Forssan
Lehti
18.12.2009
Urjalan kulmilta
Jouluvalmisteluita omilla tavoilla
Kun Urjalan
vanhalta kylältä tulee kirkonkylään, näkyy
Koolmanninmäeltä komeasti Urjalan kirkon valaistu torni, Yhtä
hyvin se näkyy Turun suunnasta tultaessa ja asemalta tultaessa.
Kirkko on ollut reilut parisataa vuotta keskellä kylää.
Nyt kirkontornin valaistusta on parannettu ja se näkyy hienosti
pimeän keskellä. Tornin huipussa on kolmimetrinen valaistu
risti.
Vanhassa
kylässä, jota nimitystä ruvettiin parisataa vuotta sitten
käyttämään entisestä kirkonkylästä
eli Urjalankylästä, on tänä vuonna valaistu myös
keskiaikainen kivisakasti. Viime vuonna se oli pimeänä jostakin
syystä. Nyt komea ja ilmeisesti Urjalan vanhin rakennus näkyy
kauniina suurten kuusien lomasta. Tielaitos kyllä rumensi lähimaisemaa
uusiessaan vanhan kivisillan kaiteita. Standardimalliset alumiinikaiteet
eivät sovi paikalle ollenkaan. Liekö museovirastossa nukahdettu
tai sitten sieltä ei ole kysytty mitään.
Meillä
täällä pohjoisessa on helppo ymmärtää,
että jouluna valkeus tulee pimeän keskelle. En tiedä
millaisia kielikuvia käytetään eteläisellä
pallonpuoliskolla, jolla tällä hetkellä päivä
on pisimmillään ja on vuoden valoisin aika. Pimeyttä
voi olla tietenkin valonkin keskellä.
Meillä
luterilaisessa ilmapiirissä ei suurin juhliin valmistauduta muiden
suurten kirkkokuntien tapaan paastolla. Kiellettyä se ei ole kristillisessä
eikä maallisessa mielessä, mutta ei kuulu oikein yleiseen
perinteeseen.
Suomalaiset
kyllä valmistautuvat jouluun kukin omalla tavallaan. Siivotaan,
leivotaan ja kokataan. Paikkojen siivoaminen on jossakin mielessä
ulkonaista puhdistautumista juhlaan. Huoneiden tulee olla juhlakunnossa
ja samalla virittyy myös juhlamieli. Koristeet, kukat ja kynttilät
luovat tunnelmaa. Pöydillä on joululiinoja ja monilla myös
verhot vaihdetaan jouluisiksi. Kaiken kruunaa kuusen tuoksu. Se viimeistelee
joulutilat.
Lahjojen
hankinta voi olla stressaavaa, jos joutuu kulkemaan suurissa tavarataloissa
ihmisvirran keskellä ja jonottelee pitkään kassoille.
Viikonloppuja kannattaa välttää, mutta eihän sekään
aina ole mahdollista, kun töissä on käytävä.
Joulupöytään
valmistetaan pakollisia jouluruokia. Eikä tässä ilmauksessa
"pakollinen" ole mitään moitittavaa. Kunkin perheen
perinne määrittää sen, mitä pöydässä
jouluna on. Yltäkylläisyyden keskellä jouluruoka ei poikkea
niin paljon arkiruuasta kuin vuosikymmeniä sitten. Toisaalta aika
harvoin syödään jouluisia laatikkoruokia muulloin, vaikka
esimerkiksi porkkanalaatikko olisi ihan hyvä kasvisruoka muulloinkin
Joulutunnelmaa
luodaan myös pihalle. Paikoin näkee oikein runsaita jouluvaloja.
Valmiina voi ostaa erilaisia värivaloja, ketjuja, ledejä ja
erilaisia eläinhahmoja. Valaistu peurafiguuri sopii tietenkin tänne
Urjalaan ihan hyvin. Aitoa lumi- tai jäälyhtyä ei keinovalo
korvaa.
Kaiken
valmistautumisen jälkeen, tulee itse juhla aina kuitenkin yllättäen.
Joulutunnelmaa on voitu hakea kauneimmista joululauluista, joita Urjalassa
lauletaan tulevana sunnuntaina tai erilaisista joulukonserteista. Hautausmaalla
käynti on kaunis ja koskettava tapa muistaa edesmenneitä.
Aaton kynttiläkirkosta on tullut joulun suosituin kirkonmeno. Perinteinen
jouluaamun kirkko kerää vuosikymmenten takaiseen verraten
vain kourallisen kävijöitä
Suomalainen
erikoisuus on joulukortti. Näinä päivinä niitä
saapuu meille ja me lähetämme niitä muille. Aika monet
lähettävät kortin sellaisillekin, joiden kanssa ei vuoden
mittaan tai jopa vuosien mittaan olla muuten tekemisissä. Mukavaltahan
joulutervehdys tuntuu. Kortti on aina kortti, vaikka tekstarit ja sähköiset
postikortit valtaavat vähitellen alaa perinteiseltä joulutervehdykseltä.
Ensi perjantaina
on joulupäivä ja lehti ei ilmesty. Ja seuraavakin perjantai
on poikkeuksellisesti lehdetön päivä uudenvuodenpäivän
takia. On siis aika kiittää kaikkia lukijoita kuluneesta vuodesta
ja runsaasta palautteesta. Iloista joulua ja siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa!
Seppo Pirhonen
_______________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.12.2009
Urjalan kulmilta
Kannattaako liitos vai ei
Pohjoinen
naapurimme Kylmäkoski kyselee parhaillaan kuntalaisiltaan kantaa
liittymisestä Akaan kaupunkiin. Tiedotteen mukaan kyselyyn voi
vastata joka neljäs äänestysikäinen kuntalainen.
Kysymyksiä ei ole missään nähtävissä ja
valmiiksi neuvoteltu yhdistymissopimus julkaistaan vasta tammikuun lopulla.
Yhdistyminen tapahtuu vuoden 2011 alussa.
Kylmäkosken
kunta yritettiin poistaa kuntakartalta jo 1960-luvulla tehdyssä
kuntajakoehdotuksessa.
Silloin se oli tarkoitus jakaa Toijalan Viialan ja Urjalan kesken. Urjalan
ja Viialan raja olisi kulkenut Jalanti-järvessä, jolloin Kylmäkosken
asema, kirkonkylä ja Taipale olisivat tulleet Urjalaan. Sotkia,
Sontula, Riisikkala ja Kurisjärvi olisivat siirtyneet Toijalaan.
Tällä
vuosituhannella on kuntaliitosasia ollut jatkuvasti esillä. Ensin
oli yhdistäjien tavoitteena liittää yhteen Kylmäkoksi,
Toijala, Valkeakoski, Viiala ja Urjala. Seuraavassa vaiheessa yritettiin
yhdistä muita neljää paitsi Valkeakoskea. Urjala ja Kylmäkoksi
eivät lähteneet mukaan ja niinpä Toijala ja Viiala yhdistyivät.
Heti kunnallisvaalien
jälkeen aloitettiin taas uusi yritys ja nyt Kylmäkosken ja
Akaan kesken. Kunnallisvaaleissa monet ehdokkaat vielä kannattivat
Kylmäkosken itsenäisyyttä. Vahvinta liitostuki oli sosialidemokraateissa
ja kovinta vastustus keskustassa. Nyt näyttää siltä,
että yhdistäjillä on enemmistö valtuustossa.
Ehkä
vielä kuitenkin kannattaisi lukea työryhmien raportit ja loppupäätelmät,
jotta tietää, mitä tuleman pitää. Eniten kylmäkoskelaisia
on puhuttanut tähän mennessä terveysasiat ja koulukysymykset.
Terveystointa
hoidetaan Akaan kaupungin alaisuudessa jo nyt ja ensi vuoden alusta
sinne siirtyy Kylmäkosken vanhushuolto kuten Urjalankin. Kylmäkoskelaisia
huolestuttaa oman terveyskeskuksen kohtalo. Nettisivuilta voi lukea
tästä asiasta selvän tekstin: "Lähivuosina
tullaan kuitenkin tarkastelemaan terveysasemaverkon supistamiseen ja
palvelujen keskittämiseen liittyviä kysymyksiä."
Suomennettuna se tarkoittanee lähinnä Kylmäkosken terveyskeskuksen
lopettamista. Jos se haluttaan välttää pitää
liitossopimuksessa lukea, että terveysasema säilyy ja myös
sen palveluvarustus.
Kouluista
liipaisimella ovat olleet lähinnä Kylmäkosken Aseman
juuri hiljattain peruskorjattu koulu sekä Kurisjärven koulu.
Liitosselvityksessä lukee:" Kuntaliitoksen ohjausryhmä
linjasi koulukysymyksen siten, että kouluverkkoa koskevat asiat
ratkaisee uuden kunnan valtuusto." Ja taas kunta-alan katekismuksen
selitys kuuluu, että koulut lakkautetaan.
Alastarolaisilla
on nyt tiedossa, miten käy, jos jotain asiaa pitää itsestään
selvänä. Kenellekään ei tullut liitosta tehtäessä
mieleen, että Alastaron yläaste saatettaisiin lakkauttaa ja
siitä ei kirjattu mitään liitospapereihin. Kesällä
Loimaa julkisti suunnitelman, jonka mukaan Alastarolla toimiva yläaste
lakkautetaan.
Urjalaan
Kylmäkosken liittyminen Akaaseen vaikuttaa kouluasioissa siten,
että Kylmäkoskelta ei tule uusia oppilaita Urjalan yläasteelle
ja lukioon Taipaleelta ja Kylmäkosken asemalta. Nykyisin täällä
koulunsa aloittaneet saavat käydä loppuun. Yläasteeltamme
vähenee parikymmentä oppilasta.
Muiden
palvelujen osalta Kylmäkoskelle jää nykyiseen kunnantaloon
aluksi jonkinlainen palvelupiste, jossa on viikoittain joinakin päivinä
henkilö paikalla ja muina päivinä ollaan puhelinpalvelujen
varassa. Päivähoitoon näyttäisi aluksi tulevan vähiten
muutoksia.
Osalle
kylmäkoskelaisista Akaan keskus Toijala on lähempänä
kuin oma kuntakeskus ja on ymmärrettävää, että
siellä liitoskannatus on suurinta. Muille kylmäkoskelaisille
langennee maksajan osa ja palvelujen etääntyminen ellei liitossopimusta
kirjoiteta siten, että se turvaa palvelut. Jos niin ei tehdä,
niin tulevat Akaan kylmäkoskelaiset valtuutetut äänestämään
supistuspäätöksiä vastaan ja sanovat, ettei me mahdettu
mitään.
Nyt ei
ole vielä myöhäistä vaikuttaa. Morsiamen ei kannata
olla liian sinisilmäinen ja hyväuskoinen. Itsellisenäkin
pärjää ja, jos päätös on kyllä liitokselle,
kannattaa avioehtosopimus kirjoittaa huolella.
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.12.3009
Urjalan kulmilta
Lähihistoria on hyvä tietää
Kun talvisotaa
oli käyty muutama päivä, alkoi sotilaiden kotipitäjiin
tulla ensimmäisiä tietoja kaatuneista. Suomessa haluttiin
sankarivainajat haudata kotiseurakunnan kirkkomaahan. Monissa muissa
maissa sodassa menehtyneet on haudattu lähelle taistelupaikkoja.
Urjalan
ensimmäinen sankarivainaja oli Sulo Viliam Mattila Halkivahasta.
Hän kaatui 2.12.1939 Uudellakirkolla. Uudenkirkon pitäjä
oli Länsi-Kannaksella. Hilda Mattilan poika oli ammatiltaan muurari
ja oli melkein 22-vuotias. Hän oli käynyt kansakoulun Halkivahassa
ja harrasti urheilua ja nuorisoseuratyötä.
Nämä
tiedot löytyvät vuonna 1965 painetusta kirjasta Urjalan sankarivainajat
1939-1940 ja 1941-1944. Kansallisarkiston ylläpitämästä
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedostossa on hieman lisätietoja.
Kaatumiskylä oli Kirstinilä. Joukko-osasto oli ensimmäinen
jääkäripataljoona. Lisäksi kerrotaan, että
hänet on haudattu ja siunattu Halkivahan hautausmaahan.
Suruviestejä
alkoi tulla myös evakossa oleville karjalaisille. Kuten viime viikolla
kerroin, oli Urjalassa talvisodan aikaan paljon Kuolemajärven ja
Sakkolan asukkaita. Ensimmäinen kuolemajärveläinen sankarivainaja
oli Toivo Siika, joka kaatui kotipitäjässään Seivästön
Lohijoella 13.12.1939. Ensimmäinen sakkolalainen oli Sulo Koiranen,
joka kaatui toisena sotapäivä. Joulukuun ensimmäisen
kaatui myös ensimmäinen muolaalainen Nikolai Elagin. Nimestä
päätellen Kivennavalla kaatunut oli Kyyrölästä,
Muolaan venäjänkielisestä kylästä.
Edellä
mainittu kansallisarkiston tiedosto antaa jokaisesta pitäjästä
monenlaisia tietoja. Niinpä Urjalasta saa hakutoiminnalla selville,
että talvisodassa menehtyi 121 Urjalassa syntynyttä. Asuinkunta
oli Urjala 89 ja kotikunta 81 miehellä. Hautauskunta Urjala on
114 urjalalaiselle. Sen lisäksi tänne haudattiin jonkin verran
myös karjalaisia, joita ei pystytty sotatoimien takia hautaamaan
omaan kirkkomaahansa.
Koska luvut
ovat tällaisessa kirjoituksessa hankalia, en mene muitten osalta
tarkemmin yksityiskohtiin. Kuolemajärveläisiä kaatui
talvisodassa 101, sakkolalaisia 83 ja muolaalaisia 180. Muolaa oli asukasluvultaan
kaksinkertainen esimerkiksi Urjalan verrattuna.
Kaikkia
Urjalan poikia ei saatu omaan sankarihautaan. Eri tietolähteet
antavat vähän erilaisia lukuja, mutta talvisodassa menehtyneistä
kymmenkunta oli sellaisia, joiden ruumista ei saatu tänne. Heidän
jäännöksensä hävisivät taistelukentälle
ja jäivät sinne. Osa heistä on siunattu kentälle
jääneinä.
Kaatuneissa
oli myös useita veljespareja. Yksi urjalalainen perhe menetti talvisodassa
kolme poikaa lyhyen ajan sisällä. Urjalankylästä
olevat Huhtalan veljekset kaatuivat; Arvo helmikuun kahdeksantena, Mauno
helmikuun neljäntenätoista ja Matti maalikuun kolmantena 1940.
Kaatuneiden veljesten perheestä on vielä jäljellä
täällä Urjalassa heidän siskonsa, joka oli talvisodan
aikaan koulutyttö.
Toisestakin
perheestä meni kolme poikaa. Vesasen veljeksistä kaatui kaksi
talvisodassa miltei viikon sisällä helmikuussa 1944 ja kolmas
kesällä 1944 jatkosodassa. Väinö Linna sai näistä
naapuriveljeksien kohtalosta aidon ja toteutuneen kohtauksen Pohjantähteen,
kun Koskelat kävivät asemalla katsomassa yhtä poikaa
ja heitä olikin siellä kaksi.
Meidän
on hyvä tuntea oma lähihistoriamme. Sain viime viikon kirjoituksesta
erittäin paljon palautetta eri muodoissa. Monet nuoremmatkin ovat
olleet kiinnostuneita ja haluavat lisätietoa isoavainhempiensa
elämänvalheista. Kiitos kaikille yhteydenottajille! Kommenttinne
kannustaa jatkamaan näiden asioiden parissa.
Sota tuhosi
monta nuorta elämää. Kaikki he olivat varautuneet elämään
normaalia elämää omien suunnitelmiensa mukaan. Heidän
uhrauksensa ansiosta meille muille tuli mahdolliseksi elämä
vapaassa isänmaassa. Siksi muistamme heitä itsenäisyyspäivänä.
Samalla toivomme, että nykyajan nuoret saisivat elää
rauhassa ja toteuttaa haaveitaan hyvässä isänmaassamme.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
27.11.2009
Urjalan kulmilta
Kertomisen arvoisia tarinoita
Keväällä
kappalainen Johan Lampinen kertoi, että hän oli löytänyt
kotinsa vintiltä kaksi laatikkoa, jotka saattaisivat kiinnostaa
minua. Sain laatikot, jotka olivat olleet entisen nimismiehentalon vintillä
monta kymmentä vuotta. Kerron toisesta laatikosta, koska se on
nyt mitä ajankohtaisin.
