksettavaa tuli lisää. Vero menee
valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle. Lisäksi on työttömyys-
ja eläkevakuutusmaksua ja sairasvakuutusmaksua.
Veroa ei
mene, jos ei ole tuloja ja niitähän on pääasiassa
kahdenlaista eli ansiotuloa ja pääomatuloa ja joillakin tietysti
yrittäjä- tai eläketuloa. Vähennyksiä saa joistakin
asioista. Vähennysten tarkoituksena on tasata verotusta maksukyvyn
mukaan sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi.
Meikäläisen
tuloluokassa eniten euromääräisesti menee veroa kunnalle
sitten valtiolle ja lopuksi seurakunnalle. Seurakunnalle menee aikamoinen
potti ja siksi tähän aikaan lehtiin ilmestyvät mainokset,
joissa ihmisiä kehotetaan eroamaan kirkosta.
Aloin miettiä,
mitä kirkollisveron vastineeksi saa. Kirkolliset toimitukset kaste,
konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen ovat ilmaisia.
Kirkossa voi käydä ilmaiseksi, eikä kukaan tiedä paljonko
laitat kolehtihaaviin. Mutta täytyy kyllä myöntää,
että kerran oikein hävetti, kun rahapussi oli jäänyt
autoon, eikä taskuista kaivamallakaan löytynyt sentin senttiä.
Tuli mieleen Väkevän Keijon, entisen kirkkoherramme kertomus
lestadiolaisalueella kerätystä kolehdista, joka meni körttiläisille.
Olikohan tulos kymmenen penniä, vaikka monen käsi kävi
haavin päällä, kun se kohdalle tuli. Uskonrajat olivat
tiukkoja.
Paikallislehdessä
julkaistaan joka viikko sekä Urjalan että Akaan seurakunnan
kirkolliset uutiset. Laskin, että viikon aikana Urjalan seurakunnassa
on kolmisenkymmentä erilaista tilaisuutta. Kun jaksoon mahtuu pyhäinpäivä,
lienee pyhäinpäivän illan muistomessu suosituin tilaisuus.
Siellä luetellaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet. Urjalassa
lista on melko pitkä.
Tavallisesti
kirkossa ei käy kovin paljon väkeä, mutta on vastaavasti
sitten tapahtumia, jolloin kirkko on melkein täynnä. Siellä
on reippaasti yli tuhat istumapaikkaa.
Tarjontaa
on siis viikon aikana paljon niin lapsille, nuorille kuin vanhuksille
ja erityisryhmille kuten hoitolaitosten asukkaille tai sairaalassa oleville.
Kaikkea tätä ylläpidetään kirkollisverolla. Siitä
suurin osa menee palkkoihin ja toiseksi eniten ilmeisesti kiinteistöjen
ylläpitämiseen.
Seurakunnissa
odotellaan, millaiseksi kuntakartat piirretään. Seurakuntajako
noudattaa aika pitkälle kuntarajoja. Urjalassa asuva voi kuulua vain
Urjalan seurakuntaan tai voi olla kuulumatta. Kun seurakuntia on yhdistetty,
on käynyt kuten kuntaliitoksissa, että palvelut keskittyvät
keskuspaikalle.
Liitosten jälkeen yhdistynyt seurakunta tuskailee, että mitä
se tekisi "turhille kiinteistöille"
Luin aiemmin
jostakin sanomalehdestä ennusteen, jonka mukaan muutaman kymmenen
vuoden päästä suomalaisista kuuluisi kirkkoon vain 40 prosenttia.
Jos tämä ennuste toteutuisi, voisimme pian lukea lehdistä
ilmoituksia myynnistä olevista kirkkorakennuksistakin.
Urjalassa
seurakunta tuskailee, mistä se saisi satatuhatta euroa, joka talousarviosta
puuttuu. Veronkorotusesitys ei mennyt lävitse. Nyt veroprosentti
on
Toinen kohta
jota verolippua tutkiessa tulin pohtineeksi, on ammattiliiton ja työttömyyskassan
jäsenmaksu. Vähän vähemmän sinne meni kuin kirkollisveroon.
Noin niin kuin käytännön hyödyn kannalta voi ajatella,
että aika kallis on ammattijärjestön lehden tilausmaksu
ja liitteenä kerran vuodessa tuleva kalenteri. Se erityisesti harmittaa,
että paikallisyhdistys saa koko jäsenmaksusta vain muruset ja
pääosa matkaa Helsinkiin.
Tosin ilman
ammatillista järjestäytymistä työntekijäin asemat
olisivat huomattavasti heikommat tässä maailmassa, jota keinottelijat
milloin missäkin päin maailmaa heiluttelevat tehdessään
itselleen rahaa. Samalla tavalla kirkollisverokin on maksettava, vaikka
ei se taivaspaikkaa takaakaan. mutta tarjoaa monenlaista turvaa kumminkin
eri elämänvaiheissa.
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
28.10.2011
Urjalan kulmilta
Verolaput
tulivat. Puolet meistä kuulunee ryhmään, joka maksaa lisää
ja puolet ryhmään, joka saa takaisin. Tälläkin kertaa
kävi niin, että maksettavaa tuli lisää. Vero menee
valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle. Lisäksi on työttömyys-
ja eläkevakuutusmaksua ja sairasvakuutusmaksua.
Veroa ei
mene, jos ei ole tuloja ja niitähän on pääasiassa
kahdenlaista eli ansiotuloa ja pääomatuloa ja joillakin tietysti
yrittäjä- tai eläketuloa. Vähennyksiä saa joistakin
asioista. Vähennysten tarkoituksena on tasata verotusta maksukyvyn
mukaan sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi.
Meikäläisen
tuloluokassa eniten euromääräisesti menee veroa kunnalle
sitten valtiolle ja lopuksi seurakunnalle. Seurakunnalle menee aikamoinen
potti ja siksi tähän aikaan lehtiin ilmestyvät mainokset,
joissa ihmisiä kehotetaan eroamaan kirkosta.
Aloin miettiä,
mitä kirkollisveron vastineeksi saa. Kirkolliset toimitukset kaste,
konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen ovat ilmaisia.
Kirkossa voi käydä ilmaiseksi, eikä kukaan tiedä paljonko
laitat kolehtihaaviin. Mutta täytyy kyllä myöntää,
että kerran oikein hävetti, kun rahapussi oli jäänyt
autoon, eikä taskuista kaivamallakaan löytynyt sentin senttiä.
Tuli mieleen Väkevän Keijon, entisen kirkkoherramme kertomus
lestadiolaisalueella kerätystä kolehdista, joka meni körttiläisille.
Olikohan tulos kymmenen penniä, vaikka monen käsi kävi
haavin päällä, kun se kohdalle tuli. Uskonrajat olivat
tiukkoja.
Paikallislehdessä
julkaistaan joka viikko sekä Urjalan että Akaan seurakunnan
kirkolliset uutiset. Laskin, että viikon aikana Urjalan seurakunnassa
on kolmisenkymmentä erilaista tilaisuutta. Kun jaksoon mahtuu pyhäinpäivä,
lienee pyhäinpäivän illan muistomessu suosituin tilaisuus.
Siellä luetellaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet. Urjalassa
lista on melko pitkä.
Tavallisesti
kirkossa ei käy kovin paljon väkeä, mutta on vastaavasti
sitten tapahtumia, jolloin kirkko on melkein täynnä. Siellä
on reippaasti yli tuhat istumapaikkaa.
Tarjontaa
on siis viikon aikana paljon niin lapsille, nuorille kuin vanhuksille
ja erityisryhmille kuten hoitolaitosten asukkaille tai sairaalassa oleville.
Kaikkea tätä ylläpidetään kirkollisverolla. Siitä
suurin osa menee palkkoihin ja toiseksi eniten ilmeisesti kiinteistöjen
ylläpitämiseen.
Seurakunnissa
odotellaan, millaiseksi kuntakartat piirretään. Seurakuntajako
noudattaa aika pitkälle kuntarajoja. Urjalassa asuva voi kuulua vain
Urjalan seurakuntaan tai voi olla kuulumatta. Kun seurakuntia on yhdistetty,
on käynyt kuten kuntaliitoksissa, että palvelut keskittyvät
keskuspaikalle.
Liitosten jälkeen yhdistynyt seurakunta tuskailee, että mitä
se tekisi "turhille kiinteistöille"
Luin aiemmin
jostakin sanomalehdestä ennusteen, jonka mukaan muutaman kymmenen
vuoden päästä suomalaisista kuuluisi kirkkoon vain 40 prosenttia.
Jos tämä ennuste toteutuisi, voisimme pian lukea lehdistä
ilmoituksia myynnistä olevista kirkkorakennuksistakin.
Urjalassa
seurakunta tuskailee, mistä se saisi satatuhatta euroa, joka talousarviosta
puuttuu. Veronkorotusesitys ei mennyt lävitse. Nyt veroprosentti
on
Toinen kohta
jota verolippua tutkiessa tulin pohtineeksi, on ammattiliiton ja työttömyyskassan
jäsenmaksu. Vähän vähemmän sinne meni kuin kirkollisveroon.
Noin niin kuin käytännön hyödyn kannalta voi ajatella,
että aika kallis on ammattijärjestön lehden tilausmaksu
ja liitteenä kerran vuodessa tuleva kalenteri. Se erityisesti harmittaa,
että paikallisyhdistys saa koko jäsenmaksusta vain muruset ja
pääosa matkaa Helsinkiin.
Tosin ilman
ammatillista järjestäytymistä työntekijäin asemat
olisivat huomattavasti heikommat tässä maailmassa, jota keinottelijat
milloin missäkin päin maailmaa heiluttelevat tehdessään
itselleen rahaa. Samalla tavalla kirkollisverokin on maksettava, vaikka
ei se taivaspaikkaa takaakaan. mutta tarjoaa monenlaista turvaa kumminkin
eri elämänvaiheissa.
Seppo Pirhonen
_____________________________________________________________________
Forssan Lehti
21.10.2011
Urjalan kulmilta
Reikiä Menosten kallioperään
"On
maamme köyhä, jos kultaa kaivanet", todetaan kansallislaulussamme.
Vaan voisiko tämä väite osoittautua vääräksi,
jos eilen Urjalan Sanomissa julkaistu Turvallisuus- ja kemikaaliviraston
eli Tukesin antama varauspäätös johtaisi tutkimusten jälkeen
kaivostoimintaan. Geologian tutkimuslaitos alkaa tutkia löytyisikö
Menosten suunnalta kultaa ja wolframia. Varaus on voimassa ensi kesään
asti.
No, ei kuitenkaan
vielä kannatta Kokkojoen kulmilla innostua liikaa, sillä muistaakseni
Menosissa etsittiin aiemminkin kultaa, mutta tuloksista ei ole kuulunut
mitään. Jos sitä löytyisi riittävästi kaivostoimintaa
ajatellen, vie aikaa helposti vuosikymmen ennen kuin kaivostoiminta käynnistyy.
Tutkin mainitun
viraston sivuilta, paljonko Urjalaan on tehty "valtauksia",
jota termiä käytettiin kesäkuun loppuun asti. Uudessa kaivoslaissa
valtaus-sana on korvattu malminetsintäluvalla. Niitä löytyi
virasto nettisivuilta yhteensä 17 aikaväliltä 1811-2008.
Useimmat valtaukset ovat olleet kuusikymmentäluvulla ja myöhemmin.
Valtauksia
on Honkolassa tehty yhdeksän ja Perholla kuusi ja viimeisimmät
Laukeelassa ja Hunningolla. Näiltä nettisivuilta käy ilmi,
miten alueita on tutkittu, mitä malmeja on löydetty sekä
arviot löydösten määristä. Myös kartat löytyvät
ja useimmista täydelliset tutkimusraportit.
Soitin mainittuun
virastoon ja kyselin, missä lehdessä mainittu varausalue sijaitsee,
kun en sitä nettisivuilta löytynyt. Sieltä auliisti neuvottiin
ja niin kuulutuksessa mainittu alue karttoineen löytyi. Kun mainitsin,
että kerran meidänkin pelolla oli valtaus ja tutkimuskeppejä,
niin sain ohjeeksi, että kannattaa lähettää sähköpostilla
tiedot alueesta, niin vastaus löytyy.
Kunnasta
oli kuulemma myös laitokseen soitettu kuulutuksen perusteella. Siinä
sattui nimittäin oleman vähän outo osoite Urjalan kunnantalolle
eli Kyötintie Ylivieska. Virkailija kertoi, että kömmähdys
johtui heikosta oikoluvusta, kun kuulutuksen pohjana oli käytetty
aiemmin ehtyä ilmoitusta. Eli ei siis huolta, kuntaamme ei ole vielä
liitetty ainakaan Ylivieskaan, joka on Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla.
Kansakouluaikana
järjestettiin malminetsintäkilpailuja. taisi olla somerolainen
Leo Suvenmaa, joka niitä organisoi. Hän kävi koulussa kertomassa
malminetsinnästä ja näytti, miten se käytännössä
tehdään. Seuraavina viikkoina kannoimme kouluun repussa mielestämme
hyviä malmikiviä. Voittoa ei tullut. Tosin tämän kilpailun
seurauksena käynnistyi aikanaan Kylmäkosken kaivos, kun Kivijoelta
Virtasen poika, jonka etunimen olen jo unohtanut, löysi kiven, joka
sai tutkijat innostumaan.
Taipaleen
kaivos on olut vedellä täytettynä jo kolmisenkymmentä
vuotta. Suomen maaperä kuitenkin kiinnostaa malminetsijöitä.
Erityisesti Lappiin on avattu ja on tulossa lisääkin uusia kaivoksia.
Niistä ovat kiinnostuneita kansainväliset suuyritykset. Aiemmin
käytiinkin keskustelua siitä, miten tämä kansallisvaranto
voitaisiin pitää suomalaisissa käsissä.
Raaka-aineiden
hinnat vaihtelevat maailman pörsseissä. Lisäksi uusi teknologia
tarvitsee sellaisia metalleja, joita ei aiemmin ole käytetty. Tällöin
myös harvinaiset ja pieniä määriä sisältävät
malmiot kiinnostavat alan yrityksiä.
Jos vähän
lopuksi kevennetään, niin näyttää siltä,
että Urjalan kunta on ulkoistanut Menosten kehittämisen Humppilalle,
joka suunnittelee Menosten lähelle lentokenttää ja tuulivoimalapuistoa.
Humppilan puolella asukkaat tuntuvat olevan kovasti näitä hankkeita
vastaan.
Vapo on tutkinut
turpeentuotantomahdollisuuksia Menosten suunnalla, mutta ilmeisesti nykyinen
ympäristöministeri ei suosi lainkaan tätä alaa. Nähtäväksi
jää löytääkö Geologian tutkimuslaitos Menosista
kultaa ja wolframia. Aika näyttää. Toisaalta niin arvokkaita
aineita ovat, että ainakin kannattaa yrittää.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________
Forssan Lehti
14.10.2011
Urjalan kulmilta
Syysloma on paikallaan
Vanhempi
väki muistaa, että koulussa oli syksyllä perunannostoloma.
Nuorempi polvi ei sellaista lomaa tiedä, koska sellaista ei ole vuosikymmeniin
ollutkaan. Sen sijaan tiedetään syysloma, joka täällä
Urjalassa on ensi viikolla. Tällä kertaa loman pituus on koko
työviikko. Joskus on jouduttu tyytymään muutamaan päivään.
Loman pituus
lyhentää vastaavasti kesälomaa loppupäästä,
sillä lainsäädännöllä on päätetty
kunkin lukuvuoden päättymispäivä. Se osuu aika usein
kesäkuun puolelle. Kunnat voivat päättää koulun
alkamispäivän ja lomien ajankohdat. Viime aikoina Urjalassa
on päätetty, että myös joululoma on pidempi ja päättyy
vasta loppiaisen jälkeen. Pidempi syys- ja joululoma on aikaistanut
aloitusta syksyllä elokuun alkupuoliskolle.
Kaikilla
vanhemmilla ei ole lomaa niin paljon, että heillä olisi mahdollista
pitää syyslomaa samaan aikaan lasten kanssa. Toisaalta on sitten
sellaisia tapauksia, että vanhemmat anovat jopa viikon ylimääräistä
lomaa lapaselleen ulkomaan tai kotimaan matkaan koulun loma-aikojen ulkopuolella,
vaikka koulut suosittavat lomien pitämistä koulun loma-aikoina.
Näitä ylimääräisiä lomia ei ole pakko myöntää.
Vain muutamalla
Urjalankylän koululaisen vanhemmalla on loma samaan aikaan kuin koululaisella.
Tosin joillakin on sellaisia ammatteja, että jompikumpi vanhemmista
voi olla kotona. Osalla äiti on kotona hoitamassa pienempiä
sisaruksia.
Syysloma
lokakuussa on paikallaan, koska syksyllä ei muita luontaisia lomia
ole. Kevätlukukautta rytmittävät talviloma ja pääsiäisloma
ja joskus ylimääräinen vapaapäivä perjantaisin,
jos kirkollinen pyhäpäivä sattuu torstaille. Syksyllä
päivä lyhenee ja pimeän aika on pitkää. Se näkyy
myös oppilaiden jaksamisessa.
Pikainen
kysely omalla luokallani osoitti, ettei suurimalla osalla oppilaista ole
mitään erityisiä suunnitelmia loman varalle. Pidempään
aiotaan nukkua ja olla kotona. Aika kuluu erilaisia pelejä pelatessa
tietokoneella. Yksi ilmoitti lukevansa kirjoja.
Jotkut menevät
mummolaan tai kummeille loman aikana. Myös käynti jossakin viihdeuimalassa
kuuluu joillakin ohjelmaan. Lemmikkien kanssa vietetään myös
aikaa. Kavereita tavataan ja kavereilla kyläillään.
Urjalan kunta
järjestää syyslomalla yhden yön leirin Halkivahan
Ilvesmajalla. Siihen on pitänyt jo ilmoittautua. Värikuula-ammunta
on uusi erikoisuus ja sitä voi kokeilla viikon päästä
perjantaina. Tosin homma ei ole kovin halpaa lystiä, sillä osallistuminen
maksaa 35 euroa.
Majakalla
on tarjolla 12-18-vuotialle tytöille kauneudenhoitoilta. Itsensä
hemmottelusta kiinnostuneiden on pitänyt ilmoittautua siihenkin etukäteen.
Syyslomalla
pyörivät jotkut vakituisista kerhoista. Jotkut toiminnat ovat
keskeytyksissä, joten kannattaa ottaa etukäteen selvää,
mitkä kerhot pyörivät. Ohjaajatkin kaipaavat joskus paussia
tai ovat perheensä kanssa lomailemassa.
Syysloman
jälkeen alkaa pimein jakso ja rospuuttokelit. Ulkoilumahdollisuudet
vähenevät, kun valoisa aika lyhentyy iltapäivisin entisestään.
Toisaalta aika monella lapsella on erilaisia harrastuksia, joita voi harrastaa
sisätiloissa ulkona vallitsevasta säästä riippumatta.
Joku taisi
ruokatunnilla laskeskella viikkoja jo jouluunkin. Olikohan niitä
yhdeksän syysloman jälkeen. Tosin joskus aika kuluu nopeammin,
kun ei niin paljon räknäile. Nuorempana opettajana sitä
ehti enemmän. Vuosien mittaan on havainnut, että oppimiseen
tarvitaan jossakin asioissa hieman enemmän aikaa. Tällöin
aika ei aina riitä kaiken suunnitellun opettamiseen.
Hyvää
syyslomaa kaikille, joilla sellainen on!
Seppo Pirhonen
________________________________________________________
Forssan Lehti
7.10.2011
Urjalan kulmilta
Eläimet tulivat tutuiksi
Näin
eläintenviikon kunniaksi päätin muistella vähän
menneitä. Kuuluun siihen joukkoon, joka sai kasvaa pienellä
maatilalla, jossa oli kotieläimiä. Lehmät, siat, kanat
ja hevoset tulivat tutuiksi luonnostaan siihen aikaan eli ennen vanhaan,
kuten tavataan sanoa. Olihan meillä kissojakin, mutta koiraa ei ollut.
Ruotialan
navetta ei ollut suuren suuri. Muutama lehmä sinne sopi ja vähitellen
tilaa järjestettiin lisää, siirtämällä vasikoiden
karsinat ja nuoria karja talliin. Navetta oli toisessa päässä,
välissä oli heinäsuoja ja toisessa päässä
oli talli. Karjakeittiötä ei ollut. Aluksi kuuma vesi lämmitettiin
saunan eteisen padassa. Vesi tuli kantamalla ämpäreillä,
mutta myöhemmin vesijohtoa pitkin.
Kun navettaan
mentiin sisälle, oli ensimmäisenä vasemmalla oikein kiltti
lehmä. Se oli Suomen karjaa rodultaan, väriltään punertavan
ruskea ja sen paras tuntomerkki oli valkoinen täplä kyljessä.
Sen nimi oli Lemmikki. Luonteeltaan se oli hyvin rauhallinen, eikä
se häkeltynyt, vaikka me pikkulapset pyörimme sen ympärillä.
Se antoi myös lasten harjoitella lypsämistä potkimatta.
Lemmikki oli meillä kauan. Kun siitä vihdoin piti luopua, tuntui
se erityisen haikealta.
Vasikan syntyminen
oli aina merkkitapaus. Ylpeänä lehmä nuoli sen kuivaksi
ja sitten se nostettiin pikkuvasikoiden karsinaan. Aidan raosta se kielellään
nuoli kättämme. Ämpäristä se sai ternimaitoa.
Joskus piti pitää kättä ämpärissä,
jotta se sai toimia kuin imisi maitoa emänsä nännistä.
Talven lehmät
olivat navetassa ja kesän laitumilla. Vähitellen lasten hommaksi
tuli ajaa lehmät laitumelta illaksi kotiin lypsettäväksi.
Siinä tulivat lehmän nimet tutuiksi, kun niitä nimeltä
kutsuttiin. Karjantarkkailun aikana lehmille annettiin nimet kunkin vuoden
voimassaolevan aakkosen mukaan eli samana vuonna syntyneiden nimet alkoivat
samalla kirjaimella.
Possujakin
meillä oli. Ne olivat omissa karsinoissaan ja kesällä tietenkin
ulkona, jossa ne vähitellen kaivoivat koko koivikon juuret, niin,
että puut hävisivät. Sikahan rakastaa tonkimista. Sian
porsiminen tuli tutuksi. Mikä kumma siinä mahtoi olla, kun porsiminen
usein tapahtui iltaisin tai yöaikaan. Silloin niitä piti vahtia,
ettei emä vahingossa niitä sotke. Sitten ne kerättiin pelukoppaan,
joka oli iso päreistä tehty koppa. Päällä oli
lämmittävä lamppu ja siellä ne pikkuporsaat suloisesti
nukkuivat..
Jotta porsaita
olisi tullut, piti emakkoa käyttää karjulla. Isä oli
tehnyt kuljetuskehikon, joka laitettiin hevosrattaille ja niin matka karun
luokse alkoi. Sopivia sulhasehdokkaita oli useammassa paikassa.
Lehmien siemennyksestä huolehti keinosiementäjä, jota nykyisin
kutsutaan seminologiksi. Häntä ja eläinlääkäriä
varten piti olla lämmintä vettä, saippuaa ja pyyhe valmiina.
Siementäjä kulkivat kuplavolkkarilla. Eläinlääkäri
Lallukalla oli hieman komeampi auto.
Talli oli
aluksi hevosten valtakuntaa, mutta sitten siellä oli sikoja ja kun
niiden pidosta luovuttiin nuorta karjaa ja joskus lehmiäkin. Meillä
oli parhaimmillaan kolmekin hevosta, sllä isä oli kiinnostunut
hevosjalostuksesta. Kun Lumo myytiin Haikoselle, jäivät vielä
Virpi ja Hurma. Kesällä ne pitivät hakamaat siistinä
ja viettivät aikaa aitan takana huiskien hännällään
toinen toiseltaan kärpäsiä ja paarmoja.
Olihan niitä
kanojakin. Niillä oli tarha navetan päädyssä ja navetan
vintillä oli niillä omat ortensa ja munintapaikkansa. Kukoista
minulla ei ole kovin hyviä muistoja, sillä yksi niistä
tuli nokkasemaan meikäläistä tapapuoleen pikkupoikana ollessa.
Kissoja ehti
olla useampiakin. Ensimmäinen, jonka muistan, oli oikein kiltti ja
mukava. Navetalla se enimmäkseen asusteli. Sen nimi oli Mallu. Koiraa
meillä ei ollut, mutta naapurissa oli opaskoira Tella, joka oli oikein
mukava.
Maalla kasvaneena
eläimet tulivat tutuiksi ja läheisiksi aina niiden syntymästä
elinkaaren päähän. Nyt meidän navetta, kuten kymmenet
muutkin urjalalaiset navetat, tallit, sikalat ja kanalat, on tyhjillään.