Laatikko
oli avonainen matala kortistolaatikko, jossa oli yli 2000 noin 5 x 11
cm kokoisia kortteja. Imuroin isommat sahanpurut ja aloin perehtyä
sisältöön. Kävi ilmi, että jokainen kortti
kertoi henkilöstä, joka on evakuoitu talvisodan alkaessa Urjalaan.
Syksyllä,
kun en muutakaan keinoa keksinyt, ryhdyin kirjoittamaan korttien tiedot
taulukkomuotoon. Siinä olikin aikamoinen homma. Jokaisessa kortissa
kerrottiin evakuoidun nimi, syntymäaika tai ikä, kotikunta
Karjalassa, kotikylä, joskus myös ammatti ja meitä urjalalaisia
kiinnostava sijoituspaikka Urjalassa eli kylä ja talo.
Kun sain
työn tehtyä, oli mahdollista taulukkomenetelmin tehdä
huomioita aineistosta. Olen tiennyt, että Urjalaan tuli talvisodan
evakkoina paljon kuolemajärveläisiä, mutta sakkolalaisten
suuri määrä yllätti. Kuolemajärveläisiä
oli 1066 ja sakkolalaisia 851. Seuraavaksi eniten Vuokselasta 51 ja
Terijoelta 20. Loput olivat pienempiä määriä ja
osasta puuttui lähtökunta, Joukossa oli myös 13 tamperelaista
ja 15 helsinkiläistä. Heti täytynee muistuttaa, että
Urjalassa oli ilmeisesti enemmänkin Karjalasta paenneita, mutta
tässä keskityn tähän kortistoon.
Yllättävin
ja pysähdyttävin havainto oli lasten suuri määrä.
Alle kahdeksantoistavuotiaita oli lähes puolet eli 990. Vuosina
1931-1939 syntyneitä oli 449. Nuorin oli Hintikaisen Mauri. Hän
oli yhden kuukauden ikäinen, kotoisin Kuolemajärven Kämärältä
ja sijoitettiin täällä Honkolan kauppaan. Kolmen kuukauden
ikäisiä olivat kuolemajärveläiset Kyllikki Rusi(Menosten
Rajoolla), Osmo Kukko(Nuutajärven Ylipytinki) ja Kouvosen Salme(Nuutajärvi,
Harmaa) sekä sakkolalainen Lea Lemmetty(Ikaalan Karjukoski) Alle
yksivuotiaita oli 55.
Vanhin
oli 93-vuotias Anna Leinonen Sakkolan Tikansaaresta ja hänet sijoitettiin
Annulan Kyrölään. Vanhin mies oli Aapro Makkara, 85 vuotta,
Sakkolan Volussulasta ja hän sai kortteerin Urjalankylän Tursankankaalta.
Karjalan
evakot tulivat joulukuun alkupäivinä pääasiassa
junalla, mutta myös omin hevosin. Urjalan asemalla, Hanhisuolla
ja Matkussa heidät purettiin vaunuista ja siirrettiin eteenpäin
sijoituspaikkoihin. Urjalassa osa kouluista lopetti toimintansa ja majoitustiloina
olivat Halkivahan 14, Honkolan 18, Menosten 32, Nuutajärven 41,
Vahosten 37 sekä kutomakoulu 15. "Nuutajärven koulu Kajander"
mainitaan myös isomummoni 65-vuotiaan Josefiina Mäkeläisen
sijoituspaikkana.
Karjalaisten
tulo mullisti myös monien talojen elämän. Kaikki asumiskelpoiset
ja osa kelvottomistakin tiloista otettiin käyttöön. Urjalankylään(sisältää
myös Tusan) tuli 312, Nuutajärvelle 247, Hakkilaan 240, Menosiin
178, Honkolaan 162, Huhtiin 146, Laukeelaan 138, Kehrolle 125 ja Halkivahaan
105 ja lisäksi muihin kyliin pienempiä määriä.
Erikoista oli, että Hakkilan kohdalla mainittiin vain sijoituskylä,
ei ollenkaan sijoitustaloa, kuten muiden kylien kohdalla.
Esimerkiksi
Urjalankylässä tulijoita sijoitettiin 47 taloon. Pyrittiin
siihen, että perhe pääsi aina samaan paikkaan ja samaan
pitäjän ja kylän ihmisiä lähelle toisiaan.
Sijoituspaikkana mainitaan
myös
siirtoväen sairaala. Osasiko joku kertoa, missä se mahtoi
täällä toimia. Joitakin sijoitettiin kunnalliskotiin.
Lähtö
tuli nopeasti, mukaan sai ottaa sen mitä jaksoi kantaa eli pääasiassa
parin päivän muonan ja vaatteita. Meidän nykyajan ihmisten
on vaikea eläytyä lähtemään joutuneiden asemaan.
Yleensä tulijat otettiin täällä hyvin vastaan, mutta
valintaakin tehtiin, ketä taloihin otettiin.
Jos jotakuta
kiinnostaa, keitä hänen kotitalossaan Urjalassa tuolloin oli
sijoitettuna, osaan joiltakin osin vastata. Minusta on tärkeää,
että tuon ajan kokemukset saataisiin talteen ja siksi toivon saavani
kertomuksia, lyhyitä tai pitempiä,
Maanantaina
on kulunut 70 vuotta talvisodan syttymisestä, joka mullisti karjalaisten,
hämäläisten eli meidän kaikkien suomalaisten elämän
ja tulevat kohtalot. Kortistolaatikon jokainen kortti kertoo yhden ihmisen
alkuvaiheet tässä myllerryksessä. heitäkään
ei saa unohtaa: äitejä lapsineen ja tutusta elämänpiiristä
poissysättyjä vanhuksia. Jokaisen tarina on kertomisen arvoinen.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________
Forssan Lehti
20.11.2009
Urjalan kulmilta
Ei auta kuin maksaa
"Maksettavahan
se on, mitä kuluu" näin tokaisi aiemmin keväällä
eräs suuresti arvostamani tuttavani, kun tuli puhe verotuloprosentista
tai niin kuin se vielä kansan suussa kulkee veroäyrin hintana.
Tämä muisti mieleen, kun lehdistössä on päivitelty
Urjalan tuloveroprosenttia. Ihmiset ovat valmiita maksamaan, jos saavat
palveluja.
Simolan
Kari oli hyvin lehtitiedon mukaan tiivistänyt asian maanantaisessa
valtuustossa: "Toiset uhkaavat lähteä, jos palvelut heikkenevät
ja toiset, jos vero korottuu." No kumpaakin on tämän
syksyn aikana nähty ja kuultu.
Tosiasiassa
aika harva kysyy paikkakuntaa valitessaan, mikä on veroprosentti.
Useimmat eivät sitä edes tiedä. Toisaalta näyttää
olevan niin, että jotkut voivat keplotella kotipaikalla. Tavalliset
tallaajat eivät niin voi tehdä.
Sinällään
on väärin, että valtio, hallitusten väristä
riippumatta, rokottaa kuntia ja toteuttaa jälleen kerran verokevennykset
kunnallisveron perusvähennyksen kautta. Tällöin käy
niin, että niissä kunnissa, jossa verot eivät nouse,
verotus jopa kevenee.
Kunnallisvero
on tasavero ja valtionvero progressiivinen eli asetteittain nouseva.
Tasavero voi olla sosiaalisesti epäoikeudenmukainen eniten keskituloisille,
jotka suurimman verotaakan kantavat. Siksi olisi mietittävä
valtion ja kuntien työnjakoa ja myös veropohjan jakamista
niin, että selvästi kuntien hoitamista asioista verot ja maksut
tulisivat täysimääräisesti kunnille. Taas on huono
aika tehdä korjauksia, kun sekä valtio, että kunnat ovat
ahtaalla.
Urjalan
kunnanjohtaja kirjoitti Forssan lehdessä hiljattain. Tällä
kertaa tekstissä oli ilahduttavan paljon tulevaisuuteen suuntautumista.
Urjalasta tulee palvelujen tilaaja. Tällöin palveluja tulisi
voida myös vapaammin kilpailuttaa. Jos ollaan vain yhden palvelutuottajan
varassa, ei ajatus toimi.
On jopa
vaarana, että, kun kunnan virkamiesjohto ja luottamushenkilöt
ovat ulkona valmistelusta ja arkipäivän toiminnan järjestämisestä
ja seurannasta, ei pystytä luotettavasti selvittämään,
mistä kustannukset muodostuvat ja millaisia kustannuseriä
niihin on vyörytetty eli piilotettu.
Vuoden
alusta terveydenhoidon lisäksi vanhustenhuollon järjestää
Akaan kaupunki. Monia asioita pitää seurata. Yksi on henkilöstöpolitiikka.
Aika usein käy niin, että järjestävä kunta
valitsee henkilöstöä omalta alueeltaan ja niin veronmaksajat
vähenevät tilaavalta kunnalta.
Usein kunnallisverosta
valittavat eniten he, jotka vähiten kunnallisia palveluja käyttävät.
Taannoin oli Urjalan kunnan palveluksessa henkilö, joka laski tarkalleen,
mitä mahdollinen veron nosto merkitsi hänelle ja vaimolleen.
Palveluja
tarvitaan ja ne maksavat. Sen sijaan olen edelleen sitä mieltä,
että kunnallista kustannuslaskentaa pitäisi kiireesti uudistaa.
Liian paljon on vielä sellaisia laskelmia, joilla asiat saadaan
näyttämään sellaisilta, kun siinä tilanteessa
halutaan. Kokonaan puuttuu jälkiseuranta. Harvoin nähdään
raportteja, joissa on tarkasteltu sitä, miten suunnitelma ja laskelma
toteutuivat. Niitäkin valitettavasti liian usein tehdään
sellaisiksi, kuin halutaan niiden olevan. Luotettavaa kustannustietoa
kunnista on liian vähän
Ei siis
auta muu kuin maksaa, mitä vaaditaan palvelujen ylläpitämiseksi.
Kirvestä ja juustohöylää on käytetty monta
kertaa ja palveluja on karsittu, vähennetty ja ohennettu. Kustannuksia
on siirretty kuntalaisille epäsuorasti esimerkiksi pidentyvinä
matkoina. Mutta onhan meillä palveluja, joita monilla muilla ei
ole. Sekin huomataan usein liian myöhään. Se on nyt sitten
ventti.
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________________
Forssan Lehti
13.11.2009
Urjalan kulmilta
Kahden kerroksen väkeä
Kahden
kerroksen väkeä oli aikanaan kahden kanavan aikana sarja,
jota suomalaiset katselivat televisiosta. Nyt sarjaa esitetään
uusintana. Yläkerrassa eli herrasväki ja alakerrassa palvelusväki.
Itselleni sarjasta jäivät parhaiten mieleen palvelusväen
johtaja ja tiukkailmeinen ja tomera keittäjä. Uusintoja en
ole seurannut.
Sarja tuli
mieleen siksi, että edelleenkin tuntuu siltä, että meitä
luokitellaan kahteen kerrokseen. Viimeksi tämä tuli ilmi,
kun kerrottiin, miten koululaiset aiotaan Urjalassa rokottaa. Aseman
ja Kirkonkylän koululaiset rokotetaan kouluilla. Kyläkoulujen
oppilaiden rokotukset hoidetaan niin, että heidän vanhempiensa
on tuotava koululaiset rokotukseen Laukeelaan tiettynä maanantaina
tai lauantaina.
Rokottajan
kiertämiseen kuulemma menisi liian paljon aikaa. Samaa perustelua
käytettiin joskus aiemminkin. Mentiin jopa niin pitkälle,
että väitettiin tulevan paljon kustannuksia, kun koululääkäri
käy kerran vuodessa ja terveydenhoitaja kerran kuukaudessa kyläkoululla.
Käyntimääriä käytettiin jopa koulujen lakkautuksen
perusteluna.
Tuli vaan
mieleen, että aikanaan "piikkitäti" Maija-Leena
Hollo kiersi polkupyörällä pitäjän kouluissa
rokottamassa ja hyvin ehti. Nyt ovat komeat autot, mutta ei ehditä.
Kansakoulussa rokotus kävi opettajan korokkeella, jonne jokainen
meni vuoron perään. Peppu tai käsivarsi paljaaksi ja
siinä rokotus kävi kaikkien silmien alla.
Koululaiset
alkoivat huolestua sikainfluenssasta sen jälkeen, kun pohjoisessa
kuoli kahdeksanvuotias koulutyttö. Muutamat alkoivat pelätä,
että hekin voivat kuolla siihen. Koulussa olemme yrittäneet
vakuuttaa, ettei siihen kuole. Käsien pesua ja huolellista kuivausta
on korostettu.
Samaan
aikaan tämän sikanuhan kanssa on ollut liikkeellä ajankohtaan
kuuluvia nuhakuumeita, kurkkukipua ja yskää. Sitkeitä
näyttävät olevan ja jotkut virusperäisiä.
Byrokratian
tapa reagoida on lähettää kirje. Niitä tuli heti
lukukauden alkaessa. Nyt on päästy toiseen vaiheeseen. Nyt
aletaan kerätä tietoja viikoittain. Eilen lähettiin kouluittain
ensimmäiset tiedot kuntaan ja sieltä läänin kouluosastolle.
Tiistaina kerätään seuraavan kerran. Sen jälkeen
tiedot kerätään koulussa täytettävällä
sähköisellä lomakkeella.
Tietojen
kerääminen perustuu siihen että "Valtioneuvoston
kanslia on pyytäyt kirjeellään viikoittaisia tilannetietoja
influenssapandemiatilanteesta ministeriöiden hallinnonaloilta."
Sanamuoto tarkoittanee myös sitä, että terveydenhoito
tekee samanlaista tilastoraportointia. Onkohan se tarpeen, kun henkilöstö
tarvittaisiin rokotuspuuhaan ja ihmisten neuvontaan.
Kouluterveydenhuollosta
ja muista tämän alan palveluista tehdään säännöllisin
ajoin kouluille kyselyjä. Joskus on vaikeuksia vastata, kun kysytään,
kuinka monta tuntia viikossa palveluja on käytössä. Aina
eivät tahdo desimaalitkaan riittää. Parannusta on sentään
tullut, että nyt käynnit ovat tiedossa ja puhelimellakin saa
yhteyttä. Joskus oli tilanne sellainen, että terveyssisar
ajoi taksilla koulun pihaan, kurkisti ovesta ja kysyi onko mitään.
Yleensä ei ollut ja lähti pois. Nyt paperia kertyy mapillinen
jokaisesta koululaisesta.
Sikainfluenssan
yhteydessä nähdään, minkälainen hössäyhteiskunta
tämä Suomi on. Joka alalla on käynnissä kauhea koohotus
asiasta. Viimeksi eilen aamulla väitettiin yrityksiä kaatuvan.
Lehdet revittävät isoja otsikoita ja jokainen kuollut uutisoidaan
telkkarissa. Valmisteluja on tehty ja suunnitelmia on laadittu.
Yksi helteessä
olija on Terveyden ja hyvinvointilaitoksen erikoistutkija Tuija Leino.
Urjalalaislääkäri on rokotusalalla johtavia asiantuntijoita
Suomessa. Hänen työpäivänsä ovat pitkiä
ja puhelin taitaa soida yötä päivää. Usein
hänet on nähty myös televisiossa kertomassa epidemiasta
rauhoittavaan sävyyn.
Useimmat
selviävät kuin muistakin kausilenssuista. Toivottavasti he,
jotka sairastuvat pahimmin, saavat tarpeellista apua juuri oikeaan aikaan
terveyskeskuksista ja erikoissairaanhoidosta, koska sitä varten
laitokset ja järjestelmät on aikanaan luotu, antamaan palveluja
tasavertaisesti kaikille.
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
6.11.2009
Urjalan kulmilta
Mitä kannattaa viljellä?
"Laittakaa
siis asennemuutos omassa mielessänne käyntiin jo nyt hyvissä
ajoin ennen kevättä ja minimoikaa kylvettävä vilja-ala!"
Näin kirjoittaa maataloustuottajain Urjalan yhdistys jäsenilleen
jäsenkirjeessään.
Lehdissä
on jo aiemmin kerrottu, että Suomessa on tällä hetkellä
varastoissa viljaa niin paljon, että se riittäisi kulutuksen
tarpeisiin, vaikka ensi keväänä ei kylvettäisi yhtään
viljaa. Tiedossa on myös, että esimerkiksi ohra, jota viljellään
meillä selvästi eniten, on jäämässä pois
interventionlistalta ensi vuonna. Viljan interventiojärjestelmä
on mahdollistanut EU:n alueella tuotetun viljan markkinoinnin. Vilja
ostetaan EU:n hallinnollisella hinnalla ja myydään myöhemmin
eteenpäin sisä- tai ulkomarkkinoille.