Monta tarinaa ne voisivat kertoa, jos joku olisi kiinnostunut kuulemaan.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________
Forssan Lehti
30.9.2011
Urjalan kulmilta
Isoja kysymyksiä perkaamatta
Keskustelu
"kuntauudistuksesta" käy vilkkaana. Hankkeella on sekä
puoltajia että vastustajia. Mielestäni kaikkien tärkein
kysymys on jäänyt tekemättä. Sitä ei esitetty
välikysymyskeskustelussakaan ainakaan sinä aikana, jona ehdin
sitä seurata. Keskustelu kulki juupas-eipäs-asetelmassa, jossa
mustapenkankorttia yritettiin jättää toiselle osapuolelle.
Kysymys,
jonka haluan tehdä hankkeen toteuttajille, kuuluu: Voitteko luetella
ne kunnat, jotka ovat hoitaneet asukkaidensa palvelut huonosti? Olisi
hyvä tietää, mitkä nämä kunnat ovat, jotta
voidaan tarkastella sitä, miksi ne ovat hoitaneet palvelut huonosti.
Arvelen,
että vasta-argumentiksi esitetään, että kysymys ei
ole eilisestä ja tästä päivästä, vaan tulevaisuudesta
parin vuosikymmenen kuluttua. Sekin on ihan oikea näkökulma.
Näkökulma,
joka näissä kahinoissa jää liian vähälle,
on tavallisen kuntalaisen arki. Olisi mielenkiintoista, että joku
laatisi värikkäitä karttoja, joissa kerrottaisiin esimerkiksi:
Kuinka nopeasti muuttaja kunnassa saa lasten päivähoitopaikan?
Kuinka pian pääsee lääkärin tai hammaslääkärin
vastaanotolle? Kauanko kuluu aikaa, kun vanhus saa kotipalvelua, ateriapalvelua
tai paikan palvelutalossa, dementiakodissa tai vanhainkodissa. Missä
ajassa voi saada kunnallisen vuokra-asunnon? Paljonko maksaa vesi- ja
viemäriliittymä ja rakentamis- ja tarkastusmaksut? Kuinka paljon
erilaisia suunnitelmia vaaditaan? Kysymyssarjaa voi jatkaa vaikkapa yrittäjän,
koululaisen, nuoren, harrastajan jne näkökulmasta.
Sanotaan,
että raha on paras konsultti ja mittari. Kunta-alalla on jo pitkään
luotu myös laatumittareita, joilla palvelujen tasoa, saavutettavuutta,
tehokkuutta ja toimivuutta mitataan. Nämä eivät juuri paina
näissä keskusteluissa.
Muutama vuosi
ajettiin kuin käärmettä pyssyyn Paras-hanketta. Ensin käytiin
kädenvääntöä asukasmäärärajasta.
Sitä ei pitänyt tulla, mutta käytännössä
tuli vähimmäisrajaksi tuli 20 000 asukasta.. Nyt hallitusvalta
on todennut, ettei hanketta jatketa, koska tehdään "kuntauudistus"
aika pitkälle työssäkäyntialuejaon pohjalta.
Eilisessä
Aamulehdessä kunnallistalouden professorina toiminut Aimo Ryynänen
tiivisti aika hyvin. kun hän totesi, että suuret kaupungit tarvitsevat
tehottomalle toiminnalle lisää maksajia. Välikysymyskeskustelussa
Osmo Soininvaara oli lähes ainoa, joka analyyttisesti pyrki lähestymään
keskuskaupunkien ja niiden ympäristökuntien nykytilaa. Hänhän
on laatinut muutamia kuntaliitosselvityksiä mm. Lahden seudulla.
Muutosta
ajavilta näyttää jääneen huomaamatta, että
monissa maaseutukunnissa ikärakenne on jo vanhusvoittoinen, jollaiseksi
se on tulossa monissa kaupungeissa. Nämä yleensä melko
pienet kunnat ovat valtionosuuksien muutoksessa selvinneet ikääntymisen
haasteista.
Suuri kysymys,
joka kaipaa perkaamista, on erikoissairaanhoito. Se ei ratkea kuntarajojen
muutoksilla. Ilmeisesti joillakin ammatillisen koulutuksen aloilla tarvittaisiin
myös toimenpiteitä.
Kokonaan
näyttää unohtuvan se kaikissa tutkimuksissa näytetty
ja ihmisten arkihavainnoissa koettu, että liitettävän kunnan
alueen palvelut vähenevät ja heikkenevät. Henkilöstö
on saanut viiden vuoden irtisanomissuojan. Palvelut lähtevät
heti, kun liitos tapahtuu tai käytetään taitamattomasti
isäntäkuntamallia. Liittyvän kunnan asukkaiden lähipalvelujen
turvaamisesta ei näytä kukaan olevan kiinnostunut.
On hyvä,
että keskustelua käydään eri näkökulmia
esitellen. Nykyaikana ei onnistu ylhäältä sanelu. Kuntakapina
on alkanut ja se tuo uusia ja tarpeellisia näkemyksiä. Yhteistyötä
kunnat ovat aina tehneet. Ne ovat voineet sitä tehdä eri suuntiin
melko vapaasti, kuten Urjalakin on tehnyt. Yhteistyötä tarvitaan
jatkossakin. Siksi en pelkää sitäkään vaihtoehtoa,
että Urjala jäisi suurkuntien ulkopuolelle. Se on tulevaisuudessa
enemmän mahdollisuus kuin uhka.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
23.9.2011
Urjalan kulmilta
Lasimuseo yhteinen asia
Helsinki
ja Lahti ovat tulevat maailman Design-kaupungit.. Ne saivat arvonimen
pari vuotta sitten kovan kilpailun jälkeen. Hiljattain oli lehdissä
huolestuneita kirjoituksia siitä, että kovalla touhulla liikkeellepantu
hanke on jämähtänyt paikoilleen. Järjestäjät
torjuivat kritiikin.
Tämä
tuli mieleeni, kun eilisestä Urjalan Sanomista luin uutisen Nuutajärven
lasimuseon tyhjentämisestä. Asialla oli Design-museo, joka vei
toistakymmentätuhatta esinettä luetteloitavaksi Vantaalle. Luettelointi
ei kuulemma onnistunut Nuutajärvellä, joka on "valtavan
kaukana Vantaalta".
Juttukokonaisuus
herätti kysymyksen, että onko todella niin, ettei Nuutajärvellä
säilytettyä kokoelmaa ole aikaisemmin luetteloitu. Ihmettelen,
jos näin on, sillä kokoelman omistaja on vaihtunut useaan kertaan,
kun lasiteollisuutta on Suomessa järjestetty uudelleen. Nyt omistajana
näyttäisi olevan Design-museo. Design tarkoittaa muotoilua.
Kun Nuutajärven
lasimuseolle kunnostettiin tilat vanhaan olutpanimoon, tulivat esineet
hienosti esille. Tilat mahdollistivat kertoa lasinteon tarinan alusta
alkaen nykypäivään. Kun kertojana oli vielä asialle
todella perusteellisesti vihkiytynyt Aino Lehtonen, alkoi historia elää
kuulijan mielessä. Vaikka kuulin hänen asiantuntevan selostuksensa
useita kertoja, tuli esille aina uusia asioita ja painotuksia. Vierailin
museossa usein toimiessani kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kunnan arvovieraat
käytettiin usein Nuutajärvellä.
Prykäri-rakennuksessa
oli mahdollista järjestää myös vaihtuvia näyttelyitä,
joissa esiteltiin erilaisia teemoja tai taiteilijoita, jotka ovat vaikuttaneet
Nuutajärvellä. Viime aikoina museo ei ole ollut säännöllisesti
auki, kesäaikana säännöllisemmin ja talvella tilauksesta
ryhmille. Yritykset eivät halua ylläpitää museoita,
koska se ei ole ydinliiketoimintaa. Tässä ne sahaavat kyllä
omaa oksaansa, sillä muistan, kuinka museokäynnin jälkeen
kunnan vieraina olleet vietiin lasimyymälään ja kauppa
kävi, kun vieraat ymmärsivät sen hienon ammattitaidon,
jolla lasia Nuutajärvellä on parin vuosisadan ajan tehty.
Urjalan kunta
on ollut osallisena monissa hankkeissa, joissa Nuutajärven lasikylää
on pyritty kohentamaan ja saamaan sitä entistä mielenkiintoisemmaksi
matkailukohteeksi. Itse tehdas ja lasiosuuskunta ovat omalta osaltaan
yhteistyössä eri tahojen kanssa olleet hankkeissa mukana.
Nuutajärvi-päivä
on ollut menestys toukokuussa vuosittain. Uusi tulokas on Lasivitriini-tapahtuma,
joka järjestetään huomenna lauantaina. Silloin lasimuseon
piti olla auki ja järjestäjän mukaan se onkin, mutta siellä
ei vain ole esineitä. Vähän nolo yhteensattuma, jolle tapahtuman
järjestäjät eivät voi mitään.
Nyt aavistellaan,
että lasiesineet saattavat jäädä sille tielleen. Tähän
viittaa se, että "nyt epäillään Prykärin
tiloissa olevan hometta". Muistattehan, että Kylmäkosken
kirkostakin löytyi hometta, kun se haluttiin ottaa pois käytöstä.
Veikkaan,
että esineet eivät palaa Nuutajärvelle kovin pian. Design-vuoden
ajan ne laitettaneen näytille johonkin muualle. Saattaapa olla, että
Riihimäellä oleva Suomen lasimuseokin on kiinnostunut osasta
kokoelmaa. Todella toivon, että veikkaukseni menee vikaan, sillä
niin oleellisesti Nuutajärvellä tehdyt esineet kuuluvat Nuutajärvellä
esillä pidettäviksi.
Nyt on vietetty
Kaj Frankin juhlavuotta. Hänen suunnittelemansa esineet tehtiin Nuutajärvellä
ja hänelle miljöö oli tärkeä innoittaja. Nyt
kaikki esillä ja varastossa olleet esineet on kärrätty
Vantaalle. Olipa todella huono ajoitus.
Oli myönteistä
lukea lehdestä, että kunta oli ollut yrittämässä
järjestää esineille tilapäissijoitusta maanrakennustöiden
ajaksi. Nuutajärven lasimuseon asia on meidän kaikkien urjalalaisten
yhteinen asia. Se on myös kaikkien lasimuotoilusta ja lasiesineistä
kiinnostuneiden asia. Toivottavasti se ymmärretään myös
siellä "valtavan kaukana" Vantaalla.
Seppo Pirhonen
__________________________________________________________________________
Forssan Lehti
16.9.2011
Urjalan kulmilta
Huomiota myös omakustanteille
Syksyn merkkinä
voi pitää sitä, että lehdet julkaisevat luettelot
syksyn uutuuskirjoista. Samoihin aikoihin alkaa kirjojen esittely kulttuuripalstoilla
ja ehkä muillakin palstoilla, jos ovat tietokirjoja. Taiteiden öistä
alkavat kirjakauppojen markkinointitapahtumat. Lehtiin tulevat mainokset
ja kriitikot avaavat palstansa. Kirjastoissa alkaa halutuimpien uutuuskirjojen
jonotus.
Yksi osasto
uutuuskirjojen joukossa on elämäkerrat. Niillä on oma vakiintunut
lukijakuntansa. Elämäkertoja laaditaan joko niin, että
päähenkilö itse sellaisen kirjoittaa tai sitten joku kirjoittaja
innostuu jostakin henkilöstä sen veran, että ryhtyy kokoamaan
elämäkertaa. Joskus teettäjänä voi ola jokin
yritys, järjestö tai joku muu virallinen taho.
Jos haluaa
saada selville kenen elämästä kertovia kirjoja on tulossa
parin kolmen lähivuoden aikana markkinoille, kannattaa selata niitä
listoja, joissa kerrotaan apurahojen myöntämisestä. Useimmat
kirjoittajat ja tutkijat hakevat apurahoja rahoittaakseen työskentelynsä.
En osaa sanoa,
onko urjalalaisista vaikuttajista tai jotenkin tähän paikkakuntaan
liittyvistä henkilöistä tulossa lähiaikoina elämäkertoja.
Oikeastaan tämän kirjoitukseni pontimena onkin se, että
ihan tavallisten ihmisten tarinat saattaisivat olla kirjan arvoisia. Olen
tavannut paljon ihmisiä, joilla on olut hyvin mielenkiintoinen elämä.
Heissä on tietenkin niitä, jotka ovat olleet joten merkittävissä
tehtävissä, mutta erityisen paljon heitä, jotka ovat aivan
tavallisia ihmisiä, joilla on ollut paljon mielenkiintoista kerrottavaa.
Luulenpa,
että monet eläkeläisjärjestöt ovat puuhanneet
näiden aiheiden parissa. Muistaakseni Kirjailijat Arto Seppälä
ja Markku Hattula ovat Maaseudun Sivistysliiton puitteissa järjestäneet
paljon kirjoittajakursseja Eläkeliiton piireissä eri puolilla
maata.
Katselin
Akaan Opiston tuoretta ohjelmaa, joka kertoo tarjonnasta Toijalassa, Viialassa,
Kylmäkoskella ja Urjalassa. Kirjoittamisen puolelta löytyi pari
luovan kirjoittamisen kurssia, joista yksi on Urjalassa. Kylmäkoskella
on historia otsakkeen alla perinnepiiri, jossa tallennetaan ja työstetään
"paikkakunnan perintöä: tarinoita, tapahtumia, arvoituksia,
aforismeja, sanontoja, työtapoja, nimistöä, valokuvia,
vanhoja karttoja yms." Mainittu perinnepiiri on jo julkaissut Kylmäkoski-Seuran
kanssa kolme perinnekirjaa.
Juuri edellä
lueteltuja asioita tarvitaan, kun henkilöistäkin kirjoitetaan.
Akaan Opistossa on myös mahdollista perehtyä sukututkimukseen.
Siinä yhteydessä nousee varmasti esiin mielenkiintoisia henkilöitä.
Sukukirjoissa kirjoitetaan yleensä vain vähän yhdestä
henkilöstä
Usein ihmiset
sanovat, etteivät he ole kynäihmisiä. Elämän
aikana ei ole tullut paljon kirjoitettua. Ei elämäkerta siihenkään
kaadu, sillä nykyisin on saatavissa halpoja digitaalisia nauhureita,
johon voi itse kertoa tai vastata haastattelijan kysymyksiin. Tallennuslaitteita
on jo kännyköissäkin. Usein juuri elävä kerronta
parantaa tarinaa, koska siinä tulee ihmisen oma persoonallinen kerronta
parhaiten esiin. Kirjoitettu teksti ei ole niin vivahteikkaista.
Ehkä
tulevaisuudessa julkaistaankin enemmän sellaisia elämäkertoja
joissa on tekstin ja valokuvien lisäksi ääntää
ja elävää kuvaa. Uudet julkaisutavat mahdollistavat tämän.
Aikanaan
ilmestyi lehti "Kansa taisteli, miehet kertovat". Sen numerot
ovat nykyisin kysyttyjä antikvariaateissa ja nettihuutokaupoissa.
En tiedä olisiko samalla idealla toimivalla ihmisten tarinoista kertovalla
julkaisulla riittävästi markkinoita. Joku lienee sitäkin
tutkinut.
Usein tavallisten
ihmisten elämäkerrat ovat omakustanteita. Omakustanteita on
turha hakea syksyn kirjamarkkinoinnista. Niissä julkaistaan vain
vakiintuneiden kustantajien julkaisemia kirjoja. Liian moni omakustanne
jää vaille ansaitsemaansa huomiota. Vastaavasti muutama kovalla
kohulla julkaistu kirja saa ihan turhan paljon palstatilaa ja media-aikaa
erilaisissa viestimissä. Ryhtykääpä tarinoimaan.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
9.9.2011
Urjalan kulmilta
Huomiota perheen pulmiin
Urjalasta
on ollut hankala saada riittävästi aikoja perheneuvolapalveluihin,
jotka hankittiin aikaisemmin Forssasta. Tänä vuonna palvelut
on järjestetty yhteistyössä Akaan kanssa, jonne perustettiin
uusi perhekeskus perheneuvolapaleluineen. Urjalan kouluasioista vastaaville
järjestettiin eilen tutustumistilaisuus Toijalan uusiin tiloihin.
Oikeastaan
tiloihin ei päästy tutustumaan, koska tarkoitusta varten peruskorjatut
tilat Toijalan virastotalossa ovat osoittautuneet sisäilman osalta
käyttökelvottomiksi. Osa palkatusta väestä on irtisanoutunut
tämän takia ja sairauslomia on ollut tavallista enemmän.
Ammattitaitoisen väen saamisessa oli alussa myös pulmia ja edelleenkin
haetaan yhtä sosiaalityöntekijää.
Perhekeskuksessa
työskentelee kaksi perheneuvojaa, kaksi psykologia, kaksi puheterapeuttia
ja kerran viikossa lastenpsykiatri. Perhekeskuksen palvelut ovat urjalalaisille
ja akaalaisille vapaehtoisia ja maksuttomia. Urjala maksaa väkiluvun
mukaisen osuuden palveluista.
Akaan perhekeskuspalvelut
olivat aiemmin Valkeakoskella, joten sieltä siirtyi paljon asiakkaita
uuteen keskukseen. Asiakkaita on ollut 120, joista 14 prosenttia on Urjalasta.
Osin edellä mainituista viivytyksistä johtuen tällä
hetkellä palveluihin on noin puolen vuoden jono. Tietenkin erittäin
kiireellisissä tapauksissa voi päästä aikaisemminkin.
Perhekeskus
palvelee nimensä mukaisesti lapsiperheitä, joissa on 0-15-vuotiaita
lapsia ja nuoria. Yhteyttä voi ottaa, kun on huolta lapsen käyttäytymisestä
ja tunne-elämästä, lapsen kehityksestä tai on pulmia
päivähoidossa, koulussa tai kaverisuhteissa. Keskus auttaa,
kun parisuhteessa on pulmia tai ollaan eroaikeissa tai perhe tarvitsee
erilaisissa ongelmissa kriisiapua.
Apua voi
hakea puhelimella. Puhelinaikoja on toistaiseksi kolmesti viikossa tunnin
kunakin päivänä. Tarvittaessa työntekijät ottavat
yhteyttä perheeseen ja sopivat tapaamisesta, joista useimmat järjestetään
Toijalan ainoassa toimipisteessä. Joskus myös kotona käynti
on mahdollinen..
Keskus ohjaa
ja neuvoo lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, selvittelee
parisuhteen ristiriitoja ja tekee tutkimuksia lapsen kehitykseen ja tunne-elämään
liittyen. Tarvittaessa järjestetään apua muualta kuten
lapsipsykiatrilta. Tapaamisia on keskimäärin 3-6 kertaa perhettä
kohden ja seurantaa sen jälkeen. Palvelu pyritään räätälöimään
kunkin asiakkaan tarpeen mukaan.
Tutustumistilaisuuden
keskustelussa tuli ilmi, että koulussa huomataan lapsilla joskus
ongelmia ja pulmia, joihin tarvittaisiin välittömästi muitakin
kuin koulun tarjoamia tukitoimia. Tällöin olisi tärkeää,
että apua saataisiin välittömästi juuri oikeaan tarpeeseen.
Koulu voi antaa perheelle vinkkiä perhekeskuksen palvelusta. Parhaiten
päästään tuloksiin silloin, kun perhe on itse aloitteellinen.
Koulu voi perheen luvalla antaa tietoa lapsen tilanteesta koulussa. Muutoin
kaikki käynnit ovat luottamuksellisia ja niinpä puhelimessa
voi alkuun kysellä neuvoja jopa nimettömänä.
Keskustelussa
eräs rehtori käytti puheenvuoron, jossa hän totesi, että
monta kertaa koulupulmien ja käyttäytymisen ongelmien ydin on
siinä, miten saada vanhemmat huolestumaan oman lapsensa tilanteesta
niin, että he oikeasti heräävät ajoissa. Välittäminen,
puuttuminen ja rajojen asettaminen eivät kaikissa tapauksissa toimi.
Korostettiin myös lasten omaa vastuuta. Huolestuttavasti on yläkouluikäisten
keskuudessa lisääntynyt koulunkäynnin laiminlyöminen
niin, ettei kouluun tulla ollenkaan. Tällaisen nuoren tulevaisuus
ei ole kovin ruusuinen.
Lastensuojeluilmoitus
tehdään sosiaaliviranomaisille ja sellaisia joutuvat nykyisin
myös opettajat tekemään. Laki suorastaan velvoittaa siihen,
kun on huolta lasten tilanteesta. Resurssipulaa tilaisuudessa valiteltiin,
mutta todettiin samalla, ettei lähitulevaisuudessa taida olla tulossa
lisäeuroja.
Ihmisillä
on nykyaikana monenlaisia huolia ja pulmia. Niihin on saatavissa apua
joko välittömästi tai pienellä viiveellä. Kaikkein
pahinta on välinpitämättömyys. Asioihin tulee puuttua
silloin, kun lapsen etu ja tulevaisuus sitä vaatii.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
2.9.2011
Urjalan kulmilta
Verotus
ja harratsustoiminta
Pian ilmestyvät
ovien taakse nuoret myymään pesuaineita, vessa- ja talouspaperia,
keksejä, kalentereita, kortteja, sukkia, makeissekoituksia kynttilöitä
jne. Syksyn myötä alkaa koululaisten ja eri seurojen rahan kokoaminen
retkien tekemistä, leirikouluja tai seuran toiminnan pyörittämiseksi.
Sukulaiset ja tuttavat ja naapurit ovat välillä kovan paikan
edessä.
Kovan paikan
edessä näyttävät olevan myös seurat, sillä
verottajan mielenkiinto on herännyt. Verottaja on alkanut verottaa
esimerkiksi erilaista tuotemyyntiä elinkeinotoimintana. Se katsoo,
että sellaisten tuotteiden myynti, jota muutkin yritykset myyvät
on verotettavaa tuloa. Myös urjalalaiset urheiluseurat ovat saaneet
maksettavakseen jälkiveroja ja uusia ennakoita.
Arvonlisäverosta
yhdistykset voivat tietyiltä osin vapautua, kun toiminta ei ole kovin
laajaa. Jos verottajan tulkinta pitää oikeuskäsittelyissä,
joita varmaankin on tulossa, vaikeutuu esimerkiksi urheiluseurojen talkootoiminta
huomattavasti.
Periaatteessa
on ihan oikein, että lapset ja nuoret tottuvat pienestä pitäen
omatoimisesti hankimaan varoja harrastustoimintaan. Kouluissa puhutaan
yrittäjyyskasvatuksesta. Sitä palvelee leirikoulujen ja retkien
rahoittamiseksi tehtävät talkoot. Urjalassa on haravoitu pihoja,
kerätty paperia, pidetty myyjäisiä ja pienimuotoisia arpajaisia.
Ranskan ryhmän leirikoululaiset ovat valmistaneet reseptikirjoja.
Käytännössä
usein käy niin, että tietyt vanhemmat ovat seurojen ja koulujen
talkoissa ja varainhankinnassa keskeisessä vastuussa. Lisäksi
tulevat myyjäis- ja kioskivuorot ja erilaiset toimitsijatehtävät.
Usein käy niin, että eri ikäluokkien joukkueiden vanhemmat
sopivat jo keskenään, että toinen ostaa vessapaperin ja
toinen vastavuoroisesti pesuaineet lihat tai muuta vastaava.
Ymmärrän
sen, että verottajan pitää saada kasaan varoja yhteiskunnan
toimintojen pyörittämiseen. En kuitenkaan ymmärrä,
että silmätikkuna on lasten ja nuorten hyväksi tapahtuva
talkootoiminta. Samaan aikaan harmaassa taloudessa jää huomattavia
summia valtion ja kuntien veroja saamatta. Sillä saralla riittäisi
vielä paljon tehostamista.
Samaan sarjaan
kuuluu kesällä uutisoitu palautuspullojen panteista saadun tulon
verottaminen. Esitys ei saanut kovin laajaa hyväksyntää,
mutta saapa nähdä, onko yleisellä mielipiteellä mitään
merkitystä. On hyvä, että pullot ja tölkit tulevat
pois maisemista. Ei sillä keräyksellä kukaan rikastu, mutta
joillekin se voi olla tärkeä lisä arjen pyörittämiseen.
Kunnat ovat
säästöliekillä ja valtio on myös tiukoilla. Tällöin
seurojen avustusmäärärahat ovat melko pieniä ja eivät
luultavasti kasva. Seuroilla on siis tiukka paikka miettiä, miten
toiminta saadaan pyörimään..
Kuntien tehtävänä
on ollut järjestää ja rakentaa liikuntapaikkoja ja harrastustiloja..
Parhaillaan on tehty päätöksiä koulujen liikuntasalien
ja muiden tilojen talvikäytöstä. Kansalaisopisto ja erilaiset
harrastuspiirit aloittavat näin syyskuussa. Urjalassa on tehty hieno
päätös siitä, että mainitut tilat ovat urjalalaisille
seuroille ilmaisia niissä tapahtumissa, joihin ei peritä pääsymaksuja.