Tällä
hetkellä viljakauppa ei juuri käy. Edes sopimusviljelijät
eivät ole saaneet tuotteitaan eteenpäin. Viljan hinta on hyvin
alhainen ja niinpä sille on suunniteltu muuta käyttöä.
Jotkut lämpölaitokset ostavat lähialueiltaan viljaa polttoaineeksi.
Kun viljakauppa
on pysähdyksissä, pysähtyy myös siemen- ja lannoitekauppa.
Koneiden ja traktoreiden kauppa on tänä vuonna ollut hiljaisempaa
ja tulee varmasti vähenemään, jos vilja ei lähde
liikkeelle.
Viljan
hinnalla ei saada tällä hetkellä katettua edes välittömiä
tuotantokustannuksia. Jostakin syystä Suomessa viljan hinta on
koko EU-kauden aikana ollut alhaisempi kuin muissa jäsenmaissa.
Keskeinen syy lienee viljakaupan voimakkaassa keskittymisessä muutamalle
toimijalle. Viljelijäin keskinäinen kauppa on edelleenkin
pientä.
MTK Urjala suosittelee siis vilja-alan jättämistä mahdollisimman
pieneksi ensi keväänä. Tilalle se suosittelee luonnonhoitopeltoa,
viherlannoitusnurmea ja riistapeltoja. Luonnonhoitopellot korvaavat
entiset heinäkasvivaltaiset kesantopellot. Viherlannoitusnurmilohkon
sato käytetään osana
viljelykiertoa siten, että sato jätetään korjaamatta
ja hyödynnetään seuraavan viljelykasvin lannoitteena.
Viherlannoituksessa käytetään kasveja, jotka sitovat
typpeä kuten apila. Luomuviljelyssä viherlannoitus on oleellinen
osa viljakasvien lannoitusta.
Suomessa ihmetellään sitä, että kotimaista ruista
ei viljellä kysyntää vastaavasti. Ruis on kasvi, joka
kylvetään syksyllä. Talvehtimisen onnistuminen riippuu
sekä syksyn, talven että kevään olosuhteista. Jos
tulee talvehtimisvaurioita, jää sato pieneksi. Rukiin hinta
ei ole olut kilpailukykyinen ja siksi ruisleivässämme on paljon
ulkomaista satoa niin kummalliselta kuin se tuntuukin.
Maatalous on edelleen yhtä suhdanneherkkää kuin aiemminkin.
Etukäteen arveltiin, että EU-aika olisi tuonut kaivattua pitkäjänteisyyttä.
Tähän mennessä ei näin ole käynyt. Usein ei
edellissyksynä, eikä aina keväälläkään
ole tiedetty, mitä olisi suositeltavaa ja kannattavaa viljellä.
Nyt siis
tiedetään, että ensi keväänä ei kannata
kylvää perinteisiä viljalajeja. Ei etenkään
ohraa. Tämän vuoden keväällä suositeltiin rypsin
viljelyä ja sen ala kasvoikin. Kesantojärjestelmän purkautumisen
takia viljan viljelyala kasvoi. Satotaso oli yleisesti kohtalaisen hyvä.
Nyt siis urjalalaisviljelijät pohtivat mitä tekisivät
ensi vuoden keväällä. Näin kekrin jälkeen pohdittavaa
riittää. Ai, että mikä on kekri. Se on vanha suomalainen
sadonkorjuun juhla, jota vietettiin mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän
välissä. Kirkko piti sitä aikanaan pakanallisena ja nyt
toinen tuontituote Halloween on tullut sen tilalle ja valtaa vuosi vuodelta
paikan pyhäinpäivältä.
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
30.10..2009
Urjalan kulmilta
Sata vuotta seuratoimintaa
Pyhäinpäivän
viikonloppuna urheiluväki juhlii Urjalasta satavuotiasta urheiluseuraa.
Urjalan Urheilijat perustettiin 1909. Siihen aikaan seuroja perustettiin
monille aloille suurella innolla. Vastikään juhlivat forssalaiset
omaa yhdistystään.
Urjalan
Urheilijat keskittyy nykyisin pääasiassa yleisurheiluun, mutta
lajivalikoimaan kuuluu myös koripalloa, hiihtoa ja jäsenseuran
kautta myös suunnistus. Urjalassa jalkapallosta vastaa Urjalan
Palloseura, jääkiekosta Etelä-Pirkanmaan kiekko ja Urjalan
Sisukiekko ja hevosurheilussa on pari yhdistystä.
Urheiluliike
hajaantui Urjalassakin kansalaissodan jälkeen kahtia. Työväen
urheilujärjestöihin kuului Urjalan Taimi ja vielä nykyisinkin
toimiva Nuutajärven Esa. Seurojen kesken oli aikanaan koviakin
kiistoja ja nokittelua. Toisaalta ymmärrettiin myös yhteistyön
merkitys ja niinpä voimat yhdistettiin vuonna 1964 jalkapallossa,
kun perustettiin Urjalan Palloseura.
Kun Urjala
on laaja pitäjä, perustettiin myös kyläkohtaisia
seuroja kuten Halkivahan Haka, Honkolan Honka, Laukeelan Lukko ja Valajärven
Veto. Muitakin lienee ollut. Kannattaa muistaa, että myös
nuorisoseuroilla oli jonkin verran urheilutoimintaa. Urjalan suojeluskunnat
kyläosastoineen ylläpitivät aikanaan myös urheiluharrastusta.
Nykyisin
Laukeelan Lukko vastaa suunnistuksesta. jolla alalla Urjalassa on oma
vakiintunut harrastajajoukkonsa. Seuran aktiivien toimesta on saatu
aikaan suunnistuskarttoja eri puolille Urjalaa. Jukolan viestissä
seura on ollut mukana jo pitkään.
Yleisurheilussa
Urjalan urheilijoilla on tietenkin pitkät perinteet. Aikanaan lajivalikoimassa
on ollut myös pesäpalloa ja lentopalloa. Nyt lentopalloa pelataan
lähinnä puulaakisarjoina erilaisten työpaikkajoukkueiden
toimesta. Sunnuntain juhlassa valotetaan seuran historian vaiheita ja
esiin noussee myös muutama kansallisella tasolla menestynyt nimi.
Tällä
hetkellä Urjun, kuten seuran nimi nykyisin lyhennetään,
toiminta painottuu juniori-ikäisiin.. Joskus oli lyhenteenä
UU. Sekä kesällä että talvella toimii yleisurheilukoulu
lapsille. Toimintaa osallistuu kymmeniä pieniä urheilijan
alkuja. Tätä kautta tulee lapsia ja nuoria mukaan seuran toimintaan.
Yleisurheilussa
toiminta painottuu kesään, jolloin on harjoituksia ja erilaisia
viikkokilpailuja. Seuran ja kunnan mestaruuksien ohella osallistutaan
lohkon ja alueen kilpailuihin. Piirimestaruuksien ohella seura on saanut
muutamia edustajia Kalevan kisoihin ja maaotteluihin. Junioriurheilun
tasoa mitataan piiritasolla ja Vattenfall-cupissa, jossa Urjala on menestynyt
hyvin, kun otetaan huomioon paikkakunnan väestöpohja.
Kilpailujen
järjestäminen vaatii paljon talkooväkeä. Tässä
suhteessa Urjalan Urheilijoilla on hyvä maine. Siksi seura on saanut
järjestettäväkseen myös maaottelukarsintoja ja muita
mittavia urheilutapahtumia. Kansallisiin Varstakisoihin tulee osanottajia
ympäri eteläistä Suomea.
Tärkeä
sysäys harrastuksella oli Urjalan keskusurheilukentän uusiminen
vuonna 1990. Hake oli pitkään vireillä ja toteutui muutaman
vuoden aikana vaiheittain. Siitä lähtien on yleisurheilun
harrastamiselle ollut hyvät kunnan ylläpitämät puitteet.
Seuran
toiminta ei olisi mahdollista ilman urheilukärpäsen puremia
toimihenkilöitä ja valmentajia. Tässä kohtaan pitäisi
mainita monta nimeä, mutta listasta puuttuisi varmaan joku, joten
jätän sen nyt tekemättä. Kiitokset kuuluvat heille
kaikille!
Tarvitaan
myös varainhankintaa. Seura omistaa edelleen Huhdin Vilpolan ja
juhannustanssit ovat vielä muistona ajasta jolloin tansseja oli
jopa kahdesti viikossa. Valmentajat tulevat omasta takaa. Lasten harrastuksen
myötä ollaan mukana ja vähitellen kiinnostuksen kasvaessa
on mahdollista päästä ohjaus- ja valmennuskursseille
ja sitä kautta vetämään lajiharjoitteita.
Samalla,
kun voimme onnitella juhlivaa seuraa, voimme iloita siitä, että
paikallisten urheiluseurojen kesken vallitsee hyvä yhteistyö.
Nuoria ja lapsia kannustetaan monipuolisesti osallistumaan eri urheilualojen
seuratoimintaan. Sitä kautta kaikki saavat hyvän ja monipuolisen
perustan ehkä myöhemmin tapahtuvalle erikoistumiselle omaan
lajiin..
Seppo Pirhonen
__________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
23.10.2009
Urjalan kulmilta
Kaikkea ei voi mitata rahalla
Kun kirjoitan
tätä juttua, ei Urjalan valtuusto ole vielä pitänyt
talousseminaariaan. Valtuuston jäsenet pohtivat eilen iltapäivällä,
miten Urjalan kunta pystyy hoitamaan lähivuosien kuntapalvelut
ja rahoittamaan ne. Tällaisten seminaarien painopiste on yleensä
siinä, missä voitaisiin säästää. Suomeksi
se tarkoittaa, minkä palveluiden ylläpidosta voitaisiin luopua.
Harvemmin käytetään aika siihen, miten kuntaa voitaisiin
kehittää niin, että palveluilla olisi enemmän käyttäjiä
ja myös maksajia.
En halua
olla pessimisti, mutta luulen, että seminaarista ei kovin paljon
villoja tule. Säästökohteetkin ovat ne samat kuin muilla
kunnilla. Joskus menestyjän pitää soutaa vastavirtaan,
eikä mennä valtavirran mukana. Katse pitää olla
riittävän pitkällä.
Valtionosuusjärjestelmä
muuttuu ensi vuona. Millainen siitä tulee, ei ole vielä kovin
yleisessä tiedossa, vaikka kunnat jo laativat ensi vuoden talousarvioitaan,
Yksittäiset pykälät ovat vielä päättämättä
eduskunnassa.
Eilisessä
Forssan Lehdessä oli mielenkiintoinen lukupari. Sivistystoimenjohtaja
Jukka Oksa mainitsi, että Urjalan koulumenot ovat vähän
yli neljä miljoonaa euroa. Valtio maksaa 3,3 ja kunta 0,7 miljoonaa.
Opetusta saa noin 500 oppilasta. Tällä laskuopilla jokainen
oppilas maksaa kunnalle 1400 euroa.
Nyt voidaan
kysyä onko se paljon. Tietysti voidaan ajatella, että, jos
oppilaskohtainen meno olisikin alle valtion maksaman osuuden 6450 euroa,
niin kunta tienaisi jokaisella oppilaalla myös muiden menojen katteeksi.
Isoissa kouluissa oppilaskohtaiset kulut ovat pienemmät kuin pienemmissä
yksiköissä.
Näin
laskien voidaan osoittaa, että halkivahalaisia koululaisia joudutaan
kunnan omin verovaroin tukemaan yli 80 000 eurolla. Ihan samalla logiikalla
voitaisiin kysyä, mitä muita toimintoja kuntaa kattaa omin
verovaroin Keskeisiin menoihin tulee valtionosuutta, mutta on paljon
menoeriä joihin ei tule valtionosuutta lainkaan. Useissa palveluissa
valtionosuus kattaa vain pienen osan kokonaismenoista.
Varmasti
on sellaisia menoja, jotka kunta osittain, pääosin tai kokonaan
kustantaa kuntataajamassa ja muissa kylissä. Vaatisi aikaa ja paperia
käydä niitä listaaman ja nostamaan tikun nokkaan.
Joskus
tunnutaan ajateltavan niin, että veroa maksavia kuntalaisia ei
ole kuntakeskuksen ulkopuolella lainkaan. Ajatellaan, että nämä
ihmiset ovat vain kustannuseriä kunnalle. Näinhän asianlaita
ei ole. Kunnan suurin yksittäinen veronmaksaja oli monena vuonna
Menosissa. Eiköhän kohta taas tule uudet listat, joissa nähdään
uusi kärkikaarti.
Syrjäkyläläiset
rahoittavat niitä kuntakeskuksen palveluja, joita he eivät
käytä. Vastaavasti on myös toisinpäin. Osa palveluista
esimerkiksi kirjasto tai keskusurheilukenttää on sellainen,
että se on tarkoitettu kaikille kuntalaisille ja kaikilla on mahdollisuus
niitä käyttää.
Vastaavasti
on palveluja, jotka on tarkoitettu eri ikäryhmille. Lapset eivät
tarvitse vanhainkotia, mutta tarvitsevat lasten päivähoitopalvelua
asuivatpa, missä osassa kuntaa tahansa. Kun päivähoito
keskitetään, tulee syrjässä asuvalle lisää
kustannuksia, kun pitää maksaa lisääntyneet matkakulut.
Aivan samalla tavalla, kun röntgen meni Toijalaan, kaikkien sitä
palvelua käyttävien kustannukset kasvoivat ainakin matkojen
ja siihen käytetyn ajan verran. Säästö, joka saadaan
aikaan jollakin toisella talousarviorivillä voi tulla moninkertaiseksi
kustannukseksi toisella rivillä ja lisäksi myös yksittäisen
kuntalaisen kukkarossa.
Kaikkea
ei kuitenkaan voida mitata rahalla. On monia asioita kunnan järjestäminä,
joilla on paljon suurempi merkitys kuin siihen käytetty raha. Toisilla
asioilla on tunnemerkitystä ja toisilla merkitystä yhteisöllisyyden
vahvistajana tai kotiseutuidentiteetin kannalta. Myös inhimillisellä
oikeudenmukaisuudella ja kohtuudella on oma merkityksensä, jotta
me kaikkia voisimme olla terveellä tavalla ylpeitä omasta
kotikunnastamme. Kokonaisuus on yhtä vahva kuin heikoin lenkki.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
16.10.2009
Urjalan kulmilta
Kustannuslaskennat kuntoon
Viime viikon
paikallislehti kertoi hämmästyttävän tiedon. Se
ei ollut jutun otsikko: "Kirkonkylän päiväkotilapset
pannaan marraskuussa putkaan" Sekin tietysti olisi sellaisenaan
jo hämmästyttävää, jos ei tuntisi paikallista
tilannetta.
Urjalan
putkat ovat olleet aiemminkin otsikoissa. Urjalan nykyiset putkat rakennettiin
kahdeksankymmentäluvun vaihteessa upouuteen virastotalon, johon
poliisin lisäksi sijoittuivat kansaneläkelaitos, posti, matkahuolto,
verotoimisto ja säästöpankki. Talossa oli myös Urjalan
ensimmäinen henkilöhissi. Sillä pääsi tietenkin
verotoimistoon. Nyt sillä pääsee kirjastoon.
Putkille
ei juuri tainnut olla käyttöä, sillä putkassa pitäminen
edellytti ympärivuorokautista vahtimista. Muistaakseni joku ne
ehti kuitenkin uudistaa ja sekin taidettiin uutisoida tai sitten se
kulki suusta suuhun menetelmällä paikkakunnalla.
Nyt putkareissu
onkin kallis juttu. Urjalasta viedään ilmeisesti Tampereelle.
Jossakin päin Suomea poliisi yritti käyttää yksityistä
vartiointifirmaa "juoppokuskauksen", mutta poliisijohto puuttui
asiaan ja niin homma hoituu edelleenkin poliisivoimin. Kuljetusmatka
voi olla jopa yli sata kilometriä.
Se kuuluisampi
Urjalan putka sijaitsi aikanaan Huhdissa. Se purettiin yhdessä
Rauhamajan kanssa kunnan vuokratalon tieltä. Rauhanmaja oli seurakunnan
kokoontumistila. Kun putkaa purettiin, löydettiin sen vintiltä
luuranko. Se tietenkin herätti mielenkiintoa lehdissä ja en
muista saatiinko koskaan selville kenen luuranko mahtoi olla kysymyksessä.
Kuuluisaksi
putka tuli, kun Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari teki
piirroksen, jossa SDP:n puoluesihteerinä toiminut Erkki Raatikainen
kurkisti putkan ovesta ja kysyi, että täälläkö
se sosialismin luuranko luuraa. Tämän sanonnan hän lanseerasi
aikakautena, jolloin sosialismi oli Suomessa voimissaan.
No ei Urjalan
lapsiakaan putkaan panna raflaavasta otsikosta huolimatta. He siirtyvät
päiväkodin remontin alta entisen poliisiaseman tiloihin, jotka
omistaa nykyisin paikallinen toimelias yrittäjä. Päiväkoti
sijaitsee entisessä kunnan virkailijoille rakennetussa rivitalossa.
Se oli aikaan niin kovaa luksusta, että vuokratkin olivat tavallista
kovemmat. Talossa asui kunnanjohtaja, kunnaninsinööri, sosiaalijohtaja,
kansalaisopiston rehtori, hammaslääkäri ja lääkäri.
Viime syksynä
kunta päätti, että päivähoito keskitetään
kirkonkylään päiväkotiin. Samalla päätettiin
lopettaa esiopetus Halkivahassa ja Nuutajärvellä. Myös
kirkonkylän toinen yksikkö Tenavarinne (Kunnan Uotilan toisessa
rakennuksessa) päätettiin lopettaa, koska se on "erittäin
huonokuntoinen ja epäkäytännöllinen" kuten
talousarvion perusteluissa on luettavissa.
Viime syksynä
hankkeen kustannusarvio oli 390 000. Päätöstä vietäessä
oli porkkanana se, että hankkeeseen on mahdollista saada puolet
valtiolta. Rakennemuutosrahaa tulikin noin puolet. Hanke on ajoitettu
kunnan talousarviossa tälle ja ensi vuodelle. Tänä vuonna
210 000 ja ensi vuonna 180 000 euroa.
Lehti kertoi
kuitenkin yllättävän tiedon. Kustannukset ovatkin "tämänhetkisen
tiedon mukaan 700 000 euroa. Summa ei sisällä kalusteita"
Lehdessä tekninen johtaja mainitsee, että kustannukset ovat
nousseet hankkeen suunnittelun aikana 100 000 euroa. Lopullista kustannusarviota
ei vielä tiedetä.
Jälleen
kerran yksi esimerkki siitä, mihin hätäinen valmistelu
johtaa. Jos todelliset kustannukset olisivat olleet selvillä, olisi
myös valtiolta saatu määräraha voinut olla suurempi.
Nyt merkittävä periaatepäätös on saatu tehtyä
kertomalla, että kustannukset ovat 390 00. Nyt hinta on 700 000.
Se on liian pyöreä summa ollakseen laskettu vieläkään
tarkkaan ja kalustekustannukset tulevat lisäksi.
Ei missään
yhteisössä ole varaa tämmöisen kustannuslaskentaan.
Voi kysyä tuleeko kunnanhallitukseen käsittelyssä olevasta
Rutajärven ympäristöhankkeesta eli viemäristä
Nuutajärveltä leirintäalueen tienoille samanlainen laskentaesimerkki.
Nyt kustannukset arvioidaan 800 000 euroksi. ja sillä haetaan rakennemuutosrahaa.
Kolkan alueen kustannukset saattaisivat olla tarkemmin laskettuna, koska
sumaksi on ilmoitettu 1 395 513 euroa. Hallitus lienee päätymässä
teknisen lautakunnan ehdotuksen mukaisesti Rutajärvi-hankkeen kannalle,
jos siihen saadaan 42 prosenttia valtiolta. On aika laittaa kunnallinen
kustannuslaskenta kuntoon.
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
9.10.2009
Urjalan kulmilta
Vanhusten viikkoa
Parhaillaan
on menossa vanhusten viikko. Viikon mittaan on eri puolilla maata järjestetty
erilaisia tilaisuuksia. Myös Urjalassa on ollut aiheen liittyvä
tapahtumia. Ensimmäisen kerran valtakunnallista vanhusten päivää
vietettiin 55 vuotta sitten. Nelisenkymmentä vuotta ajankohta on
ollut näin lokakuun alussa.
Alun perin
oli tarkoituksena saada kaikki ne, joilla oli elossa vanhenevia omaisia,
"näitä silloin muistamaan ja tuomaan ilmi koko yhteiskunnan
kiitollisuus sille polvelle, joka on nykypolven elämän rakentanut".
Nykyisin
vaikutta siltä, että vanhusten arvostus on kehittynyt siihen
suuntaan, että vanhusten pitää itse tuoda esiin oma asemansa
ja merkityksenä. Vanhusten pitää itse valvoa omia etujaan
ja tuoda esiin epäkohtia.
Yhteiskunnan
arvoissa nuoruuden ihannointi on mennyt niin pitkälle, ettei nykyisin
kukaan ei halua oikein olla vanhus. Käytetään kiertoilmaisuja
kuten ikäihmiset ja seniorikansalainen. Ehkä tämä
johtuu siitä, että usein julkisessa puheessa ja kirjoituksessa
vanhuksia käsitellään kulueränä. Totta onkin,
että osa vanhuksista vaatii paljon yhteiskunnan voimavaroja, mutta
samalla jää huomaamatta, että valtaosa pärjää
loppuun asti ilman laitoshoitoa tai pitkiä sairaalajaksoja.
Jonkinlaisena
ikärajana pidettiin aikanaan kansaneläkeiän saavuttamista
65-vuotiaana. Vanhusten palveluja suunniteltaessa raja on usein 75-vuotiaissa
ja tehostetun hoidon tarpeessa vielä paljon korkeammassa iässä.
Ennen vanhuksen
tunnisti pukeutumisesta, mutta elintason kasvamisen ja kulutustottumusten
myötä ovat erot tasoittuneet niin, että vanhempi väki
pukeutuu usein hyvin ajanmukaisesti. Valtaosa on hyvässä fyysisessä
kunnossa ja osaa sitä myös vaalia.
Vanhuksilla
on yhä enemmän rahaa käytettävissä kuin aiemmin.
Toisaalta rahan tarve ei ole niin suuri kuin keski-ikäisillä.
Vanhukset osaavat myös vielä säästä "pahanpäivän
varalle" myös verraten pienistä tuloista tai eläkkeistä.
Osa osaa myös nauttia työnsä hedelmistä ja harrastaa
monenlaisia asioita, joille nuorempana ei ollut aikaa.
Urjalassa
vanhusväestöä on paljon ja se on loppujenlopuksi erittäin
hyvä asia. He ylläpitävät useita sellaisia palveluja,
joita nuoremmatkin tarvitsevat. Monet paikkakunnat ovat vasta tulossa
tähän väestörakenteeseen, mikä meillä
jo on. Lähivuosina sotien jälkeiset suuret ikäluokat
eläköityvät ja vanhusten määrä kasvaa
kohisten koko maassa. Tämä porukka on myös tottunut vaatimaan
palveluita ja määrällään varmaan niitä
tulee myös saamaan.
Lapsiperheille
isovanhemmat ovat tärkeä osa pärjäämisverkostoa.
Mummoa ja pappaa tarvitaan aina silloin tällöin hoitamaan
lapsenlapsia. Usein tulee sellaisia tilanteita, että hoitoapua
tarvitaan. Kun tukiverkosto on lähellä, on apukin lähellä.
Aivan toisessa asemassa ovat ne perheet, joiden isovanhemmat asuvat
kaukana
Tällä
kertaa vanhusten viikon valtakunnallisena teemana on kuntoutuminen kunniaan..
Sillä kiinnitetään huomiota siihen, että huolehtimalla
ajoissa vanhusten hyvästä kunnosta turvataan heidän itsenäinen
toimintakykynsä pitempään. Varmaan vanhusten osalta pätee
sama kuin muunkin
väestön
osalta. Osa huolehtii kunnostaan ja osa ei. Naiset taitavat tässäkin
suhteessa olla ahkerampia liikkujia kuin miehet. Tosin naisia on vanhuksissa
huomattavasti enemmän kuin miehiä. No jostakin sekin kertoo.
Vanhuksilla
on paljon sellaista tietotaitoa, jota nuoremmat tarvitsivat. Moni heistä
olisi hyvin tyytyväinen, jos olisi joku, jolla olisi aikaa kuunnella
heitä. Moni vanhus elää yksin ja kaipaisi päivän
virkistykseksi juttukaveria. Henkinen kunto on yhtä tärkeä
kuin fyysinen kunto. Joskus se on jopa tärkeämpi.
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
2.10.2009
Urjalan kulmilta
Tarpeellisia kouluja
"Insere
piros, carpent tua poma nepotes." Kuulostaako heprealta vai munkkilatinalta?
No jälkimäinen osuu lähemmäksi eli kyseessä
on latinankielinen sanonta. Lokakuun yhdeksäntenä on kulunut
50 vuotta siitä, kun nämä sanat muurattiin Urjalan Yhteiskoulun
peruskiveen. Suomeksi sanat tarkoittavat: Istuta puita sä vaan,
hedelmän saa lastesi lapset. Lisänä oli vielä teksti:"Jumala
siunaa kylvötyömme tässä talossa isänmaallemme
onneksi ja nimellesi kunniaksi.
Peruskiven
muuraus suoritettiin samanaikaisesti harjannostajaisten kanssa. Muurareina
toimivat yhteiskoulumme rehtori Ilma Petäjikkö, kannatusyhdistyksen
puheenjohtaja pastori Antti Mikkola ja johtokunnan jäsenet Aarne
Miller ja Viljo Tursa. Uusi koulutalo valmistu vuota myöhemmin
elokuussa.
Urjalan
yhteiskoulun toiminta alkoi 1945 väliaikaisissa tiloissa Salmessa.
Oppilasmärän kasvaessa tuli ajankohtaiseksi uuden koulutalon
saaminen. Suunnitelmia laadittiin viisikymmenluvun puolivälin jälkeen.
Osin suunnittelua hidasti epätietoisuus koulujärjestelmän
kehittämisestä. Samaan aikaan aloitti kansalaiskoulu, joka
korvasi kansakoulujen jatkoluokat. Osin oli rahoituspulmia, mutta sitkein
kiista käytiin koulun paikasta. Kiistaa seurattiin valtakunnan
lehdistöä myöden.
Urjala
jakaantui kahdeksi puolueeksi, kuten koulun historian kirjoittaja Aulikki
Jalava kertoo. Oli "Huhdin puolue", jonka nokkamiehiä
olivat Toivo Ahonen, Kosti Punkka ja Unto Koivulahti. "Laukeelan
puoluetta" johti Tursassa asunut silloinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Sulho Ojala.
Huhdin
puolueen perusteluna oli jo perustamisasiakirjan maininta, että
koulu sijaitsee lähellä asemaa. Toisena perusteluna oli rautatie
ja junalla lähikunnista lähinnä Koijärveltä,
Humppilasta ja Kylmäkoskelta tulevat oppilaat. Laukeelan puolue
perusteli koulun sijoittamista keskelle pitäjää lyhemmillä
koulumatkoilla ja sillä, että autot ovat tulevaisuudessa kasvava
liikennöintitapa.
Seurakunnalta
oli ostettu tontti Puutteenperältä, koulun nykyiseltä
paikalta. Laukeelassa paikaksi kaavailtiin nykyisen nuorisotila ja silloisen
lääkäritalon vastapäätä olutta aluetta.
Kunnan takauksesta äänestettiin kolme kertaa. Silloin tarvittiin
määräenemmistö eli kaksi kolmesta valtuutetusta
asian taakse. Niukimmalla erolla 18-8 takaus myönnettiin, kun yksi
valtuutettu oli poissa. Silti tehtiin valitus, jonka tukena oli 1827
nimen adressi. Valitus hylättiin sekä läänissä
että korkeimmassa oikeudessa.
Yhteiskoulu
tuli siis Huhtiin "Puutteenperän suomonttuun" paalutusten
varaan. Uuden koulurakennuksen myötä oppilasmäärä
nousi heti sadalla eli lähes neljäänsataan. Enimmillään
oppilaita oli lukuvuonna 1967-68, jolloin heitä(meitä) oli
566. Koijärveläisiä oli parhaimmillaan yli sata ja kylmäkoskelaisia
40. Lisäksi Muualta oli vielä yli kolmekymmentä oppilasta.
Ensimmäiset
neljätoista ylioppilasta valmistuivat 1964. Peruskouluun siirryttiin
Urjalassa 1976. Enimmillään oppilaita oli peruskoulun yläasteella
293 vuonna 1979 ja lukiossa 148 vuonna 1980. Peruskoulun vaatimat lisätilat
saatiin 1980-luvun alussa ja senkin jälkeen on koulua kunnostettu
Tänä
lukuvuonna oppilaita on tuoreen tilaston mukaan 164 yläkoulussa
ja lukiossa 82. Yläkoululaisista on nyt kylmäkoskelaisia 19.
Sekä pää- että sivutoimisia opettajia on yhteensä
30.
Ennustejakson aikana yläkoululaisten määrä putoaa
vuoteen 2016 mennessä 133 oppilaaseen. Vielä ei ole tietoa
siitä liittyykö Kylmäkoski Akaaseen ja menisivätkö
oppilaat Taipaleelta ja Kylmäkosken asemalta Toijalaan vai kävisivätkö
he edelleen Urjalassa. Myös lukion oppilasmäärän
tällä on vaikutusta. Urjalasta kävi peruskoulua sekä
alakoulussa että yläkoulussa Punkalaitumella viime vuonna
peräti 17.
Urjalalaisille
lapsille ja nuorille oma oppikoulu merkitsi parempia kouluttautumismahdollisuuksia
ensin keskikoulussa ja vihdoin lukiossa. Hyvä yläkoulu on
edelleen tarpeen ja samoin lukio. Ne ovat usein ratkaisevassa asemassa,
kun ihmiset tekevät asukaspaikkavalintojaan. Opetus ja kasvatus
tähtäävät aina tulevaisuuteen. Kouluasioissa kaikki
muutokset kannattaa tehdä harkiten, jotta kerran istutetut puut
vahvistuvat ja tuottavat hyviä hedelmiä.myös tulevina
vuosikymmeninä.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
25.9.2009
Urjalan kulmilta
Kansanvalta ei toimi ilman puolueita
Jos byrokratia
olisi aikanaan toiminut nopeasti, voisi Urjala ylpeillä sillä,
että täällä toimii Suomen toiseksi vanhin Kansallisen
Kokoomuksen paikallisyhdistys. Nyt virallinen järjestysnumero on
197. Perustava kokous pidettiin tammikuussa 1919, mutta säännöt
hyväksyttiin syyskuussa ja vahvistettiin puolueen valtuuskunnassa
lokakuussa.
Urjalan
kansalliskerho, jonka nimi yhtenäisesti puolueen sääntöjen
mukaan muutettiin Urjalan kansallisseuraksi, ei aloittanut tyhjän
päältä. Vuoden 1919 syyskuussa lakkautettiin Urjalan
Suomalainen seura ja sen varat siirrettiin kansallisseuralle.
Urjalan
puoluehistoriaa on tutkittu vähän. Urjalan historia mainitsee
siitä lyhyesti. Täällä toimi ainakin vuonna 1909
Urjalan Nuorsuomalainen seura ja Urjalan Suomalainen seura. Lisäksi
oli useampia työväenyhdistyksiä, jotka olivat sosialidemokraattisen
puolueen perusjärjestöjä.
Vuoden
1918 jälkeen käytiin Suomessa merkittävä kampailu
hallitusmuodosta. Osa halusi monarkiaa. Heitä oli erityisesti oikeistossa
eli vanhasuomalaisissa. Aiempaa perustuslaillista suuntausta edustanut
enemmän keskustaan suuntautunut nuorsuomalainen puolue kannatti
tasavaltaa. Aluksi monarkistit olivat voitolla ja kuningaskin ehdittiin
valita. Saksan häviön jälkeen ensimmäisen maailmansodan
päätyttyä, tasavaltalaiset pääsivät voitolle.
Tätä tuki ratkaisevasti Maalaisliitto ja vasemmisto.
Suomen
puoluekenttä muovattiin uudelleen vuoden 1918 lopussa. Pääosa
nuorsuomalaisista muodosti Kansallisen edistyspuolueen. Vastaavasti
pääosa Suomalaisen puolueen kannattajista muodosti Kansallisen
Kokoomuksen. Ei-sosialistisella puolella toimivat lisäksi Ruotsalainen
kansanpuolue ja Maalaisliitto. Vasemmistoa edusti Sosialidemokraattinen
puolue ja Sosialistinen puolue, jossa toimivat myös kommunistit,
joiden puolue oli perustettu Moskovassa, eikä voinut Suomessa toimia
virallisesti.