Naapurikaupunkimme Hämeenlinna perii makuja seuroilta myös ulkotiloista,
mikä tuli kaupunkiin liittyneiden kuntien asukkaille ja järjestöille
yllätyksenä. Mielestäni Urjalassa kunta voisi
vapauttaa jäähallin kiinteistöverosta. Halli on tuonut
Urjalaan paljon uusia harrastusmahdollisuuksia.
Urjala on
pinta-alaltaan iso, joten syksyn aikana harrastuksiin pitää
lapsia ja nuoria kuljettaa pitkien matkojen takaa. Lisäksi täällä
käy urheilijoita myös naapurikunnista. Vastaavasti joitakin
käy harrastamassa Urjalan ulkopuolella.
Matkakulujen
lisäksi tulevat jäsen- ja kausimaksut sekä panokset talkootoimintaan.
Toivottavasti verotusasiat ratkeavat myönteisesti nuorten ja lasten
harrastustoiminnan kannalta.
Seppo Pirhonen
_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
26.8.2011
Urjalan kulmilta
Koululaisen lautasella
Tiedätkö,
mitä ruokaa koululaisesi lautasella on? Tämä on aiheellinen
kysymys, kun eilen kulki lähiruokaviesti Urjalassa ja Forssassa.
Tiesitkö, että lautasella on ollut jauhelihaa Brasiliasta, Saksasta
tai Tanskasta tai broileria Thaimaasta?
Urjala on
mukana elintarvikkeiden kilpailutuksessa monien lähikuntien kanssa.
Keväällä Valkeakoski hoiti kilpailutuksen ja sen tulokset
hyväksyttiin kesän korvalla kunnanhallituksessa muistaakseni
vuoteen 2014 saakka. Eri elintarvikkeita toimittaa tiettävästi
kymmenkunta toimittajaa.
En ole nähnyt
asiakirjoja, joilla tarjoukset on pyydetty. Onko niissä ollut muita
kuin hintaperusteita, joilla tarjouskilpailu ratkaistaan? Todennäköisestä
on, että valintakriteereissä ei ole ollut lähiruokaperiaatetta
tai, jos on ollut, sen painoarvo ei ole ollut keskeinen.
Urjalan pienempien
koulujen osalta havaittiin pian, että uusien tukkureiden toimitusmäärät
eivät sovi Urjalan olosuhteisiin. Kerralla olisi pitänyt ottaa
kymmenkunta kiloa eriä, joita ei edes koko vuoden aikana mene niin
paljon. Niinpä pian huomattiin, että edullisemmaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi
tuli jatkaa entisen tukkurin kanssa, joka toimittaa elintarvikkeita riittävän
usein tarpeen mukaisissa erissä.
Kaikissa
kouluissa on lisätty eineksien ja puolivalmisteiden määriä.
Nämä valmistaa elintarviketeollisuus ja tällöin ei
tiedetä varmuudella raaka-aineiden toimittajaa tai alkuperämaata.
Niiltä osin, kun ruokaa valmistetaan koulujen keittiöissä,
nähdään pakkauksesta, mikä on sen alkuperämaa.
Siksi ensimmäisen lauseen alkuperämaat pitävät paikkansa.
Toki myös suomalaista lihaa on ollut ja onneksi vielä useimmiten
tarjolla.
Kilpailutettuja
raaka-aineita toimitetaan myös keskuskeittiölle, joka vastaa
vanhusten ja terveyskeskuksen vuodeosaston ruokapalvelusta. Siellä
toimivat tietävät, mistä raaka-aineet tulevat.
Ennen kuin
tämä suuruuden ihannointi ja kilpailuttaminen alkoi, Urjalan
keittiöissä käytettiin oman pitäjän perunoita
ja juureksia, Myös lihaa on olut tarjolla oman paikkakunnan teurastamosta.
Maitokin oli lypsetty omassa pitäjässä, vaikka meijeri
oli toisella paikkakunnalla. Ja onhan meillä vielä Halkivahassa
meijeri, mutta se valmistaa juustoa, eikä pakkaa kulutusmaitoa.
Menosissa
ollessa perunat tulivat Raikon Taunolta ja Urjalankylässä aluksi
Hannun Veikolta. Nyt ne tulevat tukun kautta Hauholta. Ennen tilauksista
päätettiin koululla. Nyt päätökset tehdään
isommissa pöydissä.
Paikallisten
tuottajien on mahdotonta pärjätä isojen yksiköiden
kilpailutuksissa, koska toimitusmäärät nousevat niin suuriksi,
etteivät yksittäiset viljelijät ja pienjalostajat pysty
toimittamaan vaadittuja määriä. Nämä ovat vielä
heikosti verkottuneita ja yhteistyö vähäistä, jota
kilpailutuksessa olisi mahdollista pärjätä.
On hyvä,
että lähiruuasta puhutaan ja sen puolesta kampanjoidaan. Usein
käy kuitenkin niin, että mitä enemmän asioista puhutaan
kaunisti ja lämpimästi sitä useammin entistä raaemmin
toimitaan.
Mikään ei muutu, elleivät asiakkaat vaadi muutosta. Useimmiten
asiakkaat eivät tiedä, mistä heidän lautasellaan olevan
ruuan raaka-aineet tulevat.
2 Forssan Lehti
Urjalan kulmilta
Saattaa olla
niin, ettei kaikkia edes kiinnosta, kuka leivän valmistaa, kun syödään
vain hampurilaisia pitsaa tai kebabia. Eikös joidenkin hampurilaisketjujen
hampurilaisten jotkut osat tule Amerikasta saakka. Joskus koululle tulleessa
näkkileivässä luki, että sotilas- ja vankilakäyttöön.
Välillä ruis ei riittänyt kotimaiseen näkkileipään.
Urjalan kouluissa
ja keittiöissä on ammattitaitoiset ruunavalmistajat. Paikalla
tehty ruoka on hyvää ja ravitsevaa. Kirkonkylän koulun
ruoka valmistetaan edelleen kuitenkin vanhainkodin keskuskeittiössä.
Ruokalista on monipuolinen, vaikka säästövaateet ovatkin
listoissa viime aikoina näkyneet. Kouluaterialla tulisi lasten saada
monipuolinen kuva suomalaisesta ruokakulttuurista.
Näin myös lähiruuan arvostus kasvaa ja sitä osataan
vaatia.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________
Forssan
Lehti
19.8.2011
Urjalan kulmilta
Kunta on identitettin luoja ja ylläpitäjä
Niilo Tarvajärvi
juonsi aikanaan Mainostelevisiossa sunnuntaisin suosittua laatikkoleikkiä.
Pelaajalle tarjottiin vaihtoehtona rahat tai laatikko. Laatikossa saattoi
olla jotakin arvokasta tai sitten vähän arvokasta. Kilpailija
sai itse punnita missä vaiheessa ottaa rahat tai antaa avata laatikon.
Osa valtakunnan
päättäjistä taitaa olla sitä sukupolvea, joka
ei tätä laatikkoleikkiä tunne. Samat ideathan keksitään
uudestaan. Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu keskeiseksi alueelliseksi
tavoitteeksi kuntauudistuksen toteuttaminen. Tavoitteena on muodostaa
lähinnä työssäkäyntialueisiin perustuvat kunnat.
Tästä
innostuneena Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme hahmotteli keskiviikon
Aamulehdessä Pirkanmaan muodostuvan kuudesta kunnasta eli Suur-Tampereesta
ja neljästä tai viidestä "läntistä"
sen ympärillä. Urjala oli sijoitettu Punkalaitumen kanssa Sastamalaan,
jonka keskuksena on entinen Vammala. Halme oli varma, että muutos
tapahtuisi vuoden 2016 kuntavaalien jälkeen ja alueelle jäisi
joka tapauksessa alle 10 kuntaa.
Päätöksentekijät
ja valmistelijat pyörittelevät näitä kuntalaatikkoleikkejään
vielä pitkän. Aika mielenkiintoista oli havaita, että tilastokeskus
on lopettanut vuonna 2009 lopussa työssäkäyntialueiden
tilastoinnin. Viimeisessä tilastossa työssäkäyntialueita
oli koko maassa 58. Urjala ei kuulunut mihinkään näistä.
Wikipedia
määrittelee työssäkäyntialueen näin: "
Työssäkäyntialueen muodostavat keskuskunta ja ympäryskunnat,
joiden työvoimasta vähintään 10 prosenttia käy
töissä eli pendelöi keskuskunnassa. Myös yhden kunnan
kautta keskuskuntaan vähintään 10 prosentin osuudella pendelöivät
kunnat luetaan työssäkäynti-alueeseen kuuluviksi.
Muutama viikko
sitten Aamulehti esitteli kartan, jossa Urjala kuului Tampereen työssäkäyntialueleseeseen.
Tähän en saanut tietoja siitä kuinka paljon urjalalaisia
käy töissä Urjalan ulkopuolella ja missä kunnissa
he työskentelevät. Vastaavasti Urjalassa käydään
töissä muista kunnista.
Kuntajaotuksen
kanalta työssäkäyntialue on aika keinotekoinen alueperusta.
Kuntaministeri puhuu hymyssä suin siitä, että tavoitteena
on palvelujen parantaminen. Tähän mennessä Suomessa ei
ole tehty yhtään sellaista kuntaliitosta, jossa liittyvän
kunnan alueella palvelut olisivat parantuneet.
Kuntalain mukaan Suomi jakautuu kuntiin, joiden asukkaiden itsehallinto
on turvattu perustuslaissa. Kuntalain toisessa pykälässä
todetaan kunnan tehtävistä että kunta hoitaa itsehallinnon
nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät.
Saman pykälän mukaan kunta voi ottaa tehtäväkseen
muitakin kuin laissa määrättyjä tehtäviä.
Kaikkia tehtävään kunta voi hoitaa joko itse tai yhdessä
muiden kuntien kanssa.
Kuntien lukumäärää säädellään
kuntajakolailla. Aloitteen kuntaliitoksesta voivat tehdä yhdistymistä
suunnittelevat kunnat. Aloite voi tulla myös valtiovallalta. Liitoksesta
päättää valtioneuvosto tai valtiovarainministeriö.
Tähän mennessä ei ole tehty varsinaisia pakoliitoksia.
Tosin osa-alueita on liitetty vastoin luovuttavan kunnan tahtoa viimeksi
Sipoosta Helsinkiin. Kaikki puolueet ovat toistaiseksi olleet vapaaehtoisten
liitosten kannalla.
Nyt kaavaillaan erillistä rakennelakia kuntaliitosten vauhdittamiseksi.
Valtio ei saisi yksipuolisesti muuttaa valtion ja kuntien välistä
kustannustenjakoa, mutta riippumatta hallitusten väristä kunnille
on lisätty tehtäviä osoittamatta aina riittävästi
varoja tarkoitukseen. Valtiontalouden säästötarpeella on
perusteltu monia valtionosuuksien vähennyksiä.
Vaikka kuntien itsehallinnolla on perustuslain suoja, on kuntien asema
heikko valtiovaltaan nähden. Nyt pitäisi käydä keskustelua
siitä, mitkä tehtävät kuuluvat kunnille ja mitkä
valtiolle. Aina on tehtäviä, jotka ovat liian suuria yhdelle
kunnalle. Siksi kunnat ovat tehneet yhteistyötä. Sekin on selvää,
että mitä suurempi kunta sitä enemmän on hallintoa.
Viimeksi Oulussa palkattiin lisää apulaiskaupunginjohtajia ja
muita johtajia, kun kuntaliitos toteutuu. Maaseutukunnissa ja pienissä
kaupungeissa asiat on hoidettu kevyellä hallinto-organisaatiolla.
Asukkaille kunta on enemmän kuin palelujen järjestäjä
ja itsehallintoyksikkö. Se on voimaksa samaistumisen kohde ja identiteetin
luoja ja ylläpitäjä. Yhteisöllisyys toteutuu aidosti
monessa nykyisessä kunnassa. Luulen, että kuntaliitoskaavailuista
riittää kirjoitettavaa vielä jatkossakin.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
12.8.2011
Urjalan kulmilta
Kiinteistönvälitystä Urjalassa.
Tapasin ohimennen
vanhan koulukaverin, joka hiljattain oli muuttanut Urjalaan oltuaan sitä
ennen kolmisenkymmentä vuotta Tampereella ja sen ympäristössä.
Hän oli aluksi hakenut tonttia Urjalasta lähinnä vapaa-ajan
käyttöön. Rakennusvaiheessa talosta päätettiin
tehdä sellainen, että siinä voi asua ympäri vuoden.
Parin vuoden asumisen jälkeen hän oli erittäin tyytyväinen
tekemäänsä ratkaisuun palata lapsuusmaisemiin Nuutajärvelle.
Silloin tällöin
seuraan lehdistä ja nykyisin myös netistä myytävinä
olevia asuntoja, lomarakennuksia ja tontteja. Netissä on kaksi suurta
markkinapaikkaa eli Oikotie ja Etuovi. Kummassakin on myynnissä miltei
samat kohteet. Olen laittanut Urjalankylän koulun kotisivulle suoran
linkin näille sivuille, jotta kylästä kiinnostuneet voivat
katsoa sopivia myynnissä olevia kohteita ja kylä saisi uusia
asukkaita.
Eilen oli
Urjalassa myynnissä 39 asuntoa, pääasiassa omakotitaloja
ja muutamia rivi- ja kerrostaloasuntoja. Niitä on monessa kylässä
aina keskustaajamasta syrjemmälle. Joukossa on vanhempia taloja ja
uudempia. Sen sijaan uudiskohteita ei tällä kertaa löytynyt.
Halvin asunto
oli, 55 neliöinen kerrostaloyksiö Huhdissa, 33 500 euroa. Omakotitaloista
halvimmat ovat noin 70.00 euroa. Kallein taisi olla 350 000. Useimmat
ovat sadan ja kahdensadantuhannen euron välillä. Jos hinta on
kohdallaan, menee asunto kaupaksi nopeammin. Urjalan kohteista aika monet
ovat olleet myynnissä pidempään, Jotkut ovat olleet kaupan
jo useamman vuoden. Väittäjät laittavat samoja kohteita
myyntiin uudestaan, jolloin nettikohteissa lukee, että kohde on uusi
eli tullut myytiin viikon tai kahden sisällä.
Vuokra-asuntoja
ei olut paljon tarjolla. Vain Nuutajärveltä löytyi rivitalo,
jossa on useampia vuokrattavia asuntoja.
Loma-asuntoja
oli myynnissä 29 sekä kuivalla maalla olevia ns. mummonmökkejä
että rantahuviloita. Jotkut olivat tarjolla sekä kesämökeiksi
että vakituiseksi asunnoksi. Siksi osa kohteista oli sekä vakituisten
asuntojen että loma-asuntojen myyntilistalla.
Loma-asuntojen
ja tonttien kauppa näyttää käyneen verkkaisesti. Tontteja
oli myynnissä 13. Urjalan suurimmalla järvellä Rutajärvellä
pyydetään lomatonteista yli satatuhatta euroa. Joistakin puuttuu
tie, joten kallioiseen maastoon sitä tehtäessä syntyy paljon
lisäkustannuksia ja vielä huvilarakennus, joten ihan tyhjätaskujen
hommaa puuha ei ole.
Urjala on
suosittua mökkeilyaluetta. Vapaita tontteja ei kovin paljon ole.
Huviloitakin tulee myyntiin harvakseltaan, vaikka monilla järvillä
on kesämökkejä, joita hyvin vähän käytetään
erityisesti, jos käyttäjät ovat ikääntyneet.
Toisaalta on yleistynyt asuminen pitempään mökillä.
Koko kesäkausi saatetaan asua siellä ja käydä töissä.
Yhä useampi haluaisi muuttaa loma-asunnon pysyväksi asunnoksi.
Osa Urjalasta
asunnon hankkivista on paluumuuttajia, jotka työvuosien jälkeen
haluavat palata takaisin. Yhä enemmän on sellaisia, jotka haluavat
kaupungista maaseudulle. Jotkut sanovat, että Urjala on Tampereesta
liian kaukana, mutta aivan viime aikoina Urjala on saanut muuttajia myös
sieltä suunnasta, kunhan sopivia maaseutukohteita löytyy urjalalaisista
kylistä.
Jotkut muuttajat
hakevat vanhaa kohdetta, jossa täytyy tehdä remonttia. Joillakin
on suunnitelmissa vuosien projekti, jossa vähitellen taloa kunnostetaan
kunnioittaen sen historiaa ja tyyliä. Jotkut hakevat uudempaa ja
valmista, jolloin esimerkiksi eläkepäivillä tyydytään
vähän pienempään asuntoon.
Kun mainitsin,
että vuokrakohteita oli vain yksi, kannattaa muistaa, että Urjalan
kunnan vuokra-asunnot eivät ole näillä listoilla. Kunnan
vuokra-asuntoja hallinnoi Urjalan Talot -niminen yhtiö ja sieltä
voi kysellä vuokra-asuntoja, jos sellaista tarvitsee. Lisäksi
kannattaa huomata että sekä paikallislehdessä että
maakuntalehdissä on sellaisia myynti-ilmoituksia, joita ei ole nettikohteina..
Lisäksi kiinteistövälittäjillä saattaa olla "hiljaisessa
myynnissä" kohteita, joita ei aktiivisesti myydä, mutta
kysynnän kohdatessa kohdetta tarjotaan sellaisesta kiinnostuneelle.
Ottakaapa siis suunnaksi Urjala.
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
5.8.2011
Urjalan kulmilta
Huumorin kukka
"Suomalainen,
ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kuka
" Kun
joku aloittaa tällaisen jutun, mieli herkistyy heti odottamaan tarinaa,
joka saa suupielet kohoamaan eli meidät hyvälle tuulelle. Näissä
kouluajoilta tutuissa vitsiaihioissa suomalainen pärjää
parhaiten, norjalainen toiseksi parhaiten ja ruotsalainen heikoimmin.
Pentinkulman
päivien aiheena on ilo/iva. Voidaankin kysyä onko alun esimerkissä
kysymys paitsi tarinan suomalaiselle tuottamasta mielihyvästä
eli ilosta vai olisiko siinä kyse ivasta eli ylimielisestä,
halveksivasta tai verhotusta pilkanteosta, jonka tarkoituksena on kohteen
(vierasmaalaisen) halventaminen. Nykyisin joku voisi määritellä
nuo vitsit jopa vihapuheeksi.
Ennen, kun
ryhdyin kirjoittamaan, tarkistin kummankin sanan merkityksen parista sanakirjasta.
Sanahakua tietokoneella tehdessä törmäsin myös näihin
sanoihin isoilla kirjaimilla kirjoitettuina. Niistä ILO olikin ennestään
tuttu. Sehän on kansainvälinen Yhdistyneiden kansakuntien alainen
työjärjestö. ILO -lyhenne tulee englanninkielisistä
sanoista.
Löytyi
myös isokirjaiminen IVA. Se tarkoittaa "ihmisiin kohdistuvaa
vaikuttamisen arviointia". Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta
löytyy ohjeet tämän toteuttamiseen. Myös muut hallinnonalat
kunta-alalla näyttävät ihastuneen kirjainyhdistelmään.
Mainitulla sivulla kerrotaan, kuinka IVA toteutetaan. Lainaan vain pienen
alun: " Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi (IVA) tehdään
yleensä osana päätöksen valmisteluprosessia. Ennakkoarviointi
voi olla tarpeesta ja resursseista riippuen tavanomainen tai nopea."
Kun jatkoin sivulla eteenpäin, minua rupesi naurattamaan. Lukekaa
sieltä, jos on netti käytössä, ja testatkaa, kuinka
teille käy. Kyse on ihan vakavasta asiasta, jonka eteen kymmenet
ihmiset ovat varmaan tehneet satoja työtunteja.
Mahdanko
nyt syyllistyä ivaan? Mielestäni en, koska tämä on
tämmöistä hyväntahtoista havainnointia, jonka tarkoituksena
ei ole halventaa ketään. Merkittävät humoristit, joista
jotkut ovat olleet parikin kertaa esiintymässä Pentinkulman
päivillä, osaavat lukea ja tulkita olemassa olevia ilmiöitä
niin, että saavat muut nauramaan. Simo Hämäläinen
on yksi heistä. Hänet tunnetaan parhaiten Kätkäläisen
tarinoista, mutta jossakin romaanissa hän käytti normaalia virkakieltä
niin mestarillisesti, että siitä syntyi sellaisenaan hyvää
huumoria.
Ajatelkaa
nyt tuota äsken lainaamaani viimeistä virkettäkin "Ennakkoarviointi
voi olla tarpeesta ja resursseista riippuen tavanomainen tai nopea"
Eikös siinä ole paljonkin huumoria, jos sen yhdistää
julkishallinnon toimintaan. Asiakkaan kanalta monet asiat etenevät
tavanomaisesti eli hitaasti. Jotkut etenevät nopeasti. Yleensä
sellaiset, joissa asiakkaat ovat maksavana osapuolena.
Pentinkulman
päivien ohjelmalehtisessä Seppo Knuuttila toteaa, että
Suomessa naurun suuria teemoja ovat yleensä tabut kuten viina, seksi,
politiikka ja uskonto. Hän muistuttaa myös vastakohtien ristiriidan
luomasta naurusta. Vielä tärkeämmän suomalaisten taidon
hän tuo esille kertomalla meille tyypillisestä äänettömästä
naurusta.
Äänettömästä
naurusta, joka tosin pyrkii hieman nykimään suupieliä,
voi kokea vaikkapa huutokaupassa. Kun joku huutaa itselleen jonkin esineen,
niin yleisön joukosta voi lukea monen kasvoilta ajatuksen, että
mitä huutaja tuollaisellakin romulla tekee.
Väinö
Linna osasi käyttää huumoria. Hän osasi myös
kärjistää ja asettaa vastakkain. Kirjoista löytyy
myös viha. Oikein pitää miettiä löytyykö
sieltä ivaa. Heti ei tule mieleen oikein mitään, mutta
joku saattaa olla perustellusti toista mieltä.
Linnalle
oli tyypillistä useissa kohdissa tarkastella ihmisiä ja ilmiöitä
hyväntahtoisen ymmärtävästi. Voi sanoa, että
lievästi hihitelleen inhimillisille heikkouksille. Vanhalassa taisi
olla paljon Linnaa itseään. Vanhala hihittelee TK-miesten virallisille
kuvauksille rintamaoloista. Muistatte varmaan pyykkikohtauksen, johon
Lammio porukan sinänsä ihan aiheesta komentaa.
Muutenhan
olisi voinut käydä ihan oikeasti kuin alun vitsissä. Siinä
ensin tuli ruotsalainen ja sitten norjalainen. Suomalaisen mentyä
haisunäädän luolaan tulikin haisunäätä pois
ja sanoi, ettei siellä voi olla.
Iva satuttaa.
Ilo vie eteenpäin. Nauru pidentää ikää ja helpottaa
elämän arjessa. Pentinkulman päivillä ja Urjala-viikolla
löytyy sopivasti molemmista aiheista niin omalle väelle kuin
muualta tuleville.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________
Forssan Lehti
29.7.2011
Urjalan kulmilta
Terveiset maailman toiseksi parhaasta kylästä
Sanotaan,
että järvi on maiseman silmä. Tällä perusteella
voi perustellusti väittää, että Urjalan kaunein kylä
on Urjalankylä. Arvaan jonkun heti kokevan epäoikeudenmukaisuutta,
koska jokaiselle meistä oma kotikylä on usein kaunein ja rakkain.
Esitellessäni omaa kotikylää muualla kerroin, että
tuon terveiset maailman toiseksi parhaasta kylästä.
Urjalankylässä
on museon tiehaarassa kyläkivi. Sitä on ollut aikanaan pystyttämässä
Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys. Kivessä on teksti
Urjalankylä 1390-1935. Alkuvuosi on siksi, että siltä vuodelta
löytyy tieto nimeltä tunnetusta kyläläisestä
Junnesta, joka oli lautamiehenä Saarioisten käräjillä.
Useinhan monen kylän ensimmäiset löytyvät rangaistujen
luettelosta.
Sikäli
vuosiluku on väärä, että kylä on yksi pitäjän
vanhimmista ja jo rautakaudella on ollut kiinteää asutusta.
Siitä kertovat useat kalmistolöydöt. Kirjoitettuja lähteitä
ei tietenkään ole tuosta ajasta, koska elettiin esihistoriallista
aikaa, josta on todisteena vain esinelöydöt.
Kiistatonta
on sen sijaan se, että Urjalan vanhin rakennus on Urjalankylässä.
Kivisakastin tarkka rakennusaika ei ole tiedossa. Ilmeisesti Urjalaan
piti rakentaa kivikirkko, mutta uskonpuhdistuksen aikana kuningas vei
kirkon varat valtion kassaan ja niin oli tyytymine puukirkkoon. Viimeinen
niistä poistui käytöstä, kun Urjalan nykyinen kirkko
valmistui reilut 200 vuotta sitten uuteen kirkonkylään Laukeelaan.