Urjalassa
kokoomuksella oli vahva asema, vaikka kunta olikin vasemmistoenemmistöinen
sodan jälkeiseen aikaan asti. Kunnalliselämässä
ns. porvarillisella puolella ei kunnallisvaaleja käyty näkyvästi
puoluetunnuksin. Kokoomuskin siirtyi niiden käyttöön
vasta 1950-luvulla.
Kokoomuksesta
on ollut vahvoja kunnallisvaikuttajia ja puolueen kannatus on noussut
vuosikymmenten aikana. Nyt se on tasavahva sosialidemokraattien kanssa
kahdeksalla valtuutetulla. On riskialtista luetella nimiä, mutta
kunnallisvaikuttajista voi nimetä vaikkapa valtuuston puheenjohtajina
toimineet Eero Vierun ja Risto Rantalan. Kunnanhallituksen johdossa
oli kunnanjohtaja Arvo Lehto vuoteen 1976 ja sen jälkeen luottamushenkilöinä
kokoomuksesta Eino Jussila, Matti Järvinen, Tapio Tiura, Samuli
Kortesato ja nykyinen Ilkka Vuori.
Kansanedustajia
ei ole pitkään aikaan ollut. Tosin Marja Tiuralla on sukujuuria
Urjalassa. Myös Saara Mikkola toimi ennen kansanedustanuraa Urjalassa
yhteiskoulussa äidinkielen opettajana. Eduskunnan alkuaikoina edustajina
ovat olleet omasta vaalipiiristä valittuina mm Alfred Retulainen
ja Lauri Mäkelä. Juhani Arajärvi oli täällä
syntynyt, mutta valittu Uudeltamaalta. Margit Borg-Sundman vietti osan
lapsuudestaan Honkolan pappilassa, mutta edusti helsinkiläisiä.
Urjalan
kokoomusväki juhlii viikonloppuna paikallisyhdistyksensä 90-vuotsispäivää.
Puoluetoiminta ei ole viime vuosina ollut kovin suuressa suosiossa ja
puolueissa ei ole kovin paljon
jäseniä
ja vielä vähemmän aktiivisia toimijoita. Viime aikojen
vaalirahakohut eivät liene lisänneet kiinnostusta toimintaan.
Paikallistasolla kokoomus kuten muutkin puolueet saavat merkittävimmän
rahoituksen luottamushenkilöiltään. Vaalien alla julkaistavissa
vaalilehdissä on paikallisten yrittäjien mainoksia.
Kansanvalta
ei toimi ilman puolueita. Niiden toiminnassa korostuvat toivottavasti
tulevaisuudessa entistä enemmän paikallisosastot ja niiden
jäsenet ja järjestöaktiivit. Tämä tietenkin
sillä edellytyksellä, että puolueiden edustajat tekevät
mitä ovat luvanneet ja kuuntelevat myös muiden kannattajiensa
kuin jäsentensä näkemyksiä. Toiminta puolueissa
on yhtä arvokasta kuin muissakin järjestöissä. Urjalan
Kokoomus tekee omalta osaltaan arvokasta työtä urjalalaisten
hyväksi.
Seppo Pirhonen
__________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
18.9.2009
Urjalan kulmilta
Lukujen takana paljon asiaa
Yhden vanhuksen
hoito Urjalan vanhainkodissa maksoi viimeisen tilaston mukaan 52 564
euroa vuodessa. Päivää kohden hinta on 130 euroa. Tilintarkastusyhtiö
Audiatorin tekemän selvityksen mukaan Vuodesta 2001 vuoteen 2007
yhden vanhuksen hoitokustannus on kasvanut 18 628 euroa.
Kun verrataan
Urjalan kustannusta tilintarkastusyhtiön verrokkikuntiin(samantapainen
kunta kuin Urjala), oli hoitomeno Urjalassa 15 642 euroa korkeampi vuodessa.
Urjalassa hoitopaikan hinta on kasvanut tasaisesti lukuun ottamatta
viimeistä vuotta, jolloin se hypähti huomattavasti. Hoitopäivän
hinnassa ero viiteryhmään on 30 euroa. Samanaikaisesti on
hoidettavien vanhusten määrä pudonnut kahdeksalla eli
39 vanhukseen.
Yhtä
hätkähdyttävät lukemat selvitys antaa Urjala terveydenhoidosta.
Lääkärissäkäynnit ovat laskeneet viidenneksellä
eli 20 prosenttia. Samaan aikaan nettomeno lääkärikäyntiä
kohden on kasvanut peräti 71 prosenttia.
Jokainen
urjalalainen kävi vuonna 2007 lääkärissä keskimäärin
3,86 kertaa. Vastaavissa kunnissa käyntejä kertyi 5,76 asukasta
kohden. Ilmeisesti tätä selittää se, että Urjalassa
on siirrytty entistä enemmän käyttämän yksityislääkäreitä,
sillä tuskin ihmiset ovat tervehtyneet sen kummemmin. Osin tilastoihin
vaikuttaa terveyskeskuksen laajentuminen Toijalaan. Nyt koko terveydenhoito
on Akaan kaupungin järjestettävänä. Yksi lääkärikäynti
maksoi 151 euroa. Vuonna 2001 sen hinta oli 88 euroa.
Erikoissairaanhoidossa
kustannukset ovat kasvaneet 117 prosenttia. vuodesta 2001 vuoteen 2007.
Nettomeno hoitopäivästä on kasvanut 415 eurosta 900 euroon.
Erikoissairaanhoito on tehostunut siten, että hoitopäivien
määrä on tasaisesti laskenut 8978 päivästä
5879 päivään. Avohuoltokäynnit ovat tasaisesti kasvaneet.
Urjalassa
on paljon vanhuksia. Monet kunnat ovat vasta tulossa siihen tilanteeseen
vanhusten märässä, missä täällä on
eletty jo pitkään. Valtakunnan päättäjien kannattaisi
tutkia tämmöisiä kuntia ja katsoa, miten ne ovat vanhuksensa
hoitaneet.
Urjalassa
on yksityistetty tietyllä tavalla vanhusten hoitoa. Reikonlinnan
palvelukokonaisuus on yksityinen palvelutuottaja eli Urjalan seudun
vanhustenkotiyhdistys. Kuitenkin yhdistyksen hallinnossa ja käytännön
työssä yhdistys ja kunta tekevät tiivistä yhteistyötä.
Reikonlinnassa asuva maksaa palvelusta paljon enemmän kuin vanhainkodin
asukas.
Ensi vuonna
Urjalan vanhustenhuolto siirtyy Akaan hoidettavaksi isäntäkuntamallilla.
Toivottavasti siinä ei sitten käy niin kuin tiettävästi
terveydenhuollossa on käynyt. Kun Toijalassa on tarvittu lääkäri,
on se otettu Urjalasta ja Kylmäkoskelta.
Ilmeistä
on, että erityisesti vanhainkodin toiminta kaipaa tehostamista,
koska hoitokustannukset ovat niin paljon kasvaneet ja huomattavasti
korkeammat kuin muissa vastaavissa kunnissa.
Myös
terveydenhuollossa on mietittävä sitä, että onko
turhaa kapasiteettia, joka ei ole tehollisessa käytössä.
Toimintatapoja on mahdollista uudistaa ja muuttaa. Silloin kannattaa
kuulla henkilökuntaa, niitä, jotka tekevät työn
potilaiden ja asiakkaiden kanssa. Heillä saattaa olla ideoita,
joilla toiminta tehostuu, työ helpottuu ja kustannuksia saadaan
karsittua.
Audiatorin
siitä aineistosta, joka on esitelty valtuutetuille, jäi käymättä
läpi sosiaalitoimesta sellaisia sektoreita, jotka vievät paljon
rahaa kuten toimeentulotuki ja huomattavasti lisääntyneet
lasten huostaanotot. Sosiaalitoimi käytti asukasta kohden yhdessä
terveydenhuollon kanssa vuonna 2007 1674 euroa eli 242 euroa enemmän
kuin vertailukunnissa.
Paljon
on siis Urjalan päättäjillä miettimistä. Lukujen
taakse kätkeytyy paljon erilaisia asioita, jotka kannattaa kaikki
rehellisesti ja avoimesti avata, jotta jo monin kohdin parempaan suuntaan
reivattua selviytymiskurssia voidaan vahvistaa.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.9.2009
Urjalan kulmilta
Itsellinen kylä
Urjalan
pohjoisosassa on Halkivahan kylä, joka on pitkään elänyt
varsin itsellistä elämää. Kylässä on ollut
paljon sellaisia palveluja ja toimia, joita ei kaikissa kylissä
ole. Viime vuosina jotkut niistä ovat lakanneet kuten oman pankin
konttori ja kyläkauppa.. Kylän kehitystä vauhdittamaan
on perustettu hiljattain oma kyläyhdistys.
Nimensä
kylä on saanut historiallisen Hämeen ja Satakunnan maakuntien
rajakivestä, joka on myös kolmen kunnan rajapiste. Vaha on
tarkoittanut kiveä ja koska merkkikivi on halki, lienee kylä
saanut nimensä siitä. Pääosa Halkivahasta on Urjalaa,
mutta myös Punkalaitumella, Vesilahdessa ja nykynimisessä
Sastamalassa on samanniminen kylä. Vesilahdesta liitettiin viisikymmenluvun
alussa osa Urjalaan ja silloin tuli Urjalaan myös Pynnän koulu.
Kylän
erikoisuus on oma kirkko, jossa rajapitäjien seurakuntien papit
käyvät vuoroon pitämässä jumalanpalveluksia.
Kirkko on rakennettu 1908 rukoushuoneeksi ja sittemmin 1926 laajennettu
kirkoksi. Kirkossa on Hämeenlinnan puretusta ortodoksikirkosta
tuotu Suomen toiseksi suurimmaksi sanottu kirkonkello. Hautausmaalla
on myös vaikuttava sankarihauta.
Halkivahalaiset
puuhasivat aikanaan oma seurakuntaa ja omaa kuntaakin. Kumpikaan hanke
ei toteutunut. Omien yksiköiden saamisen ymmärtää,
kun katsoo välimatkoja: Urjalan 21, Punkalaitumelle 15, Vesilahteen
27, Sastamalaan(Vammalaan) 31 ja Tampereelle 56 kilometriä.
Kouluauto
Urjalan asemalle yläasteelle ja lukioon lähtee aamuseitsemän
jälkeen ja matkaa tulee kylän keskustasta 26 kilometriä
ja ison kylän laidoilta vielä enemmän. Kylässä
on oma koulu Vehmaan kulmalla ja siellä on nyt 19 oppilasta. Lisäksi
siellä on perhepäivähoitoyksikkö. Eskari vietiin
kirkonkylään tänä syksynä. Toinen koulun opettajista
Kristiina Rantanen asuu kylällä ja toisen opettajan vuorotteluvapaan
sijaisena toimiva Pekka Tikkanen käy Tampereelta. Koulussa on oma
keittiö, josta saavat Toivolan Essin valmistamana ruuan niin koululaiset
kuin päivähoidossa olevat.
Lähivuosina
koulun oppilasmäärä pyörii parinkymmenen oppilaan
tuntumassa tai vähän sen alla. Jos koulu loppuisi, tulisi
lapsille todella pitkä koulumatka. Varmaan Urjalan fiksut päättäjät
tämän ymmärtävät ja antavat koulun jatkaa,
jotta jatkossa halkivahalaisia nähtäisiin myös Urjalan
yläkoulussa ja lukiossa.
Olen aina
silloin tällöin kehunut tällä palstalla Halkivahan
oman meijerin valmistamaa tuorejuustoa. Sehän on palkittu monissa
kilpailuissa. Meijerin omistaa nykyisin Arla-Ingman. Se lienee yksi
Suomen pienimmistä meijereistä ja on juuri tuotekehittelyllään
pysynyt kilvassa mukana.
Kyläkuvaan
kuuluu Urjalasta tulevan tien ja Punkalaitumelle ja Vesilahteen menevän
tien risteyksessä oleva huoltoasema. Nykyisin siellä taitaa
olla Seo-lippu. Reskusten huoltamolta monet käyvät hakemassa
edullisia renkaita autoonsa. Kylän taksi starttaa myös samasta
paikasta milloin kuskaan koululaisia tai autottomia kyläläisiä
terveyspalveluihin. Linja-autollakin pääsee ainakin kouluaikaan,
kun herää riittävän aikaisin.
Uuden kyläyhdistyksen
ohella kylässä on muitakin vireitä yhdistyksiä.
Seurataloa pitävät yhteisvoimin yllä nuorisoseura ja
maamiesseura. Maatalousnaisilla on myös toimintaa. Halkivahan VPK
toimii omalla alallaan vireästi. Metsästysyhdistyksellä
on omat toimitilat, joissa pidetään
myös
erilaisia juhlia. Sotaveteraanien puuhamiehellä Jaakko Mattilalla
lienee myös eräänlainen ennätys. Hän ehti toimia
yli neljäkymmentä vuotta yhtäjaksoisesti paikallisen
keskustan paikallisosaston sihteerinä.
Mainittakoon,
että Urjalan parhaimmat soravarat ovat Halkivahan suunnalla. Urjalan
kunta omistaa siellä metsää ja Pynnänjärven
rannalta luvattiin aikanaan Martti Innaselle kesämökkitontti
elinikäiseen käyttöön, kun Urjalan taikayön
levytys neljäkymmentä vuotta sitten teki pitäjän
tunnetuksi. Urjalan museon päärakennus on tuotu Metsä-Koivulasta.
Lehtitiedon
mukaan kylään olisi tulossa uusia asukaita, jos sopivia taloja
ja tontteja löytyisi. Näin kylän itsellinen elämä
voisi jatkua ja voimistua.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.9.2009
Urjalan kulmilta
Liikuntaelämyksiä etsimässä
Torstaina
kilpailivat Urjalan koulujen oppilaat yleisurheilussa keskusurheilukentällä.
Kilpailujen ajankohta, presidentti Urho Kekkosen syntymäpäivä,
muistuttaa siitä, että Kekkonen presidenttinä kiinnitti
huomiota koululaisten liikkumiseen. Yhtenä keinona liikunnan lisäämiseen
oli syksyinen teemapäivä.
Tätä
kirjoittaessani torstaiaamuna kisat ovat vielä käymättä,
mutta arvelen, että hyviä tuloksia syntyi. Aktiivisesti harrastavien
ja harjoittelevien lisäksi kisoissa on tullut aina esiin uusia
kasvoja, joilla oli luontaisia taipumuksia yleisurheiluun ja muuhun
liikuntaan.
Kisat järjesti
yhdessä koulujen kanssa Urjalan Urheilijat, jolla on juhlavuosi,
kun sata toiminnan vuotta on kulunut paikkakunnan nuorten ja aikuisten
hyväksi. Seuran edustajat käyvät tuloslistoja läpi
ja kutsuvat niitä koululaisia mukaan toimintaan, jotka eivät
aiemmin ole urheilussa olleet mukana.
Urjalassa
koulut ja liikuntaseurat tekevät muutenkin hyvää yhteistyötä.
Koulut välittävät koteihin tietoa kesän ja talven
seuratoiminnasta. Urjalassa on tiedotettu ainakin suunnistuksesta, koripallosta,
jääkiekosta, jalkapallosta, hiihdosta, hevosurheilusta, sählystä,
yleisurheilusta ja joskus muistakin.
Koulut
ovat liikuntaharrastuksen paikkoja myös kouluajan ulkopuolella.
Iltaisin niissä kokoontuu erilaisia liikuntapiirejä. Kouluilla
on myös koululaisille suunnattuja liikuntakerhoja. Parhaillaan
koulujen johtajat yrittävät jakaa salivuoroja niin, että
kaikki halukkaat pääsisivät harrastamaan.
Syksyn
uutuus on Hämeen liikunnan ja urheilun järjestämä
ykkösten Sporttikortti. Syys-lokakuussa ekaluokkalaiset saavat
mahdollisuuden kolme kertaa ilmaiseksi osallistua kampanjassa mukana
olevien seurojen toimintaan ja harjoituksiin. Kampanja haluaa mahdollistaa
ekaluokkalaisten pääsyn kokeilemaan erilaisia lajeja. Pyrkimyksenä
on antaa iloisia liikuntaelämyksiä koulunsa aloittaville.
Urjalasta mukana ovat ainakin Urjalan Urheilijat ja Etelä-Pirkanmaan
Kiekko.