Urjalankylää alettiinkin kutsua vanhaksi kyläksi.
Koska kylän
historiaa ei ole vielä kansissa tarkemmin, vaikka pohjatöitä
on tehtynä, jätetään historia sikseen. Tai ei ihan,
koska viime vuosikymmenien asioistakin olisi paljon mielenkiintoista tutkittavaa.
Esimerkiksi miksi Urjalankylään tuli sotien jälkeen melkoinen
mattokutomojen keskittymä. Mattoja valmistettiin monessa paikassa
ja talossa ja kutomot työllistivät kymmeniä kyläläisiä.
Tunnetuimmaksi tuli tietenkin Metsovaara, joka valmisti paljon myös
muita tekstiilejä.
Eräs
kutomomiljöö on vuoden sisällä saanut uutta ilmettä.
Kivisakastia vastapäätä on entinen liiketalo, jossa on
aikanaan ollut kauppa ja viimeksi posti sekä piharakennuksessa mattokutomo.
Pihapiiri oli monta vuotta tyhjillään ja hylättynä.
Rakennukset on museovirasto luokitellut suojeltaviksi.
Kylästä
kotoisin oleva Hynnisen Ilpo osti rakennukset ja on niitä ja ympäristöä
pikkuhiljaa kohennellut. Voi sanoa, että kunnostus tapahtui viime
tingassa. kutomorakennus oli jo saanut purkuluvan, mutta säästynee
nyt.
Ilpo on luvannut
selvittää päärakennuksen historian tarkemmin. Ilmeisesti
se on rakennettu reilut sata vuotta sitten. Arvo Nikkilä oli yksi
Nikkilän seitsemästä veljeksestä. Osasta heistä
tuli viljelijöitä ja toisista sen lisäksi kutomoiden ylläpitäjiä.
Arvo antautui liikealalle. Tästä saamme varmaan lisätietoa
myöhemmin.
Hynnisen
Ilpo tunnetaan huutokauppojen meklarina, mutta hän kiertää
myös huutajana monissa lähiseudun huutokaupoissa. Niistä
kertyy Ilpon varastoihin aina jotain kiinnostavaa. Kauppiasverta on Ilpossakin.
Hänhän hoiti Osuuskaupan kirkonkylän myymälää
aikanaan menestyksellisesti.
Ilpon puolisolla
Liisalla on taas sisustajan silmää ja niinpä jo osin korjatut
sisätilat on sisustettu asiantuntevasti tuoden esille erilaisia aikakausia
ja teemoja. Osa urjalalaisista pääsi niihin tutustumaan keväällä
toukotöiden siunauksen aikaan, jolloin kahvit tarjottiin näissä
tiloissa.
Useimmat
meistä ovat sitä mieltä, että vanhat arvokkaat rakennukset
tulisi säilyttää. Usein vaaditaan omistajan lisäksi
vastuuseen kuntaa ja valtiota. Jonkin verran museovirasto avustuksia myöntääkin.
Viimeksi Urjalassa Nuutajärven kartano on saanut tällaista tukea.
Minusta on
hatunnoston arvoinen asia se, että Ilpo ja Liisa ovat käyttäneet
varojaan ja aikaansa tämän paikallisesti merkittävän
kohteen säilyttämiseksi. Urjalankylän kylänäkymä
on merkittävästi kohenemassa.
Seppo Pirhonen
_______________________________________________________________
Forssan Lehti
22.7.2011
Urjalan kulmilta
Yrittäjäurasta voi olla ylpeä
Kuten lehdissä
on kerrottu, lopettaa yksi Urjalan pitkäaikaisista yrityksistä
toimintansa. Viikko sitten oli yleinen juhla Rintalan kukkakaupalla, jonne
en valitettavasti yhteensattumien vuoksi päässyt osallistumaan.
Liisa ja Aimo ovat pariskuntana yrittäneet yhdessä monta vuosikymmentä
ja aina palvelu on ollut ystävällisistä ja aisantuntevaa.
He ovat eläneet yhdessä ihmisten surut ja ilot.
Työrupeaman jälkeen on vuorossa eläkepäivät.
Silloin heillä lienee aikaa monille tärkeille harrastuksille
niin järjestöissä kuin erilaisissa. harrastusryhmissä.
Jo Aimon
vanhemmat aloittivat yritystoiminnan. Aimo ja Liisa pitivät kukkakauppaa
välillä myös Huhdin pääkadun eli "Vekeslikujan"
varrella, mutta kukat eivät viihtyneet ja niinpä he palasivat
takaisin vanhalle Huhdin liikekadulle, jossa olivat aikanaan monet muutkin
liikkeet kuten Vesalan kenkäkauppa, Markula &Taalas ja Ahon sisarusten
kauppa, LSO:n myymälä, Salosen pyöräliike, Urjalan
talouskauppa ja joitakin muitakin.
Valtakunnallista
kuuluisuutta kukkakauppa sai ulkomainoksesta, jossa oli teksti "Kukkia
poikkeaville" Teksti on hyvä oivallus ja se herättää
hyvän mainoksen tavoin erilaisia mielleyhtymiä.
Kun Rintaloiden
yrittäjäuraa olen pohtinut, tuli mieleen, että yrittäminen
on usein periytyvää. Urjalassakin on paljon yrityksiä,
joissa toinen, kolmas tai jopa useampi polvi toimii yrittäjänä.
Tosin myös jo lopettaneiden yritysten joukossa on sellaisia, joissa
yrittäjyys on periytynyt isältä pojalle tai äidiltä
tyttärelle.
Tyypillinen
tapaus yrittäjänä on maaseudulla yrittäjäpariskunta.
Tutuin tämä yhdistelmä lienee juuri kaupan alalla. Urjalassa
oli aikoinaan joka kylässä kauppa joko yksityinen tai myöhemmin
myös osuustoiminnallinen. Yksityiskaupoissa kauppaa hoiti pariskunta.
Usein ei vierasta työvoimaa juuri ollut. Lapset kasvoivat vähitellen
yrittäjähenkeen ja jatkoivat yrittämistä, jos pääsivät
ajoissa aloittamaan. Onhan tapauksia, joissa vanha pari ei malttanut luovuttaa
ohjaksia ajoissa ja niin nuori polvi häipyi muualle.
Perheyrityksen
sisällä siirtyy uudelle polvelle arvokasta hiljaista tietoa,
jota ei saa oppikirjoista tai hyvästäkään koulutuksesta.
Jotkut yrittäjävanhemmat ovat ohjanneet useammankin lapsensa
yritysmaailmaan. Näin toiminta on voinut laajentua uusillekin toimialoille.
Urjalaan
on tullut yrittäjiksi myös sellaisia, jotka ovat täällä
syntyneet, mutta ovat käyneet muualla ja palanneet sitten takaisin
ja perustaneet yrityksen. Läheltä näkee usein kauas, mutta
joskus kaukaa näkee myös lähelle. Kun asioita katsoo toisesta
näkökulmasta, saattaa syntyä oivallus, jota ei jokapäiväisessä
arjessa eläen huomaakaan. Näin on syntynyt useita menestyviä
yrityksiä.
Toki paikallisten
yrittäjien joukossa on myös ihan muualta tulleita, joilla ei
ole ollut mitään yhtymäkohtaa Urjalaan ennestään.
Joskus aivan vieras oivaltaa paikkakunnan mahdollisuudet omia asukkaita
paremmin.
Urjalassa
on asukaslukuun suhteutettuna yrityksiä lukumääräisesti
paljon. Yhä enemmän on yrityksiä, jotka työllistävät
yrittäjän itsensä joko kokopäiväisesti tai osapäiväisesti.
Erilaisten toimintojen ulkoistamisten myötä syntyy myös
uusia yrityksiä, kun isomman yrityksen työntekijä tekee
samaa tehtävää omaan lukuunsa eli toimii yrittäjänä.
Urjalassa
yläasteella on yrittäjyyskasvatusta. Opetuskokonaisuuteen kuuluu
tutustuminen erilaisiin yrityksiin. Tässä vaiheessa ei monellakaan
ole vielä tietoa tulevasta ammatista. Aina ei pääse sille
alalle mille haluaisi. Yrittäjyys voi olla yksi vaihtoehto. Se vaatii
kuitenkin siihen ryhtyvältä hyviä pohjatietoja ja uskallusta,
rohkeutta ja riskinottokykyä. Onneksi nykyisin tietoa saa, jos sitä
vain haluaa etsiä. Joskus on hyvä hankkia kokemusta myös
palkkatyöstä ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Monipuolinen
kokemus ja oman alan tunteminen on aina eduksi.
Jos jatkajaa
ei löydy omasta perheestä, on mahdollista etsiä jatkajaa
ulkopuolelta. Jos yritys on toiminut kodin yhteydessä, ei tämä
vaihtoehto aina onnistu. Joskus yritys vain lopettaa. Sekin on joskus
hyvin luonnollinen ja oikea ratkaisu, kun se tapahtuu omasta tahdosta,
eikä ulkopuolisesta pakosta. Hyvin tehdystä yrittäjäurasta
voi olla terveellä tavalla ylpeä jälkeenpäin. Hyvää
yrittäjää kaipaavat entiset asiakkaat. Näin on ihan
varmasti Liisan ja Aimonkin kohdalla.
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________________
Forssan Lehti
15.7.2011
Urjalan kulmilta
Posti häviää kylältä
"Isälle
tuli kirje osoitteella Väinö Nenonen, Matku Menonen, Mattilan
talo. Se tuntui niin mukavalta, ihan nauratti. Omat lapsenlapset haluavat
mummin hokevan sitä vieläkin." Näin kirjoitti Anja
Pesonen Isperin mökin evakoista. Teksti on julkaistu viimeksi Evakoista
kaveriksi kirjassa.
Tämä
kirjoitus tuli mieleeni, kun luin uutisen siitä, että Menosten
asiamiesposti on yksi neljästä Pirkanmaalla ja yksi 30:stä
koko maassa, jotka aiotaan syksyllä lakkauttaa. Lakkautusperuste
ei ole säästö. Peruste on käyntien ja käsitellyn
postin eli pakettien määrän vähäisyys. Itella
käyttää lähetysten seurannassa tekniikkaa, joka vaatii
päätelaitteet kaikkiin toimipisteisiin. Ne puuttuvat vielä
450 toimipisteestä.
Ajatus on
sinänsä hieno, että asiakas voi seurata miten hänelle
tuleva paketti matkaa postin järjestelmässä. Tämä
edellyttää, että on tietokone ja nettiyhteys. Sivummalla
asuvat tietävät, että nettiyhteydet ovat usein hankalia.
Yhtään tarjousta ei tullut Urjalan haja-asutusalueen nettiyhteyksien
parantamishankkeeseen.
Menosiin
tuli posti 1960-luvun lopulle asti Matkun kautta ja osoitteena oli mainittu
Matku Menonen. Isommat lähetykset piti noutaa siis Matkun postista.
En tiedä, missä se tuolloin sijaitsi, eikä se käynyt
ilmi Matkun kyläyhdistyksen sivultakaan. Se selvisi, että rautatieaseman
nimi oli aluksi Kultaranta ja sitten Forrssa. Kun kapearaiteinen rautatie
valmistui Forssasta Humppilaan, muuttui nimi Matkuksi vuonna1898. Matku
kuului tuolloin vielä Urjalan pitäjään. Menosten koulun
historiaan laitoin aikanaan koulun arkistosta löytyneen kuvan postileimasta,
jossa Matku oli sekä suomeksi että venäjäksi.
Postia kuljetti
Menosiin legendaarinen posti-Pertti eli Albert Valo. Posti tuli illansuussa
Vuolteen kauppaan, jossa kyläläiset sitä odottivat. Turkka
Elonheimon ja Merja Isotalon toimittamassa kirjassa "Menosten kylän
tarinat" kerrotaan, että posti-Pertti keksi aina jonkun mojovan
sutkauksen selittämään viipymistä esim. "ja Posti
on taas juovuksissa" tai järisyttävän uutisen esim.
"Mies tapettu Matkussa. Seitsemän puukon haavaa".
Silloinen
kunnanvaltuuston puheenjohtaja Otto Paavilainen vaikutti merkittävästi
siihen, että Menonen sai oman postitoimiston1960-luvun lopussa. Sitä
hoiti lakkauttamiseen saakka Lahja Hakala. Posti toimi E-liikkeen Menosten
myymälärakennuksen päässä. Kun kauppa loppui,
kolmekymmentä vuotta sitten sai posti avarammat tilat entisissä
myymälätiloissa.