Kouluissa
liikuntaa on kahdesta kolmeen tuntiin viikossa. Koulun liikuntatunnit
eivät kuitenkaan riitä viikoittaiseen liikuntatarpeeseen.
Myös vapaa-ajalla tulisi liikkua. Monille lapsille se onkin luontaista.
Kotipiirissä pelataan ja leikitään sisarusten ja kavereiden
kanssa. Useat osallistuvat seuratoimintaan.
Yhä
enemmän on myös niitä lapsia, jotka eivät liiku
juuri lainkaan. Usein syytetään tietokonetta ja erilaisia
viihdelaitteita. Ehkä vielä enemmän voi olla huolissaan
siitä, että useimmilta lapsilta puuttuu selkeä päivärytmi.
Ilta tahtoo venyä liian pitkään, ruokailuajat ovat epäsäännöllisiä
ja yöni jää liian lyhyeksi. Aamupala ei maistu ja koulussa
väsyttää aamutunneilla. Urjalassa pitkät koulumatkat
odotuksineen tuovat omat pulmansa.
Syyllistämällä
ei ketään auteta, päinvastoin. Ehkä itse kunkin
kannattaa silloin tarkkailla arkirutiineitaan ja miettiä, miten
lapsi niissä selviytyy. On ilo huomata kuinka monet perheet kuljettavat
lapsia ja nuoria harrastuksiin. Silti joskus lapsi tarvitsee ihan omaa
aikaa ja yhdessäoloa perheen kanssa.
Esimerkki
mukavasta liikuntatapahtumasta ovat viestikarnevaalit. Ne järjestettiin
tiistaina Tampereella. Urjalasta oli sukkulaviestissä mukana kolme
koulua Asema, Nuutajärvi ja Urjalankylä. Kisaa käytiin
sekä tyttöjen että pokien sarjassa. Vaikka menestystä
kärkipäähän ei tullutkaan, ilmoittivat kaikki mukana
olleet halunsa lähteä taas ensi vuonnakin mukaan.
Urjalan
"yläkoulu" uudisti syksyistä liikuntapäivää
niin, että kilpailu käytiin yhdessä Viialan koulun kanssa.
Koulu mahdollistaa jääharjoittelun lisäämällä
edullista kerhotoimintaa jäähallissa.
Uimahalli ei ole käytössä ja vain kerran vuodessa päästään
muualle uimahalliin. Siksi osa kouluista käy paikallisissa järvissä
uimassa niin syksyllä kuin keväällä. Myös retkeilytaitoja
opetetaan, jotta koululaiset oppisivat liikkumaan luonnossa.
Seppo Pirhonen
_______________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
28.8.2009
Urjalan kulmilta
Koulumuistoja
Siihen
aikaan, kun meikäläinen lähti kouluun, koulut alkoivat
syyskuun ensimmäisenä päivänä. Jos viikonpäivää
ei muista, voi sen helposti tarkistaa netistä tai laskemalla ikuisella
kalenterilla. Ensimmäinen koulupäiväni vuonna 1959 oli
tiistai ja koulu tunnettiin siihen aikaan Laukeelan kansakouluna.
Äiti
lähti saattamaan ja vei pyörän tarkalla. Olin silloin
105 cm pitkä miehenalku. ja polkupyörän sain vasta toisella
luokalla. Isä jäi kotiin hoitamaan navetan loppuaskareita.
Mieleen on jäänyt, että kultapallot kukkivat aitan seinustalla.
Uusi reppu
oli hankittu ja sinne oli laitettu myös eväät, voileipää
ja maitopullo. Varmaan päivä jännitti niin koululaista
kuin vanhempiakin, kun esikoinen lähti koulutielle. Samalta kulmalta
tuli muitakin ylemmillä luokilla olevia. Osa kulmaltamme kävi
Laukeelassa ja osa Hakkilassa.
Opettajan
oli nähnyt samana kesänä Marttojen ompeluseurassa Vaittisella.
Olin tarkkaillut häntä vaivihkaa. Hän oli Anna-Liisa
Närvänen. Martoissa toimi kaksi samannimistä ja niinpä
toista sanottiin opettaja Närväseksi ja toista Arvon Anna-Liisaksi.
Koulun
pihalla taisi olla toistasataa lasta. Joku tuttu kävi katsomassa,
kun saavuimme pihalle ja lähti sitten muiden kanssa touhuamaan.
Äitejä oli saattelemassa muitakin ekaluokkalaisia. He pääsivät
vielä mukaan luokkaan, mutta sitten heidät lähetettiin
kotiin. Paskeripäinen Savosen Onni, johtajaopettajana, oli rappusilla
ottamassa vastaan oppilaat luokittain jonossa kouluun.
Meidän
luokkamme oli toisessa kerroksessa pitkän käytävän
päässä. Koulussa oli tehty korjauksia muutama vuosi aikaisemmin
ja seinillä oli vaneriset, lakatut puolipaneelit. Luokassa oli
ruskea lattia. Opettajalla oli koroke ja sillä opettajanpöytä,
jonka kulmassa oli ihmeellinen laite, iso kynänteroitin.
Meillä
oli paripulpetit. Minut laitettiin istumaan etupenkkiin. Vieruskaverikseni
sain Saarisen Ritvan, jolla oli hame ja esiliina, kuten monilla tytöillä
siihen aikaan. Hänellä oli pitkä tukka ja se oli letitetty.
Pulpetteja oli kolmessa rivissä ja lisäksi lasisen kirjahyllyn
luona vielä istuivat Esko ja Ilkka. Luokassa oli meidän ekaluokkalaisten
lisäksi toisluokkalaisista puolet. Toinen puoli heistä oli
yhdessä kolmannen luokan kanssa Eeva Perttulan luokassa yläkerrassa.
Savosen Annikilla oli alakerrassa viides ja neljäs luokka ja loput
luokat Savosen Onnilla.
Opettaja
vaikutti ihan mukavalta. Ihan tarkkaan en enää muista, mitä
kaikkea juuri ensimmäisenä päivä tehtiin mutta ehkä
Matti, Rauno, Ilkka, Eerot, Pertti, Pasi, Esko, Arja, Ritva, Maritta,
Tuula, Virve-Helmi ja Leena sekä muut luokassa olleet muistavat
jotakin tarkemmin.
Söimme
luokassa ja luultavasti ensimmäisinä järjestäjinä
olivat tokaluokkalaiset, jotka hakivat Virtasen Aunen keittolasta, eri
rakennuksesta, kantovakassa lautaset ja ämpärissä terveyskeiton.
Olen jälkeenpäinkin yrittänyt saada keiton reseptiä,
mutta en ole sitä vielä löytänyt. Hyvältä
se maistui "kissankupeista" emalisista ruoka-astioista. Maitoa
ryypättiin pullonsuusta ja leivät voipaperista.
Ensimmäisiä
käsitöitä oli vohvelikankainen ruokaliina. johon värillisellä
langalla pujoteltiin koristeet. Opettaja huomasi heti, ettei vielä
kuusivuotiaan onnistunut tekemään vinopistoja, joten
sain pistellä
punaiset langat suoraan. Kynnet tarkastettiin säännöllisesti,
eikä taskuissakaan saanut olla muuta kuin puhdas nenäliina.
Niin alkoi
siis pienen pellavapään koulutie. Usein pääsin reilun
neljän kilometrin matkan Ikävalkon Hannelen polkupyörän
takana tai pistelin jalkaisin. Vaikka Hannele oli pitkä, tuntuisi
nyt arveluttavalta laittaa ekaluokkalaista viidesluokkalaisen tarkalle.
Paluumatka koulusta kotiin kesti joskus kauemmin, kun matkan varrella
oli aluksi muitakin poikia ja mielenkiintoisia paikkoja tutkittavana.
Talvella mentiin suksilla ja joskus isä vei reellä.
Nyt tukka
on ohimoilta osin harmaantunut ja päälaelta häipynytkin.
Jotakin on entisestä vielä muistissa ja koulutiellä olen
edelleenkin. Viisaat puhuvat elinikäisestä oppimisesta. Toiset
oppivat nopeammin ja toisilta se vie näemmä enemmän aikaa.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
21.8.2009
Urjalan kulmilta
Tekemistä syysiltoihin
Iltojen
pimetessä ryhdytään miettimään syksyn iltamenoja.
Oman apunsa tähän tarjoaa tällä viikolla koteihin
jaettu Akaan Opiston opinto-ohjelma. Kurssit alkavat syyskuussa ja jatkuvat
marraskuun lopulle. Keväällä opintopiirit jatkavat tammikuusta
huhtikuuhun. Myös järjestöjen syyskausi käynnistyy
piakkoin. Opiston tavoin tälläkin rintamalla ahkeroivat naiset.
Miehille
riittää muuta puuhaa kuin opiskelu. Urjalassa on tosin muutamia
äijäporukoita, jotka harrastavat liikuntaa yhdessä. Lentopallon
puulaakisarja on tuttu juttu ja myös jääkiekossa on harrasteporukoita.
Berliinissä
ratkotaan yleisurheilun maailmanmestaruuksia historiallisessa miljöössä.
Samalla paikalla pidettiin olympialaiset 73 vuotta sitten ja tiettävästi
saksalaiset aikovat anoa kisoja taas vuodelle 2036. Pitäisikö
siis Helsingin anoa vuoden 2040 kisoja, jolloin olisi kulunut sata vuotta
siitä, kun kisat piti pitää. Sota siirsi ja niin kisattiin
vasta 1952.
Minusta
syksyiltoihin sopii hyvin kirja. Lehdissä on julkistettu viimepäivinä
kustantajien syystarjontaa. Tarjolla on niin kotimaista kuin ulkomaistakin
kaunokirjallisuutta, runoja, elämäkertoja, muistelmia, historiaa,
filosofiaa, elämänkatsomuksia, yhteiskunnallista ja tietokirjallisuutta.
Oman lukunsa muodostavat harrastuskirjat ruunalaitosta taidekirjoihin.
Eipä taida olla elämänalaa, jolta ei kirjoja olisi tarjolla.
Joskus
Urjalassa kansalaisopistossa oli pikaluvun kurssi. Se olisi ehkä
paikallaan, jotta ehtisi lukea enemmän. Toisaalta verkainen tahti
sopii joihinkin kirjoihin. Aivan samaa voi sanoa myös kirjoittamisesta.
Kymmensormijärjestelmällä ehtii enemmän, mutta sillä
toisella tavalla ehtii ajattelemaan enemmän.
Suomessa
on innostuttu tekemään dekkareista elokuvia. Mielestäni
niistä vain harvat ovat onnistuneita. Heti ei tule mieleen yhtään
onnistunutta elokuvaversiota. Parempi pitää oma mielikuva.
Aika hankala on tuoda päähenkilön ajatuskulkuja filmille.
Joku voi olla toista mieltä ja sekin sopii ihan hyvin.
Teatteriherätyksen
saavat jotkut syksyn aikana. Urjalasta suunnataan usein Tampereelle
linja-autokuormin eri järjestöjen organisoimille retkille.
Myös kesäteattereissa on vierailtu. Urjalassa toimi kesällä
kaksikin omaa teatteria. Molemmat ovat saaneet mukavasti oman yleisönsä.
Sikaihanaa ja asessorin naishuolet olivat ohjelmistossa. Myös Ypäjän
musiikkiteatteriesitys on saanut kehuja urjalalaisilta vierailijoilta.
Vielä
menee tovi ennen kuin perunat ovat kuopassa ja "ämmät"
pirtissä kuten on pruukattu sanoa näillä main. Sitä
ennen on vielä keitettävä loput mehut, säilöttävä
marjat ja suolattava sienet. Tosin nykypolvi ei marjasta eikä sienestä.
Enemmän se näyttää olevan varttuneemman väen
harrastus.
Palataanpa
vielä siihen kansalaisopiston tarjontaan. Aika pitkälle tuttua
ja turvallista sekä hyväksi koettua on tarjonta tälläkin
kertaa. Liikunnassa, kädentaidoissa ja taideaineissa on painopiste.
Musiikissa on tarjolla piano- ja harmonikkapiirejä sekä mieskuoro.
Teatteria ja sanataidetta on myös tarjolla. Kalligrafia palaa tarjolle
muutaman vuoden auon jälkeen ja joulukoristeitakin pääsee
tekemään.
Kotitalouskurssit
puuttuvat. Pitäisikö ohjelmaan ottaa kokkikursseja. Ainakin
joka telkkarikanavalla on omat ohjelmansa monella kielellä tältä
alalta. Tosin siellä tehdään usein sellaisia ruokia,
ettei tavallisen tallaajan kaapeista niitä löydy. Miten olisi
ihan tavallisen arkiruuan kurssi.: perunoiden keittäminen, paistetut
perunat ja pyttipannu, jauhelihakastike, silakoiden paistaminen, lihakeiton
valmistus ja marjakiisselin teko. Leivontataitokin taitaa katoava luonnonvara.
ainakin nuorempien naisihmisten keskuudessa. Kotitalous on suosittu
aine yläasteella, miksei siis myös kansalaisopistossa.
Pakko ei
ole tyytyä Urjalan tarjontaan Opistossa voi opiskella myös
muilla paikkakunnilla, kuten jotkut urjalalaiset jo tekevätkin.
Ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä syksyn
liukkaillakaan.
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
14.8.2009
Urjalan kulmilta
Koulu alkoi - kesä jatkuu
Ensimmäinen
koululainen nousee koulutaksiin kello 7.10. Hän on koulun pihalla
7.40.. Toisesta suunnasta tokaluokkalainen nousee linja-autoon 7.28
ja on koulun tiehaaran pysäkillä 7.40 Kello soi päivänavaukseen
8.25. Tämä on koulumme arkea vuonna 2009.
Perusopetuslain
32 pykälän toisen momentin mukaan oppilaan päivittäinen
koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi
ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt
13 vuotta tai jos oppilas saa 17 §:n 2 momentissa tarkoitettua
erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään
3 tuntia.
Kunta toimii
siis lain mukaan. Joku vanhemmista totesi kuitenkin, että vain
lapsia voidaan kohdella näin. Kukaan aikuinen ei suostuisi näin
oman työpaikkansa osalta.
Koulukuljetuksen
saa, jos matka on yli viisi kilometriä tai tie on oppilaan iän
perusteella vaarallinen. Vaarallisuusperusteista päättää
kunta kuultuaan muita viranomaisia. Kuljetusyrittäjät valitsee
kunta tarjouskilpailun perusteella. Linja-autojen vakiovuoroja pyritään
käyttämään. Harmi vain, että koulullemme sopivampia
myöhäisempi vuoro lakkasi kulkemasta.
Koulu alkoi
siis keskiviikkona. Yleisesti ajatellaan, että samalla alkoi syksy.
Ehkä ajattelu on perua ajalta, jolloin koulu alkoi ensimmäinen
syyskuuta. Syyskuu on ensimmäinen syksyn kuukausi. Elokuu on vielä
kesäkuukausi. joten kesä jatkuu.
Koulujen
alkaminen merkitsee käytännössä sitä, että
monet kesäiset matkailukohteet hiljenevät, kun ei ole kävijöitä
ja kesätyöntekijätkin menevät kouluun. Keski-Euroopassa
elokuu on varsinainen, lomakuukausi kuten heinäkuu on meillä.
Opettajien
loma päättyi oppilaita aikaisemmin. Urjalan opettajajoukko
on pääosin entinen, mutta aina joukkoon tulee muutamia uusiakin
kasvoja milloin vakinaiseen virkaan milloin sijaiseksi. Joku joutuu
vaihtamaan myös koulua.
Kesäkuulumisten
ja ajankohtaisten asioiden jälkeen opettajat saivat koulutustilaisuudessa
selkoa koulupsykologin työstä. Urjalassa sellaista ei ole,
joten kuultavana oli Valkeakoskelta Anne- Mari Törmä.
Koulupsykologin
työtehtäviin kuuluu: oppimisvaikeuksien arviointia ja tukitoimien
suunnittelua, tunne-elämän arviointia ja hoitoon ohjaamista,
keskustelutuen antaminen, lasten ryhmäilmiöt, koulukiusaaminen,
kaverittomuus ja ystävyyssuhteet, tukeminen koulun nivelvaiheissa,
opettajien tukeminen ja konsultointi, koulun ja kodin yhteistyön
tukeminen ja kehittäminen, kriisityö kouluilla ja oppilashuoltoryhmiin
osallistuminen.
Kun koulu
ei suju tai siinä on pulmia, haluaa opettaja tietää,
mikä on vaikeuksien taustalla, jotta oppilasta voitaisiin auttaa.
Silloin psykologin kanssa palaveri yhdessä vanhempien kanssa johtaa
mahdollisesti testaukseen, jossa pulmien syitä selvitetään.
Selvityksen jälkeen lasta voidaan auttaa oikealla tavalla koulussa
ja kotona.
Opettajalla
on usein hyvä ammattitaito huomata avun tarve. Käytännössä
psykologin pakeille pääsy kestää liian kauan, kun
heistä on pulaa ja kunnissa on palveluissa säästetty.
Mitä varhemmin oppilasta voidaan oikealla tavalla auttaa sitä
parempiin tuloksiin päästään. Aina auttaminen ei
ole helppoa. Se on joskus raskasta ja vaatii pitkää pinnaa
ja sinnikkyyttä, mutta onnistuessaan se myös palkitsee.
Usein vaikeuksin
taustalla on jäsentymätön arkielämä, jolloin
uni jää liian vähälle, ruokailu on epäsäännöllistä,
säännöt puuttuvat, vanhemmat eivät ole läsnä
ja on monia perhe-elämän ja työelämän yhteensovittamispulmia
tai muita vaikeuksia.
Koulu on
lapsen ja nuoren työtä ja sitä pitää myös
kotona arvostaa ja kannustaa sekä pitää tärkeänä.
Harrastukset tuovat vaihtelua, mutta ne eivät voi mennä koulun
edelle, kuten helposti huomaamatta ajatellaan. Kesä on iloinen
asia. Myös oma koulu voi olla iloinen asia.
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________
Forssan Lehti
7.8.2009
Urjalan kulmilta
Tarkastelukulmia verotukseen
Kiinteistöverolaput
ovat tulleet postissa. Verot on maksettava syyskuussa ja useimmilla
vero on sen verran suuri, että toinen erä lankeaa marraskuussa.
Tätä veroa maksetaan maapohjasta, mahdollisista tuotantorakennuksista,
rakennuspaikasta, pientalosta, talousrakennuksista ja loma-asunnosta.
Vero tuli
aikanaan katumaksun tilalle. Muualla Euroopassa kiinteistövero
korvaa kunnallisveron. Meillä Suomessa peritään molempia.
Viime aikojen verokeskustelussa on ollut innokkuutta nostaa kiinteistöveroa,
jopa laajentaa perimisalaa. Valtio määrä ala- ja ylärajat
ja kunta päättää vaihteluvälissä perimänsä
veron määrän. Valtio korottaa nyt ylärajoja helpottaakseen
kuntien taloustilannetta. Toisin sanoen antaa kunnan tehdä veronnostopäätöksen.
Viljankuivausriihien
eli kuivurien lämpiämistä odotellessa on valtiovarainministeriö
lämmitellyt hallituksen budjettiriihtä. Samanaikaisesti on
käyty keskustelua verotuksen painopisteistä eli siitä,
missä muodossa verot tulisi maksaa. Kaikkihan pyrkivät siirtämään
verojen maksua toisille. Erityisen hyvin tässä lobbauksessa
näyttävät pärjäävän etuoikeutetut
kansalaisryhmät. Jatkuvasti niiden taholta tulee erialisia esityksiä
ja laskelmia, joita media melko kritiikittömästi välittää.
Yksi päälinja
menee siinä maksetaanko verot tuloveroina vai välilisinä
veroina. Tuloveroista valtionvero on asteittaisesti eli progressiivisesti
nouseva. Kunnallisvero on tasavero kuten kirkollisvero ja muutamat muut
veroluonteiset maksut, jota kaikki maksavat tuloista saman prosentin
mukaan.
Välillistä
veroista merkittävin on arvonlisävero. Myös erilaisilla
valmisteveroilla ja ympäristöveroilla on merkitystä.
Yleinen arvonlisäverokanta on 22 prosenttia. Elintarvikkeissa se
on 17, mutta laskee lokakuussa 12 prosenttiin. Joissakin kuljetuksissa
se on kahdeksan prosenttia, mutta polttonesteissä lähes kolme
neljäsosaa hinnasta on veroa.
Pienituloisen
ihmisen menoista välilliset verot vievät suhteellisesti enemmän
kuin keski- tai suurempituloiselta. Joskus välillisiä veroja
perustellaan sillä, että silloin voi itse päättää,
mihin rahat käyttää. Arkielämässä ihmisen
asumismenot, autokulut, elintarvikekulut, vaatemenot ja muuta välttämättömyysmenot
ovat lähes vakioita. Eipä juuri jää vapaasti käytettäväksi.
Kaikin
keinon on useilta tahoilta yritetty todistaa, ettei ruuan arvonlisäveroa
kannattaisi nyt laskea. Viimeisenä keppihevosena on kieltämättä
syntymä epäsuhta ravintolaruuan kanssa. Kaikki käyvät
kaupassa, mutta harvat syövät ravintolassa, taitaa painottua
sekin "parempaan väkeen" ellei oteta huomion hampurilais-
pitsa- ja kebab-ravintoloita. Kauppa on jo nostanut hintoja, jotta se
voi niitä laskea. Otetaan nyt edes se hyöty.
Tavallinen
ihminen ei pysty muuttamaan tulojensa verotusta hyödyntämällä
pääomaverotusta. Suurituloiset voivat sitä hyödyntää
paremmin ja jonkin verran myös tavalliset yrittäjätaloudet.
Varallisuusverosta on luovuttu ja myös perintö- ja lahjaverotusta
on kevennetty.
Joskus
veroja markkinoidaan ympäristösyillä. Tällöin
pitäisi olla mahdollisuus välttyä veron maksamiselta
käyttäytymällä ympäristöystävällisesti.
Usein nämä verot ovat kuitenkin kauniissa kääreessä
olevia valtion tulonhankintakeinoja.
Kunnat
ovat lirissä. Sehän on olut tarkoituksellista valtion taholta
riippumatta maan hallitusten kokoonpanoista. Edelleen perusvähennyksen
kautta leikataan veropohjaa, joten saavat Urjalan päättäjätkin
pähkäillä vielä, mikä ensi vuoden veroprosentti
on.
Ehkä
vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että nykyinen
20,5 tuloveroprosentti ei ole juuri vähennysten muutosten jälkeen
niin rajua kuin aikanaan reilu vuosikymmen sitten. Todellisen tuoton
kanalta se on noin neljänneksen pienempi eli vastasi noin 15 prosentin
silloista kunnallisveroa. Kunnallis- ja yhteisveroa on kertynyt jokaista
urjalalaista kohti 2268 euroa. Sillä ja valtionosuuksilla ja muilla
tuloilla katetaan jokaisen tämän pitäjän asukaan
kunnalliset palvelut. Näin laskien ei kuullosta kovin pahalta.
Tarkastelukulmia
on siis useita. Olisi hyvä, että verokeskustelussa kuuluisi
kaikkien verotuksen kohteena olevien ihmisten ääni yhtä
hyvin. Cityihmisten mesoaminen tuppaa tukahduttamaan peräkulmalaisten
kuiskaukset.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
31.7.2009
Urjalan kulmilta
Kirjailijan veitsi
"Suoritin
aamupäivällä onnistuneen leikkauksen. Vaikka leikkaus
oli vaikea, potilas jäi henkiin." Näin kertoi kirjailija
Laila Hirvisaari keskiviikkoiltana karjalaissa iltamissa Urjalassa,
kun häneltä kysyttiin kirjan aihepiiriin paneutumisesta. Kyse
oli siis syksyllä ilmestyvässä kirjassa, Pihkovan kellot,
tapahtuneesta leikkauksesta. Jotta kirjailija voi sellaisesta kirjoittaa
täytyy hänen olla perillä monista yksityiskohdista, jotta
kohta olisi uskottava.
Kun kirjoja
on 39, on kirjailija joutunut paneutumaan moniin aihepiireihin ja tarkistamaan
lukemattomia yksityiskohtia. Kirjoitettuaan vuosina 1980-1984 Kannas-sarjan,
joka kuvaa kannakselaisen kylän asukkaiden elämää
vuodesta 1925 evakkoaikaan, alkoivat monet karjalaiset pitää
sitä dokumenttina ja totena. He ryhtyivät oikomaan nimiä
ja paikallisia murreilmaisuja.
Samantapaisen
kohtalon ovat kokeneet monet muutkin hyvät kirjailijat. Teksti
on niin vahvaa ja todentuntuista, että se tempaa lukijat mukaansa.
Hyvän kirjan tunteekin siitä, että sitä ei malta
laskea käsistänsä. Laila Hirvisaari, aiemmin Hietamies;
sai aluksi kriitikoilta ja ns. kirjallisilta piireiltä osakseen
väheksyntää, mutta kirjailijan kannalta tärkein
ryhmä lukijat pitivät kirjoista ja painosten yhteismäärä
on yli neljä miljoonaa kappaletta. Suotta ei ole sanottu häntä
Otavan kahdeksanneksi tähdeksi.
Pentinkulman
päivien tämänvuotinen teema kysyy parantaako kirjailijan
veitsi. Lieneekö nimivalinta sukua George Savan viisikymmentäluvulla
ilmestyneelle teoksella Parantava veitsi, joka kertoo tämän
venäläisen emigrantin seikkailujen tiestä kuuluisaksi
kirurgiksi.
Teema johdattaa
tarkastelemaan kirjailijan merkitystä yhteiskunnassa ja ihmisten
elämänmenossa. Monet kirjailijat ovat saaneet aikaan monenlaista
muutosta. Näin on tapahtunut sekä tietoisesti että tahtomatta.
Joskus kirjailijalla on päämäärä ja tietoinen
tarkoitus. Joskus teos ravistelee, vaikka se ei olisi ollut kirjailijan
ensisijainen pyrkimys.
Usein kaunokirjallisuus
on antanut äänen sellaisille, jotka eivät ole muuten
päässet esiin. Näin esimerkiksi Väinö Linna,
jota pidetään usein myös realistisena tapahtumien kuvaajana,
kuvaa kirjoissaan vahvasti erilaisia ihmisiä. Ihmiset muuttuvat
vielä hitaammin kuin ne puitteet, joissa ihmiset elävät.
Kun ihmiskuvaus
on vahvaa, lukija samaistuu heihin. Hyvä kirja antaa myös
uusia virikkeitä. Joskus teksti puhkaisee tabuja, mätäpaiseita
ja vääryyksiä, osoittaa epäkohtia, kyseenalaistaa
itsestäänselvyyksiä, ravistelee uskomuksia ja maailmankatsomuksia.
Tällöin kirjailijan veitsen pitää olla terävä.
Sekään ei yksin riitä. Pitää olla tilaisuus
ja oikea aika. Muutoin potilas kuolee tai syntyy lisää ongelmia.
En ole
vielä tutustunut tämänkertaisiin Pentinkulman kirjailijoiden
teksteihin. Useampana vuonna olen pyrkinyt lukemaan esikoiskirjailijoiden
tuotantoa, joista Urjalan kirjasto tuo hienosti esille lainaajille.
Joskus teksti vie mukanaan, joskus se ei kerta kaikkiaan ota omakseen.
Koska vasta
äsken luin Sofi Oksasen Puhdistuksen, on myönnettävä,
ettei häntä turhaan ole palkittu. Kirjan tapahtumat liikkuvat
lomittain sodan ajassa, saksalaisajassa ja Neuvosto-Viron alkuajoissa
sekä 1990- luvulla, jolloin Viron itsenäisyys palautui. Vähintään
kaksi todellisuutta on
kumpanakin aikana päällekkäin. Ihmisen pitää
selviytyä niin virallisen kuin epävirallisen
järjestelmän
kanssa. Vaikka kuvataan virolaisia, kuvataan ihmistä, joka voisi
elää missä tahansa muualla. Joutuu sopeutumaan, taipumaan,
mutta myös pysymään kiinni elämässä. Mistään
järjestelmästä ei tule täydellistä, koska siinä
toimivat ihmiset kaikkine ominaisuuksineen. On hyvä, että
sekä järjestelmä että ihmiset heikkouksineen ja
vahvuuksineen kuvataan aidosti ja rehellisesti. Se kirpaisee, mutta
myös puhdistaa ja mahdollistaa pyrkimyksen kohti parempaa. Silloin
kirjailijan veitsi toimii oikein.
Seppo Pirhonen
_____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
24.7.2009
Urjalan kulmilta
Rikasta kieltä
Jossakin
kirjassa väitettiin aikanaan, että suomalaiset ovat kansa,
joka vaikenee kahdella kielellä. Tällöin tarkoitettiin
maamme virallisia kieliä suomea ja ruotsia. Tämä lause
tuli mieleeni palattuani Asko Viholaisen uusimman runokirjan julkistamistilaisuudesta
keskiviikkona. Tilaisuudessa oli kyllä vilkasta sananvaihtoa ja
urjalalaiseen tapaan tietenkin virallisen ohjelman ulkopuolella vielä
enemmän.
Osa suomalaisista
on kaksikielisiä eli he puhuvat kahta kieltä. Useimmat heistä
ovat alun perin kuuluneet ruotsinkieliseen vähemmistöön,
mutta vähitellen avioliittoja on solmittu kielirajojen yli ja niin
perheissä on opittu puhumaan kahta kieltä. Maahanmuuton yleistyessä
kaksikielisiä perheitä on yhä enemmän. Tässä
tapauksessa suomen lisäksi toisena kielenä on usein jokin
muu kuin ruotsi esimerkiksi viro, venäjä, somali arabia jne.
Huomattavasti
enemmän kuin kaksikielisiä on Suomessa kaksimurteisia. Maassamuutto
ja sotien seurauksena olleet väestönsiirrot sekoittivat tehokkaasti
murteita. Urjalassa merkittävin muutos oli karjalaisten tulo noin
seitsemänkymmentä vuotta sitten. Myöhemmin tänne
on tullut työn perässä tai puolison perässä
muuttajia myös muualta maasta.
Jokaisella
alueella vallitseva murre ottaa vähitellen yliotteen tulijan murteesta.
Niin on käynyt täällä Urjalassakin. Karjalanmurteisen
taustan omaavat puhuvat nykyisin urjalalaisittain paikallisen alkuperäisen
puhetavan mukaan. Näin varsinkin, jos perheessä on sekä
hämäläistaustaisia että karjalaisia.
Oman murteensa
ovat parhaiten säilyttäneet ne karjalaiset ja ne hämäläiset,
joiden perheissä kummatkin vanhemmat ovat murteiltaan samoja. Sukupolvien
vaihtuessa murteet muuttuvat yhä enemmän paikkakunnan vallitsevan
murteen mukaiseksi. Murteisiin vaikuttavat lisääntyvästi
tiedotusvälineet ja erityisesti televisiossa ja radiossa käytetty
puhe oli se sitten pääkaupunkilaista tai yleiskielen mukaista
puhetapaa.
Murteet
murentuvat. Asko Viholaisen kolmas runokirja on kirjoitettu karjalan
murteella ja kirjan nimi on siis Murteet murenoot. Reilu vuosi sitten
Asko kirjoitti Kuletut kujaset- runokirjan, jossa hän käytti
lapsuutensa murretta, Kirja sai hyvän vastaanoton ja painos on
käytännössä myyty. Tämän rohkaisemana
hän jatkoi murteella kirjoittamista.
Runojen
lisäksi Asko on sisällyttänyt kirjaan suorasanaisia kertomuksia
ja tarinoita. Niissä hän kertoo monista lapsuusajan tapahtumista.
Murretaustasta riippumatta ne palauttavat monille mieliin myös
omia lapsuus- ja nuoruusvuosien tapahtumia. Useimpia kertomuksia ryydittää
iloisesti hyvä huumori.
Runoissa
samoja asioita esitetään tiivistetysti ja niissä on sekä
avoimen että piilotetun huumorin lisäksi myös syvällistä
sanomaa. Kirja päättyy upeasti tavallisen miehen uskontunnustukseen:
"Isä oo meis ja anna mei olla sius. Ja ko aika tulloo, ota
käelleis, kohota meit tääl ajast siu ajattomuuteheis
Herra. Sie oot mei Jumala, eikä meil muita jumalii oo."
Asko totesi
julkistamistilaisuudessa, että hänen kielensä ja murteensa
on äidin kieltä. Se on myös mummon kieltä, jonka
kanssa Asko eli merkittävän ajan Suokulmalla eli Lehmussuon
tien varressa. Sillä kulmalla kaikki olivat karjalaisia yhtä
taloa lukuun ottamatta ja sinnekin tuli karjalainen vävy.