Kun posti
lopetettiin, ei auttanut silloisen valtuuston puheenjohtajan ja kyläläisten
vastustus. Onneksi kylään tulivat Päivi ja Risto Oja ja
Päivi ryhtyi hoitamaan asiamiespostia. Kun heille valmistui uusi
liiketila tien toiselle puolelle, siirtyi asiamiesposti sinne. Se on toiminut
Päivi Kudepuodin yhteydessä. Kudepuotikin on toiminut jo yli
20 vuotta. Nykyisin palveluna on myös verkkokauppa, joten jatkossa
Päivi joutuu postittamaan tilaukset jostakin muualta.
Menoslaisten
postipalvelut siis heikkenevät ja jatkossa ne pitää hakea
kirkonkylästä, jossa niin ikään on asiamiesposti K-supermarket
Marin yhteydessä. Marketissa kauppaa käyvät menoslaiset
Mari ja Leevi Korpikaivo.
Ilmeisesti
Menosten oma postinumero vielä säilyy. Se on 31140 Menonen.
Myös Nuutajärven numero on 311-alkuinen. Muualla Urjalassa numerot
ovat joko 317- tai 318-alkuisia. Urjalan postinumero on siis 31760.
Menoslaiset
keräävät adressia asiamiespostin puolesta. Sen voi allekirjoittaa
vaikkapa tulevana sunnuntaina Menosten kesäjuhlissa. Tosin näissä
asioissa on niin, että kun aie sulkemisesta ilmoitetaan, on myös
päätös jo tehty. Harvoin vaikuttaa protestointi tai adressi.
Siihen on Suomessa pitkät perinteet. Venäjän keisari kieltäytyi
vastaanottamasta sortovuosien aikana kerättyä suurta suomalaisten
adressia. Siinä oli paljon nimiä Urjalasta ja myös Menosista.
Osa niistä on julkaistu edellä mainitussa kirjassa Menosten
kylän tarinat. Nimen kumminkin laitan postivetoomukseen noin niin
kuin periaatteen vuoksi.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________
Forssan Lehti
8.7.2011
Urjalan kulmilta
Jäätelöa ja mansikoita
Jäätelö
ja mansikat kuuluvat kesään. Milloin söit ensimmäisen
kerran jäätelöä? Ryhdyin tätä itsekin miettimään.
Tälle meidän sukupolvelle se ei ollut ihan yhtä itsestään
selvä herkku kuin nykyisille nuorille ja lapsille.
Silloin meidän
lapsuudessamme ei ollut valikoimia niin kovin paljon.Oikeastaan oli vain
purkkijäätelöä ja jäätelöpuikkoja.
Tuutit tulivat vasta kuusikymenluvulla. Mansikkapuikko oli tietenkin parasta
ja olihan se suklaapuikkokin ihan hyvää.
Jäätelöön
oleellisena osana liittyy jäätelökioski tai ihan tavallinen
kioski. Niitä oli täällä Urjalassakin vähän
joka kulmalla ja jokaisella kaupalla omansa. Lähinnä nuoret
tytöt tai neitoset, kuten silloin sanottiin, saivat niistä ihan
mukavan kesätyöpaikan.
Laukeelassa
eli tässä nykyisessä kirkonkylässä oli kaksi
kioskia. Ne olivat monopoliasemassa, sillä Koskisen pariskunta, Lauri
ja Hely Koskinen, omisti molemmat. Toinen oli suurin piirtein kisatien
kylän puoleisessa päässä. Silloin Laukeelassa oli
kolmio, jota tiet sivusivat. Kolmion sisällä oli tietysti Koivisto
kauppa ja Esson huoltoasema, Kaakon talo, kirjakauppa, keloliike ja matkahuolto
baareineen.
Tämä
kioski oli siis matkahuollon lähellä. Se oli muodoltaan soikea..
Yleisöä varten oli katettu tila, jossa seinät olivat hieman
ylöspäin vinosti. Tai ei siinä oikeastaan seinää
ollut. Penkit kiersivät tätä osaa ja niissä voivat
asiakkaat istua ja nauttia jäätelöstä tai patenttikorkkilimsaa
ja myöhemmin repäisykorkillista limsaa. Kioskin pihalla oli
jäätelönmyyntikärry, josta sai irtojäätelöä
vohvelipikariin.
Toinen Laukeelan
kioskeista oli kirkonmäeltä tultaessa siinä risteyksessä,
joista toinen tie haarautui Esson ohi ja toinen jatkoi suoraan Huhdin
suuntaan, Tämä oli pyöreä kioski ja siinä taisi
olat kiinteät korkeajalkaiset istuimet.
Kuten sanottu
kioskeja oli paljon muuallakin Urjalassa. Luulisin, että Lallukan
Simo-Pekka olisi kiinnostunut kuvista, jos näistä kioskeista
sellaisia on aikanaan otettu. Urjalan kuvat -sivuostolta sieltä internetistä
voi katsoa näiden Laukeelan kioskin kuvia.
Minäkin
otan mielellään vastaan kioskimuistoja sekä myyjinä
olleilta että asiakkailta. Kioskilla on tapahtunut monenlaisia mielenkiintoisia
asioita. varmasti jotkut ovat löytäneet sieltä jopa elämänkumppanin.
Muutkin kauppamuistot kiinnostavat tulevia tarpeita ajatellen.
Jäätelöhän
voi valmistaa myös kotona. Muistan kuinka siskolikan kanssa katsottiin
vanhasta äidin keittokirjasta ohjeita ja mahtoiko siinä olla
kuvakin jäätelön valmistamisesta. Jäätä
siihen ainakin tarvittiin ja sen saaminen ei kesäaikaan ollut itsestään
selvää aikakautena, jolloin ei tunnettu pakastimia. Siloinhan
emännät sanoivat kahvia tarjotessaan, "ettei kai se pulla
vaan ole kuivaa". Sitten, kun tulivat pakastimet, sanottiin,"
ettei se vain ole vielä jäässä".
Meron Viljamin
viisikymmenvuotispäivillä tarjottiin itse valmistettua jäätelöä.
Hyvää se ainakin oli. Näin ainakin muistaisin. pitoja taisi
olla talon naisväen kanssa laitamassa pitokokki. Me naapurin mukulat
kävimme tietenkin seuraamassa, miten valmistelut etenivät.
Kun nyt menee
paikallisiin marketteihin, on jäätelövalikoimaa metrikaupalla
kylmäaltaissa. Vaikka valikoimaa on niin paljon, tulee silti ostettua
niitä samoja. Makuja on todella paljon ja valmistajiakin useita.
Tunnetuimmat merkit taitavat olla ainakin ulkomaisessa omistuksessa.
Samalla,
kun taas palanneilla helteillä nautitaan jäätelöstä,
voidaan muistella myös jäätelöstä tehtyjä
lauluja. Toisessa sanotaan, että on jäätelö hyvää,
kun yksin syöt. Maaritin jäätelökesää muistellaan
taas jäätelösuukkoa. Molempi parempi.
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
1.7.2011
Urjalan kulmilta
Nyt kesäteatteriin!
Menkää
nyt hyvät ihmiset kesäteatteriin! Urjalan näytelmäpiiri
tarjoaa tänä vuonna mainion musiikkinäytelmän. Kolme
esityskertaa on jäljellä ensi viikolla ja viikonloppuna. Teatterissa
on kokeneita tuttuja näyttelijöitä, mutta eritoten miesrooleissa
Urjalassa uusia tuttavuuksia.
Kaikkia alkaa
käsikirjoituksesta. Sellaisen löytäminen ei ole kesäteatteriin
aina helppoa. Ihmiset eivät halua raskasta draamaa, vaan odottavat
enemmän iloista meininkiä, joka hersyttää naurua katsomossa.
Urjalankylässä
on näytelty koulun tontilla olevassa teatterissa jo vuodesta 1995.
Silloin esitettiin Luutnantti Koskelan lomaa, joka vei Väinö
Linnan Pohjantähden tapahtumiin. Lista esityksistä kertoo, että
joukossa on ollut monia kesäteatterien klassikoita, mutta myös
joitakin kokeiluja: Pirtua ja pikkupappi, Tukkijoella, Hilman päivät,
Pikku Pietarin piha, Uusi kevät-uusi aika, Nuori mylläri, Kolme
iloista rosvoa, Vaimoke, Liian paksu perhoseksi, Hallittu munaus, Akkaralli,
Mistä rakkaus alkaa, Virtaset ja Lahtiset, Sikaihanaa ja viime kesänä
Lehmänmaitoa ja mansikoita.
Lehdissä
on kerrottu, että tämänkertainen käsikirjoittaja tuntee
hyvin näyttelijäjoukon. Kaarina Koivuniemi on siis salanimi.
Hän on onnistunut luomaan toimivan käsikirjoituksen, jossa on
tietenkin klassikkoaineksia, mutta myös tarvittavat odottamattomat
käänteet, jotta missään vaiheessa kummallakaan puoliajalla
ei aika tule pitkäksi.
Jotta hyvästä
käsikirjoituksesta saadaan kaikki mahdollinen irti, tarvitaan ohjaaja,
joka saa tapahtumat toimimaan ja näyttelijät eläytymään
ja irrottelemaan ohjaajan haluamalla tavalla. Pasi Repo on onnistunut
tässä hyvin. Hän on virittänyt henkilögallerian
oikein hyvään iskuun.
Ilman näyttelijöitä
ei tietenkään tule mitään. Leppäkorven Lahja
järjestelee mummona asioita niin, että nuoremmat eivät
taida aina pysyä mukana. Santarannan Mervi kokee kaikki nuoren naisen
tunteet, kun sopiva sulhanen ilmestyy ja ei ilmestykään sovitusti
paikalle. Santalahden Merjalla on kaksi roolia., jotka hän vie hyvin
läpi.
Uusia kasvoja
ovat Marko Itkonen, joka vaihtaa miehestä naiseksi ja päinvastoin
vauhdikkaasti ja saa yleisöltä kirpoamaan enimmät naurut.
Tämmöinen rooli näytelmässä aiheuttaa monenlaisia
sydämentykytyksiä niin nuorille kuin vanhemmille lemmenkipeille.
Marko Lehto ja Lasse Saari joutuvat junailemaan monia asioita sekä
yhdessä että erikseen roolihahmoissaan. Unohtaa ei parane uteliaan
naisen roolissa Erja Heliniä ja hänen tytärtään
esittävää Ella Jokista.
Kyseessä
on musiikkinäytelmä, jossa musiikki vie tarinaa eteenpäin.
Musiikki koostuu vanhoista tutuista 1950- ja 1960-luvun iskelmistä,
joista myös näytelmän nimi on tullut "Pieni sydän".
Pieni ihmissydän on niin avara ja pohjaton. Lauluesityksistä
vastaavat kiitettävästi Ala Manner ja Tenho Kurka talonmiehen
roolissa. Vahvasti taustalla on musiikin sovittanut ja soittava ja nauhoja
pyörittävä Pasi Repo.
Äänentoistoon
on kiinnitetty nyt huomiota. Repliikit ja laulut kuuluvat. Haapoja on
vähennetty kahisemasta teatterin ympäristöstä, mutta
nyt myös tekniikka pelaa.
Onpas vaikea
kirjoittaa näytelmästä niin, ettei paljasta tapahtumia.
Juonta ei lyhyesti pystyisikertomaankaan. Siksi on parasta, että
menette itse katsomaan. Katsomo on rinteessä ja siitä on hyvä
näkyvyys näyttämörakenteisiin, joita on parannellut
vuosi vuorelta entistä ehommiksi Ojalan Erkki.
Urjalankylän
koulun mäellä tapahtuu siis myös kesäaikaan. Kesäteatterin
lisäksi mäen valtaavat tänä viikonloppuna jalkapalloleiriläiset
ja kuun lopulla Sananjalat kirjoittajaleirin osanottajat.
Samana päivänä
10.7., kun Pieni sydän esitetään viimeisen kerran, aloittaa
toinen urjalalainen kesäteatteri Honkolan lavalla. Siellä esitetään
"Ensisuudelman salaisuus" Urjalassa voi siis samana päivä
nähdä kahden teatterin esitykset. Eivätkä tietenkään
kaukana ole Pirttikosken teatteri, eivätkä Lounais-Hämeen
kesäteatterit, joita urjalalaiset ovat monena kesänä sankoin
joukoin käyneet katsomassa. Itse olen ajatellut pistäytyä
vielä Lempäälässä katsomassa Viulunsoittajaa
katolla, jossa esiintyy tuttavaperheen teatterikärpäsen pureman
saanut nuori mies.
Seppo Pirhonen
|