Mummo ohjasi
Askoa milloin sanan milloin myös kurituksen voimalla Useamman kuin
kerran Asko oli tilanteessa jossa hän pohti: Tuota asijjaa pittää
kysellä mummolt, vähä niiko kauttarantai, hää
sen vop selvittää jos kukkaa. Mummo yritti kasvattaa minnuu
Herra nuhtees ja järjestykses. Ja hännee mie luoti, hää
ko pit miu puoliai kaikis asijjois, vaik en mie mikkää herranenkel
oltkaa:"
Murteet
ovat rikkaus. Niitä pitää vaalia. Murre säilyy vain
puhumalla, mutta sitä kannattaa tallettaa myös kirjoihin,
kuten Viholaisen Asko on tehnyt. Urjalan murretta on myös taltioitu
kirjan kansien väliin. Sekä hämäläiset että
karjalaiset ovat tärkeällä asialla.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
17.7.2009
Urjalan kulmilta
Mestauspaikka Hunningolla?
Kun ihmisille
sanoo lähtevänsä Hunningolle, herättää
paikka kiinnostusta. Yleensä sanon menneeni sinne vapaaehtoisesti
ja hyvissä ajoin eli en siis ole joutunut Hunningolle, enkä
hunningolle.. Ilmeisesti kuitenkin urjalalaisen kylän tai kylänosan
nimi on saanut nimensä juuri siitä, että ihminen joutui
hunningolle.
Hunninko
on kolmisen kilometriä Urjalan kirkolta Punkalaitumelle päin.
Halkivahan ja Honkolaan kääntyy tie Punkalaitumentieltä.
Aikanaan, ainakin vielä 1960-luvulla risteyksessä oli tienviitta.
Pylvään viittojen alapuolella oli valkoinen soikio, johon
oli mustalla kirjoitettu Hunninko. Sellaisiahan entiset tienviitat olivat.
Joutua
hunningolle tarkoitti paikallisen perinteen mukaan sitä, että
täällä olisi ollut aikanaan mestauspaikka. Väinö
Linnakin mainitsi reittikierroksilla, että sanottiin hevosten kavahtaneen
oletettua paikkaa Halkivahantien ja Punkalaitumentien välisessä
metsikössä.
Kuolemantuomiot
toteutettiin käyttämällä teilipyörää.
Sellainen oli kuvattuna Kaarinan kaupungin vuoden 2008 loppuun käytössä
olleessa vaakunassa. Kaarina lienee saanut nimensä pyhästä
Katariina Aleksandrialaisesta, joka sai surmansa vuonna 305. Tosin marttyyrikuoleman
teilipyörässä kokeneen naisen olemassaolosta ei olla
täysin varmoja. Silti hän on sekä katolisen että
ortodoksisen kirkon pyhä, vaikka olikin vähän aikaa pois
katolisten pyhimyskalenterista.
Teilipyörän
käytöstä on kahdenalaista tietoa. Toisen mukaan uhri
laitettiin pyörään sitoen käden ja jalat. Vaaka-asennossa
olevaa uhria lyötiin rautatangolla jalkoihin ja käsiin kahdesti
tai kolmesti pyörän pyöriessä hitaasti. Uhri saattoi
kuolla verenhukkaan. Yleensä pyöveli iski lopulta uhria päähän
ja rintaan. Toisen tiedon mukaan uhri paloiteltiin mestauksen jälkeen
ja jätettiin pyörän päälle varoitukseksi muille.
Viimeinen
rauhanaikainen kuolemantuomio Suomessa pantiin täytäntöön
niinkin myöhään kuin 1825. Senkin jälkeen kuolemanrangaistuksia
langetettiin, mutta ne päätyivät lopulta Suomen Senaatin
käsiteltäviksi. Myöhemmin "Armollinen keisari"
lievensi tuomiot pakkotyöksi Siperian kaivoksissa tai Suomenlinnassa
ja naisilla kehruuhuoneissa.
Laki oli
siis ankara ja peräisin Ruotsin vallan ajalta vuodelta 1734. Viimeinen
mestattu suomalainen mies on ilmeisesti 8.7.1825 renki Tahvo Putkonen.
Marttilassa Varsinais-Suomessa on muistomerkki entisellä teilauspaikalla.
Siellä viimeinen mestattu on isänsä tappanut marttilalainen
Antti Antinpoika Hannula, joka kuoli lokakuussa 1824 suuren väkijoukon
seuratessa toimitusta Tiipilän nummen mestauspaikalla.
Olisi mielenkiintoista,
jos joku selvittäisi onko Urjalan Hunningolla tosiaan ollut rikollisten
mestauspaikka. Vanhoista käräjäasiakirjoista 1700-luvulta
ja 1800-luvun alusta se saattaisi selvitä.
Ainakin
Hunningolla on ollut Honkolan kartanon torppa. Se mainitaan useammassakin
kirjallisessa tietolähteessä. Minua on pyydetty selvittämän
olisiko tästä torpasta kotoisin ollut seppä takonut tarvittavat
raudat nykyiseen Urjalan kirkkoon. Jos joku, tietää, olisin
kiitollinen tiedosta.
Hunningon torpan hevoskierron aluskivi on museon tiehaaraa vastapäätä
Urjalankylän muistomerkkinä. Kivessä on nimi Urjalankylä
ja vuosiluvut 1390-1935. Lisäksi on pystytysvuosi 1950. Ensimmäinen
vuosiluku tarkoittaa ensimäistä maakirjamerkintää
ja 1935 on vuosi, jolloin uusjako päättyi viimeisenä
pitäjämme kylistä Urjalankylässä.
Hevoskierto
oli laite, jota yleensä pari hevosta pyöritti kiertämällä
kehää. Akselin päässä oli suuri usein aluksi
puinen myöhemmin metallinen ratas, josta lähti hihna tai köysi
sen aikaiseen puimakoneeseen. Hevoskierteiset puimakoneet tulivat käyttöön
1800-luvun lopulla ja viime vuosisadan alussa. Höyrykoneet ja maamoottorit
syrjäyttivät hevoskierrot.
Semmosta
on tiemmä elämä ollut Hunningolla. Paljon muutakin sentään
on kerrottavaksi, mutta se jää toiseen kertaan.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
10.7.2009
Urjalan kulmilta
Hyvä aika opiskella
Tämän
viikon maanantaina 22 774 nuorta sai iloista postia. Heidät on
valittu opiskelemaan ammattikorkeakouluissa. Valitut edustavat kolmannesta
koko hakijamäärästä. Hakijoita oli yli kahdeksan
tuhatta enemmän kuin viime vuonna.
Pääosa
ammattikorkeakouluista julkisti tulokset myös nettisivustoillaan.
Nimen julkistamiseen pyydettiin lupa haun yhteydessä. Sen lisäksi
jokainen valittu sai kirjeen, jossa kerrottiin valinnasta ja pääsykokeissa
saadut pistemäärät.
Määräaikaan
mennessä pitää ilmoittaa, ottaako opiskelupaikan vastaan.
Tämän määräajan jälkeen saavat tietoa
opiskelupaikasta varasijoille valitut. Joillakin aloilla saattaa tulla
myös täydennyshakuja, joten ilman opiskelupaikkaa jääneen
kannattaa kysellä kouluista mahdollisia vapaita paikkoja ja seurata
oppilaitosten sivustoja.
Valittujen
nimet ovat täydellisinä listoilla, mutta valitun kotipaikkaa
ei ole mainittu, joten listojen perusteella ei tiedetä sitä
kuinka monta urjalalaista nuorta on saanut paikan ammattikorkeakouluissa.
Kaveriporukan verkosto välittää kuitenkin viestejä
kavereiden menestymisestä valinnoissa.
Toisen
asteen eli lukioiden ja ammattikoulujen valintatulokset julkaistiin
jo kesäkuussa. Yliopistojen valintatietoja on myös vähitellen
tullut julki. Osa niistä julkaisee tulokset myös Internetissä
ja osa yliopistojen ovilla. Oveen kiinnitetty valittujen lista on varmasti
monelle meistä tuttu juttu. Jännitti mennä katsomaan,
miten oli käynyt.
Välittömästi
valintatietojen julkistamisen jälkeen alkaa opiskelupaikan saaneella
kiireinen jakso. Monta asiaa pitää selvittää, kun
useimmilla on edessä muutto opiskelupaikkakunnalle. Ensimmäisiä
asioita on löytää katto päänsä päälle.
Asunnonvälittäjillä
alkoivat puhelimet soida heti maanantaina. Vuokra-asuntoja on tarjolla
rajallisesti ja tilanne vaihtelee paikkakunnittain suuresti. Isoimmilla
korkeakoulupaikkakunnilla on erityisiä opiskelija-asuntoja, joihin
haetaan joko netin kautta tai lähettämällä hakemuslomake.
Ulkopaikkakuntalaiset ovat usein etusijalla ja paikka jonossa ratkaisee
asunnon saamisen. Jonoon pääsee hakemusjärjestyksessä.
Periaatteessa
opiskelija voi saada asunnon vuokrasta 80 prosenttia opiskelijan asumistukea.
Kun tuelle on asetettu euromääräinen katto (201,60 e)
jää tuki usein käytännössä alle 50 prosentin
ainakin vapailta markkinoilta asuntoa vuokraavalle.
Varakkaat
vanhemmat saattavat ostaa asunnon opiskelijaa varten. Tällöin
asumistuki on huomattavasti pienempi (58,87 e). Opiskelijan itse omistamaan
asuntoon ei tukea saa lainkaan. Tämä on oikeastaan aika kummallista,
sillä olisihan paljon edullisempaa maksaa vuokraan menevä
summa lainan lyhennyksenä ja korkona. Myös opiskeluaikana
kertyvä arvonnousu tulisi nuoren hyväksi. Koskelan Jussi sanoisi,
että sillilailla saisi enemmän kokoon.
Jos asunnon
onnistuu saamaan, on edessä sen mahdollinen kalustaminen ja totuttelu
itsenäiseen elämään. Se ei aina olekaan niin helppoa.
Käytettävissä olevat eurot joutuu laskemaan tarkkaan.
Kesätienestit hupenevat nopeasti. Opintotuesta saa apua (298 e
itsenäisesti asuvana), mutta kyllä
vanhempiinkin
joutuvat monet turvautumaan. Opiskelijoiden ruokailua tuetaan alentamalla
hintaa 1,67 euroa ateriaa kohden. Lisäksi on mahdollista hakea
opintolainaa. jonka valtio takaa ja myöntää myös
korkotukea.
Nyt on
hyvä aika opiskella, kun tilapäistöitä ei ole tarjolla.
Miltei kaikki tarjoavat työttömyyteenkin lääkkeeksi
opiskelua. Se ei tietenkään auta vastavalmistuneita, joista
monet edelleenkin etsivät itselleen työtä. On varsin
todennäköistä, että nyt opiskelunsa aloittavilla
on aikanaan parempi työtilanne. Opiskelu on aina myös hyvä
investointi tulevaisuuteen..
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
3.7.2009
Urjalan kulmilta
Kauppahistoriaa
Urjalassa
juhlittiin eilen 80 vuotta kestänyttä Korpikaivojen kauppiastoimintaa.
Suvun kauppatoiminnan aloitti Mari Suoniemi ostamalla Hietalan kaupan
Laukeelasta 1929. Mari oli tyttönimeltään Korpikaivo.
Mari Korpikaivo
syntyi Patetun kylässä. Kaikkiaan sisaruksia oli neljätoista,
joista vain viisi varttui täysi-ikäisiksi. Tunnetuin heistä
lienee sisarusparven nuorin Laura Korpikaivo-Tamminnen. Mari meni naimisin
naapuripitäjän Kustaa Suonimen kanssa. Mies kuoli ja tila
joutui Amerikasta tulleen miehen veljen haltuun. Saamillaan talo-osuuksilla
hän osti kaupan Laukeelasta ja avioitui myöhemmin Artturi
Koiviston kanssa. Heille ei kuitenkaan tullut perillisiä.
Mari adoptoi
sittemmin Anni-sisarensa vanhimman tyttären Helyn, joka jatkoi
kauppatoimintaa yhdessä miehensä Lauri Koskisen kanssa. Seuraava
polvi on Juha Koskinen, joka Leena-vaimonsa kanssa laajensi kauppatoimintaa
ja vuodesta 2000 suvun kauppiasperinteitä on vaalinut Mari Korpikaivo
yhdessä miehensä Leevin kanssa. Yhdessä he ottivat uudelleen
käyttöön Korpikaivon nimen.
Yritin
tutkia Urjalan historiasta, koska Hietalan kauppa olisi aloittanut,
mutta en saanut sitä selville. Tuohon aikaan Urjalassa oli eri
puolilla laajaa pitäjää parikymmentä kauppaa. Urjalan
ensimmäinen kauppias oli Knut Jansson, joka 1863 perusti kaupan
Laukeelaan. Kaupan pitäminen oli maaseudulla kiellettyä vuoteen
1859 ja vasta niinkin myöhään kuin 1879 tuli täydellinen
elinkeinovapaus. Urjalassa käytiin kauppaostoksilla Tampereella
ja Hämeenlinnassa.
Janssonin
kauppa oli auki sunnuntaisin jumalanpalveluksen aikaan eli ei sunnuntain
aukiolo ole siis mikään uusi asia. Kirsti Arajärvi lainaakin
historiassaan aikaa muistellutta urjalalaista: "palvelivat uskollisesti
jumaliaan ja toimittivat maalliset asiansa ja". Tosin vuonna 1883
asetus kielsi pyhäkaupan. Vuonna 1909 kunnanvaltuusto puolsi "nisuleivän
ja virvokkeiden ym. kaupustelun sallimista kirkonmäellä jumalanpalveluksen
aikana". Ensimmäinen päätös ei tuottanut tulosta
koska kauppa-alue jäi määrittämättä. Toisella
kertaa äänin 19-6 puollettu lupa sai kuvernöörin
vahvistuksen.
Toinen
maakauppa, jolla nimellä maaseudun kauppiaita kutsuttiin, aloitti
Urjalassa toimintansa Nuutajärven klasipruukissa 1870. Kylässä
oli ollut aieminkin kauppa Törngrenin aikana, mutta se oli tarkoitettu
tehtaalaisille. Kaarle Ojanen aloitti kaupan 1872 Laukeelan Seppälässä,
josta se siirtyi Kankaanpäähän. Huhdin ensimmäisen
kaupan avasi 1876 Ojasen veli Fredrik.
Urjalankylään
avasi ensimmäisen kaupan Aksel Wikman Häihälässä
1877. Toinen kylän kauppa perustettiin Säterille vuotta myöhemmin.
Perustaja oli Urjalan ensimmäinen naiskauppias Evelina Strömberg
Pulmaa
kuntakokouksen päättäjille tuotti oluen ja sahdin myynti.
Viinan keitto kiellettiin 1866. Kolme vuotta myöhemmin kunta maksoi
20 markan palkinnon salapolttajan ilmiannosta. Parikymmentä saatiin
näin kiinni. Oluenmyynnin lupapäätökset olivat tapauskohtaisia.
Seppä Reilin Urjalankylästä ei saanut lupaa, koska asui
vanhan kirkon maalla, mutta entinen lukkarin apulainen Emil Lindström
sai luvan siksi aikaa, kun asuu Naurismon mäessä. Sata vuotta
myöhemmin 1969 keskiolut tuli kauppoihin. Urjala sai Alkon vuonna
2004, kun Mari-market siirtyi nykyisiin tiloihin.
Yleisen
rakennemuutoksen, väen vähentymisen ja maaseudun hiljentymisen
sekä ostostottumusten muutosten myötä ovat päivittäistavarakaupat
hävinneet Urjalan kylistä lähes kokonaan. Nuutajärvellä
on Nummen kauppa ja Hakolahdessa Syrjälän kauppa. Huhdissa
toimii Siwa. Muutoin kauppa on keskittynyt Laukeelaan, jossa K-supermarketin
lisäksi toimii hiljattain avattu S-market ja Kähärin
M-market.
Sitkeyttä,
pitkää työpäivää, oikea-aikaisia investointeja
ja osaavaa henkilökuntaa kaupanpito vaatii. Korpikaivot ovat tehtävässä
onnistuneet eri sukupolvien ajan. Onnittelut heille siitä! Vanhimmat
meistä ovat käyneet kauppaa kaikkien kauppiaspolvien aikana.
Monenlaisia muistoja varmaan niistä nousee mieleen. Koska aina
perään perinteen tallennuksen perään, olisi urjalalaisten
kauppojen perinteen keräämisellekin jollekin työsarkaa.
Taas on todettava urjalalaisittain, että se olisi tehtävä
"ennekuin on myöhäistä ja".
Seppo Pirhonen